KREIVILÄ, MIRA: Niin kuin se minussa on

Kustantaja: WSOY 2025

Kansi: Martti Ruokonen

Mira Kreivilän esikoisteos Niin kuin se minussa on -romaani alkaa tilanteesta, jossa saksalaiset sotilaat vuonna 1942 tunkeutuvat Rostov-na Donussa venäjänjuutalaisen Sabina Spielreinin kotiin ja vievät hänet tyttärensä kanssa teloitettavaksi. Tämän tapahtuman kuvaus jatkuu Sabina Spielreinin nuoruusajoista kertovien lukujen alussa.

Vuonna 1904 kahdeksantoistavuotias Sabina Spielrein saapuu Sveitsiin Burghölzlin psykiatriselle klinikalle hyvin huonossa kunnossa. Hän on peloissaan. Hän ei pysty kunnolla muodostamaan sanoja, vaan keinuttelee itseään edestakaisin, nyökäyttelee nopeasti päätään ja työntää kieltään ulos suusta. Hän samanaikaisesti sekä nauraa että itkee.

Sabinaa alkaa hoitaa kaksikymmentäyhdeksänvuotias Carl Gustaf Jung aivan uudenlaisella menetelmällä. Ei pakkopaitoja eikä eristystä, vaan pitkiä keskusteluja ja testausta sanapariluetteloilla, missä testattava ilmoittaa spontaanisti, mitä luettelossa oleva sana tuo hänelle mieleen. Jungille kertoo paljon se, ettei Sabine löydä vastinetta sanalle ”isä” ja liittää yleensäkin miehiin sanoja ”valta” ja ”vaara”.

Kun puhut, pääset lähemmäs sitä, mikä sinun mieltäsi kalvaa. Sinun pitää kertoa. Sinun pitää kertoa uudestaan. Sinun pitää kertoa monta kertaa. Ei ole kyse siitä, että minä saan tietää, mitä olet käynyt läpi. Vaikka toki siitäkin. Mutta kerrot samalla itsellesi.

Keskusteluissa paljastuu Sabinan isän arvaamattomuus, tapa pakottaa koko perhe katsomaan lapsen piiskaamista ja vaatia lasta suutelemaan isän kättä kurituksen jälkeen. Jotain muutakin Sabinan isäsuhteeseen saattoi liittyä, vaikkei sitä suoraan sanotakaan. Viimeinen niitti Sabinan horjuvalle mielenterveydelle oli hänen kuusivuotiaan pikkusiskonsa kuolema.

Jung pitää perheen vaikutusta Sabinaan niin haitallisena, että kieltää perheenjäsenten välisen yhteydenpidon. Toisia potilaitakaan ei saa tavata. Näin lujittuu Sabinan tunneside ja luottamus lääkäriinsä, ehkä liikaakin. Miehen poissaolo kertausharjoitusten vuoksi ahdistaa Sabinaa niin, että hänen vasen jalkansa ”halvaantuu”. Hän myös vahingoittaa itseään.

Sabinalle ei merkitse mitään se, että Jungilla on vaimo ja lapsia – Sabinahan on kuitenkin miehen todellinen sielunkumppani! Kun Sabina pääsee pois parantolasta ja alkaa ylilääkäri Bleulerin suosituksesta opiskella psykiatriaa Zürichin yliopistossa, suhde Jungiin muuttuu fyysiseksi. Se on nuorelle naiselle vavahduttava kokemus.

Hengityksesi, sormesi jättivät jälkeensä uuden pehmeyden. En ollut tiennyt, että rakkaus voi olla myös hellää ja tuntua hyvältä.

Opiskelijana Sabina on vakavamielinen ja ahkera. Hän on kiinnostunut ihmisistä sanojen takana ja hänen lopputyönsäkin käsittelee skitsofreniapotilaiden sanastoa. Ennen kaikkea Sabina tuntee myötätuntoa naisia kohtaan, joita lääkärit leimaavat hysteerikoiksi. Aikanaan Sabina valmistuu ja hänestä tulee yksi ensimmäisistä naispsykoanalyytikoista.

Sabinan ja Jungin suhde sen sijaan päättyy. Mies kaiketikin katsoo avioliiton ulkopuolisen suhteen olevan rasite uralla etenemiselle ja asettaa perheensä Sabinan edelle myös vaimon varallisuuden tähden. Kenties Sigmund Freud erottaa Carl Jungin psykoanalyyttisetä liikkeestä juuri suhdesopan vuoksi. Sabinaa Jungin teko tietenkin loukkaa:

Sinä pelastit minut, sinä vedit minut pois siitä pimeästä paikasta, johon perheeni oli minut upottanut, sammiosta, kellarista täynnä vettä, pelastit minut varmalta kuolemalta ja sitten hajotit pahemmin kuin vanhempani koskaan.

Sabinan myöhemmät vaiheet kuitataan kirjassa lyhyesti: avioliitto ja kaksi tytärtä, puolison ja muiden sukulaisten kohtalot Stalinin vainoissa, työskentely lääkärinä kun psykoanalyysi kielletään Neuvostoliitossa, kirjoittaminen länsimaisiin aikakausjulkaisuihin ja teloitus 24. heinäkuuta 1942 muiden Rostovissa asuneiden juutalaisten kanssa.

Niin kuin se minussa on -romaanin näkökulma on Sabina Spielreinin, jonka käyttämä puhuttelusana ”sinä” viittaa Carl Jungiin. Kyseessä on kaunokirjallisin keinoin kerrottu elämäntarina, joka perustuu laajaan taustatyöhän. Kreivilä on lomittanut kertomukseen autenttisia kirjeitä, päiväkirjamerkintöjä, potilasasiakirjoja ja otteita tutkimusartikkeleista. Kuvauksia unista ja niiden tulkinnoista on paljon. Kirjan kieli on kaunista ja juuri sopivasti vanhahtavaa. Mielenkiintoinen ja tietoakin kartuttava teos!