IKONEN, VEERA: Pimeässä syttyy majakka

Kustantaja: WSOY 2022

Elinan ja Markuksen määränpäänä on majakkasaari. Markus osallistuu siellä saaristoluonnon kartoitusprojektiin ja Elina yrittää toipua pakahduttavasta surusta: hänen poikansa kuoli vain yhdeksän päivän ikäisenä synnynnäiseen sydänvikaan. Tämän nimenomaisen saaren Elina valitsi majapaikakseen, koska siellä ei ole enää lapsia.

Minussa asuu koditon viha. Se kiertää ja hyökkii, etsii kohdetta: minua, kehoani, Markusta, avuttomia lohduttajia, neuvojia, patistajia ja hyysääjiä, joille ei itselleen ole koskaan tapahtunut mitään tällaista. Ikinä. ”Aika parantaa”, ne sanovat, kun eivät tiedä mitä muuta sanoa, mutta eivät sentään sano ”elämä jatkuu” niin kuin toiset.

Vaan kyllä saarella on kuin onkin yksi lapsi: kymmenvuotias Milja. Miljan äiti Stella on boheemi taiteilija, joka ei juuri perusta muiden mielipiteistä, vaan nauttii elämästä täysin siemauksin. Raittiina hän on ihana, leikkisä ja rakastava äiti, mutta alkoholia nautittuaan holtiton. Milja on tottunut selviämään omillaan ja pitämään huolta äidistäänkin.

Milja on omatoiminen mutta myös yksinäinen, sillä hänen ystävänsä Okko joutui lähtemään saarelta varsin äkkinäisesti isänsä kanssa. Kesken jäi Miljan ja Okon tutkimus aikamatkailuun tarvittavista keinoista ja mahdollisuudesta päästä takaisin erääseen tärkeään hetkeen. Kaavan he kyllä tiesivät (kaipaus plus ohut paikka plus oikea hetki), mutta puuttumaan jäi Merkkejä, joiden avulla he olisivat voineet rakentaa kartan ajassa matkustamista varten.

Elina on saarelle saapuessaan aivan lamaantunut. Vuoteesta nouseminenkin tuntuu mahdottomalta, kun tuntee olevansa hajoamassa pirstaleiksi tai vuotamassa kuiviin. Miljalle Elina on kuitenkin yksi Merkeistä ja siksi hän lyöttäytyy määrätietoisesti tämän seuraan. Vastoin järkeään Elinakin haluaisi uskoa Merkkeihin ja aikamatkan mahdollisuuteen. Voisiko hän palata hetkeen, jolloin vauva oli vielä hänen rinnoillaan?

Niin kuin osuisi meteoriitti. Ja kaikki mihin on uskonut on poissa. Sitä sinkoutuu toiselle planeetalle, eri kiertoradalle. Ja kaikki muu jatkaa maapallolla elämäänsä niin kuin ei mitään. Eikä ne ymmärrä, että se toinen planeetta on ihan yhtä totta.

Markus seuraa sivusta vaimonsa touhuja. Hän yrittää pysyä vahvana ja pitää Elinaakin kiinni normaalissa arjessa, mutta odottaa aikaa jolloin saisi itsekin luvan surra. Elina vain on niin omassa kuplassaan, ettei huomaa myös Markuksen menettäneen lapsensa ja tarvitsevan tukea. Puolisot eivät saa puheyhteyttä avatuksi: Markus ei löydä sanoja ja Elina ei halua luopua tuskastaan.

Minä makaan valveilla ja yritän muistaa, miksi olen tullut tänne, keskelle ei mitään, missä on vain kylmää ja tyhjää ja vierasta. Ei yhtäkään asiaa muistuttamassa siitä, miksi minua sattuu. Mitä jos unohdan? Mitä jos kivun mukana katoaa kaikki? Kipu on kuin kirjanmerkki. Siksi en voi päästää siitä irti.

Loppujen lopuksi Elinan vetävät lukkiintuneesta tilanteesta ulos Milja ja Stella. Pikkuvanhan Miljan suorasukaiset ja vilpittömät kysymykset pakottavat Elinan pukemaan tunteitaan sanoiksi ja Stella puolestaan tarjoaa aivan konkreettisia työskentelytapoja luopumisprosessin työstämiseen. Kun Elina empii ratkaisevaa askelta, Stella pistää tuulemaan.

Pimeässä syttyy majakka kertoo ihmisten erilaisista tavoista surra ja selvitä menetyksistä. Se puhuu myös äitiydestä: kuka täyttää hyvän äidin rajat, kuka on hyväksi lapselleen. Ihmisten kokemaa ahdistusta alleviivaa tapahtumien sijoittuminen karulle, tuulen pyyhkimälle ja tyrskyjen ympäröimälle saarelle, mutta sielläkin pimeyttä valaisee majakan valokeila. Myös henkilöiden kohdalla alkaa lopussa kajastaa toivo tulevaisuuden suhteen.

Vasta yöllä paljastuu valo, joka pitää meidät reitillä. Ajatus lohduttaa minua. Ensin pitää olla pimeää.

Veera Ikonen (s. 1975) on helsinkiläinen käsikirjoittaja, ohjaaja, tuottaja ja Gutsy Go ry:n toiminnanjohtaja. Esikoisteos Pimeässä syttyy majakka perustuu kirjailijan omaan kokemukseen lapsen menettämisestä, mutta ei ole ollenkaan niin ahdistavaa luettavaa kuin etukäteen luulisi. Murhe on jalostunut kuulakkaan kauniiksi tekstiksi.