LEINE, KIM: Punainen mies, musta mies

Kustantaja: Tammi 2019

Alkuteos: Rød mand / sort mand

Suomennos: Katriina Huttunen

Punainen mies, musta mies -romaanissa on noin 680 sivua. Näiden sivujen aikana kerrotaan vuosista 1721-1735, jolloin Tanska oli perustamassa Grönlantiin siirtokuntaa. Ennen virallista päätöstä alueelle asettui jo musta mies eli norjalainen pappi Hans Egede vaimonsa ja neljän lapsensa kanssa. Egede on hankalaluontoinen mies, joka edellisissä palveluspaikoissaan oli koko ajan riidoissa esimiestensä ja kollegoidensa kanssa ja joka toivoi Grönlannissa saavuttavansa lopultakin rauhan ja tyydytyksen. Ihan niin ei käynyt, vaan täällä piikkinä hänen lihassaan on paikallinen henkien manaaja Aappaluttoq eli punainen mies.

Aappaluttoqin kohdalla vihamielisyyden ymmärtäisi, sillä pappi on vienyt häneltä pojan, mutta miksi Egede vihaa villimiestä niin rajusti, että olisi valmis vaikka tappamaan? Yksi syy on tietenkin uskonnollinen – henkien manaaja edustaa tinkimättömän luterilaisen uskon omaksuneelle papille paholaista. Voisi kuitenkin olla toinenkin syy: kateus vastustajan tietojen ja taitojen edessä. Aappaluttoq ei ole tietämätön villi, vaan oppinut ja viisas mies, joka osaa lukea ihmisiä sietämättömän tarkasti. Hänessä on myös inhimillisyyttä, jota papilta puuttuu.

Olen Aappaluttoq, Punainen. Voin käydä kaikkialla, niin kuin pappi sanoo, tosin ivallisessa mielessä, mutta totta se on, ja sen hän tietää erinomaisesti, vaikka hän ei koskaan suostukaan tunnustamaan sitä… Ruumis on ihmisen lihallinen kuori, mutta sielu voi kulkea eetterissä niin kauas kuin haluaa… Voin käydä menneisyydessä, sillä mennyt aika on kuin huone nykyajaksi kutsumamme ajan vieressä, ja on vain tiedettävä, miten seinän läpi tunkeudutaan. Myös tulevaisuus on tavallaan olemassa, mutta sen huoneet ovat vielä tyhjiä, eikä niissä ole mitään erityistä, ellei tyhjyydelle ole käyttöä.

Varsinaisesti Grönlannin siirtokunta perustetaan 1726 kuningas Fredrikin käskystä, mutta alusta alkaen kaikki on huonosti suunniteltua. Johtajat valitaan melko sattumanvaraisesti ja siirtokunnan asukkaiksi määrätään rangaistusvankeja, jotka on joukkovihkiäisissä naitettu arpomalla työvankilan naisten kanssa. Siirtokunnan paikka on huonoin mahdollinen ja ihmisiä alkaa nopeasti kuolla ravinnon puutteen, kylmyyden ja huonon hygienian aiheuttamiin sairauksiin. Kuvernöörin ratkaisu kaikkiin ongelmiin on lisätä viina-annoksia.

Tanskalaisten lyhyellä läsnäololla ehtii olla epäedullinen vaikutus myös alkuperäisiin saarelaisiin, sillä ennen täysin raittiit ihmiset opetetaan miltei pakolla juopottelemaan. Taudeista isorokko on etenkin alkuasukkaille tuhoisa. Monien epäonnistumisien ja raskaiden aikojen jälkeen alkuperäinen siirtokunta lopettaa toimintansa ja suurin osa hengissä jääneistä palaa Tanskaan.

Kirjassa on paljolti kysymys uskonnollisten suuntien taistelusta. Luterilainen Hans Egede vihaa papisteja eli katolilaisia ja on epäluuloinen hyväntuulisen huolettomien herrnhutilaisten suhteen. Alkuasukkaita hän kohtelee ylimielisesti ja kiivaasti eikä halua kastaa ketään, jonka kääntymyksestä ei ole täysin varma. Pelkkä myötämielisyys ei riitä.

   Ehkä meistä grönlantilaisista tulisi huonoja kristittyjä. Meidän on varmaankin parempi olla hyviä grönlantilaisia kuin huonoja kristittyjä, eikö totta, pappi? 
   Kyllä, Egede vastaa. Kristillistämisen on tapahduttava hitaasti. Sitä ei pidä pakottaa, muuten tuotatte häpeää Herran nimelle. 
   Niin kuin siirtokunnan alkuasukkaat. He juovat ja huoraavat kuten tanskalaiset. 
   Niin, he eivät ole hyviä kristittyjä eivätkä hyviä grönlantilaisia. Heidät pitäisi ajaa pois. He eivät voi myöskään tulla takaisin luoksemme. Missä heidän sitten pitäisi olla?
   En tiedä. He ovat joutuneet turmiolle, joten heidän on tuhouduttava.

Leine käsittelee kirjassaan myös naisten asemaa. Hans Egeden puheissa toistuu lause: naiset ovat täynnä paskaa mutta vailla ajatuksia, ja sen vuoksi heillä on leveä takapuoli ja kapeat hartiat. Nuoren neitsyen raiskaajat tuomitsevat tämän hulluksi ja paholaisen riivaamaksi eikä tulevan lapsen isäksi tunnustaudu kukaan. Sivistynyt matami Gertrud taas hoitaa taidolla perhettään ja alueen asukkaita, mutta voisi olla myös kirjailija – jos vain aviomies sen sallisi. Papin tyttäret etsivät epätoivoisesti aviomiestä ja elättäjää. Kehruutuvan tytöillä taas ei ole mitään valinnanvaraa tulevaisuutensa suhteen.

Punainen mies, musta mies on vahva romaani, joka perustuu tosiasioihin. Useimmat sen henkilöistä ovat todellisia historiallisia henkilöitä, vaikka kirjailija onkin ottanut vapauksia heidän elämäkertatietojensa suhteen. Myös monet kirjan tapahtumista ovat todellisia, vaikka Leinen mukaan sepitteessä on usein enemmän totuutta kuin tosiasioissa. Tyyliltään teos liikkuu karkeasta realistisuudesta miltei runolliseen maalailuun. Synkkyyttä on, mutta myös huumoria ja oivaltavia kuvauksia ihmisyydestä, joka ei vuosisatojen mittaan ole miksikään muuttunut. 

Kim Leine (s. 1961) kasvoi Norjassa jehovantodistajien parissa, mutta muutti teini-ikäisenä isänsä luo Tanskaan. Myöhemmin hän pakeni menneisyyttään Grönlantiin, missä eli viisitoista vuotta. Kirjailija Leinestä tuli vasta, kun alkoholin ja lääkkeiden väärinkäyttö vei häneltä lähes kaiken. Hänen neljäs romaaninsa Ikuisuusvuonon profeetat voitti vuonna 2013 Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon. Punainen mies, musta mies on trilogiaksi suunnitellun Grönlanti-sarjan toinen osa.