25.12.2019

KILPI, EEVA: Sininen muistikirja


Kustantaja: WSOY 2019

Jouluna 1999 Eeva Kilpi sai lapsenlapsensa Sohvin sitoman kirjan omistuksella: Muistot tähän kirjaan pakkaa niin ikäväkin lakkaa. Muistiinpanoja alkoi kirjaan kertyä vasta huhtikuussa 2002, mutta sen jälkeen parin vuoden ajan kiitettävän tiheästi. Sitten tahti taas harveni, kunnes vuoden 2007 jälkeen tuli yli kymmenen vuoden tauko. Vuonna 2018 Eeva Kilpi löysi vanhan muistikirjansa uudelleen ja totesi tekstien olevan yhtä ajankohtaisia ja puhuttelevia. Vuonna 2019 Sininen muistikirja julkaistiin kaikkien luettavaksi.

Merkinnöissä vuonna 1928 syntynyt kirjailija pohtii vanhenemista, vanhuuteen kasvamista ja tyytymistä. Toisinaan hänestä tuntuu siltä, etteivät nuoremmat sukupolvet arvosta vanhuksia tarpeeksi eivätkä anna heille tilaisuutta hyödyntää vahvoja ominaisuuksiaan. Kuitenkin yleensä on niin, että iän myötä ihmisen ymmärrys asioiden suhteen kasvaa.

Vanhuus on ensimmäinen hengähdysaika mitä ihmisellä on! Elinvoimasta ja itsetunnosta käydään jatkuvaa kamppailua päivittäin. Se hiljenee öisin. Siksi vanhukset virkistyvät iltaisin. Hekin saavat osansa kun muut nukkuvat.

Vanhuuteen sisältyy valitettavan usein yksinäisyyttä ja kaipuuta. Eeva Kilven kohdalla suuri kaipauksen kohde on luovutettu Karjala, menetetty maa, josta hän joutui sodan takia lähtemään ja jolla ei ole mitään tekemistä nykyisen rajantakaisen Karjalan kanssa. Omia vanhempiaankin kirjailija on vanhemmiten oppinut arvostamaan aivan uudella tavalla ja alkanut kaivata myös heitä. Yksinäisyys, kaipuu ja kipu ovat raskaita kantaan, mutta positiivisesti ajatellen ne ovat olleet myös Eeva Kilven luomisvoiman perustana ja vieneet hänet kirjailijan uralle.

Minä olen ruvennut kirjoittamaan, jotta en olisi yksin.

Sota katkaisi lapsuuteni ja sieluuni jäi avohaava. Se kuplii yhä. Siitä tihkuu verta, pihkaa ja mahlaa. Se kuluttaa elinvoimaani ja tuottaa mielikuvia, ajatuksia, oivalluksia ja tekstiä. Siitä muodostui noro, puro, virta. Minun lävitseni virtaa koko ajan.

Sinisessä muistikirjassa on pitkä luettelo niistä asioista, joista ihmisen kannattaisi olla onnellinen. Siinä korostuvat läheiset ihmissuhteet, yhteys lapsiin ja lapsenlapsiin sekä hyvä terveys. Väistämättä lähestyvä kuolema ei Eeva Kilpeä pelota, koska kyse on kuitenkin vain luonnon normaalista kiertokulusta.

Ilman kuolemaa ei elämä olisi mitään. Ja vanhuus – se tuo eräänlaista hartautta elämään.

Eeva Kilven näkökulma on luonnontieteellinen, ei uskonnollinen. Hänen elämäänsä tuovat sisältöä tähdet, kukat ja eläimet, mutta tieto luonnon tuhoutumisesta herättää surua. Hänen kodissaan saavat ampiaisetkin rakentaa häiritsemättä pesää keittiöön ja vain kammariin tunkeutuneita saattaa odottaa äkkikuolema.

Kunpa voisi kuollessaan ajatella: minä näin maapallon ja se oli ihmeellinen.

Sinisessä muistikirjassa on sellainenkin hauska piirre, että jokaisessa muistiinpanossa on päiväyksen lisäksi myös tarkka kellonaika. Useita merkintöjä on tehty aamuvarhaisella, kun yöllä mieleen putkahtanut lause tai muisto on vielä tuoreena muistissa. Mietteet ovat henkilökohtaisia, mutta puhuttelevat kyllä kaikkia lähes runollisessa kauneudessaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti