Kustantaja:
Tammi 2018
Alkuteos:
Levande och döda i Winsford
Suomennos: Aleksi Milonoff
Lounaisenglantilaiseen Winsfordin kylään saapuu
keski-ikäinen ruotsalainen nainen koiransa kanssa. Hän vuokraa kuudeksi kuukaudeksi
syrjäisen vanhan mökin kertoen kaikille kiinnostuneille aikovansa kirjoittaa
siellä kirjaa. Nimekseen hän ilmoittaa Maria Anderson, mutta se ei ole hänen
oikea nimensä. Ilmiselvästi nainen pakoilee.
Päivät Maria viettää vaeltelemalla ympäri nummia ja illat
tutkimalla vanhoja muistikirjoja. Castor-koira on hänen ainoa seuralaisensa, ystävänsä,
tukipilarinsa ja ”me”-määritelmän toinen osapuoli. Ihmiskontakteja Maria ei
kaipaa, mutta onneksi paikallisessa pubissa hänen vetäytymistään kunnioitetaan
ja hänen annetaan olla rauhassa. Eräs Mark Britton kuitenkin osoittautuu vaikeaksi
palaksi…
Takaumin kerrotaan, miksi Maria on päätynyt tälle
syrjäiselle seudulle. Hänen menneisyyteensä on sisältynyt ikäviä asioita
enemmän kuin yksi ihminen oikein jaksaisi kantaa ja pako keskelle ei-mitään onkin tarkoitettu
muisteluun, suremiseen ja vihantunteiden läpikäymiseen. Ajatusten keskiössä
tuntuu olevan Marian aviomies Martin, mutta mitä hän oikein on tehnyt ja mitä
hänelle on tapahtunut? Marian tulevaisuudensuunnitelmiin puoliso ei näytä
sisältyvän millään lailla, mutta toisaalta Marian ainoa toive tuntuukin olevan
vain elää pitempään kuin Castor.
Kirjassa on jollakin lailla painajaismaisen salaperäinen
tunnelma. Yksi osatekijä on Lounais-Englannin luonto nummineen ja kukkuloineen.
Äkisti nouseva sumu kietoo sen vaippaansa ja sade muuttaa polut mutavelliksi.
Villihevoset laiduntavat ja fasaanikukot huutelevat kaiken keskellä. Tuntuu
kuin kaikkialla olisi pahoja enteitä ja pimeydestä tarkkailevia silmiä.
On monin tavoin
helpompaa elää ilman horisontteja, sumussa ja ahtaasti; ymmärrän ainakin sen,
että minun täytyy pitää lujasti kiinni yksinkertaisista käytännön puuhista:
tehdä päätöksiä ja toteuttaa niitä, kuten sanottu, muuten kaikki uhkaa hajota.
Kun jokainen askel, jokainen teko ja toimi on vailla syvempää mieltä, kun olisi
yhtä hyvin voinut tehdä jotain ihan muuta kuin mitä juuri teki eikä tätä asiaa
saa mielestään – ja kun tuntuu siltä että vain menneisyydessä tehdyillä
erheillä ja hirmuteoilla on jotain merkitystä – silloin hulluus alkaa vaania
kulman takana.
Kerronta on asiallisen toteavaa, täynnä huomioita ja yksityiskohtia ympäristöstä, ihmisistä ja tapahtumista. Joskus siinä pilkahtaa ilahduttavaa huumoria kuten Marian luonnehdinnassa baarin emännästä: "rusottava ja turvallinen kuin patalappu". Tai kevään tunnusta: " pikkulinnut höpisevät pensaissa ja maa on turpea". Suomentaja Aleksi Milonoff on onnistunut hyvin.
Ajattelin, että siellä tuulisella rannalla olisi voinut kulkea ihan toinen nainen miehensä ja koiransa kanssa - tai sitten joku säälimätön vallanpitäjä oli pannut huvikseen toiset aivot ja toisen muistipankin poloiseen päähäni enkä siksi ollut yhtään kartalla. Olin eksyksissä sisäisessä maisemassani, mikä johtui yksinkertaisesti siitä että se oli vaihdettu. Tai pyyhitty pois. Ajattelin, että minun ikäiseni ihmisen ei pitäisi altistua tunteille ja mielialoille, joita ei voi punnita ja tunnistaa, mutta juuri niin oli käynyt. Olin vastasyntynyt viisikymmentäviisivuotias vauva.
Elävät ja kuolleet Winsfordissa ei ole varsinaisesti dekkari, mutta silti mukaansatempaavan jännittävä. Yllättäviä käänteitä riittää, vaikka tapahtumat sinällään ovat aivan uskottavia. Taattua, tyylikästä Nesseriä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti