TEIGE, TRUDE: Isoisä hengitti aaltojen tahtiin

Kustantaja: WSOY 2026

Alkuteos: Morfar pustet med havet (2021)

Suomennos: Saara Kurkela

Kansi: Ville Laihonen

- Olipa tyyntä tai myrskyistä, aallot lyövät aina samassa rytmissä, hän sanoi.  – Jos sinua pelottaa tai surettaa, hengitä meren tahtiin.

Huhtikuussa vuonna 1943 japanilainen sukellusvene torpedoi Intian valtamerellä norjalaisen Anitra-laivan, joka on kuljettamassa dieselöljyä Australiaan. Sukellusveneeseen pakotetaan nousemaan Anitran kapteenin lisäksi neljä muuta miestä, joiden joukossa sähköttäjä Sverre Bjerke. Pelastusveneisiin jääneet merimiehet ammutaan.

 Sverren pikkuveli, kaksikymmentäkolmevuotias Konrad, pelastuu loistavan uimataitonsa ansiosta ja japanilaisten poistuttua palaa pelastusveneelle, missä kaksi osumaa saanut nuori Jakob on yhä hengissä. Kuluu yhdeksäntoista vuorokautta auringon ja tuulten armoilla ennen kuin vene ajautuu Jaavan rannikolle. Silloin Jakob on jo kuollut ja Konradkin melkein.

Konrad viedään paikalliseen sairaalaan, missä hänen hoidostaan ottaa vastuun kaksikymppinen Sigrid Greve, itsekin norjalainen. Sigrid on varakkaan perheen tytär, joka mieluummin elää itsenäisenä ja ihmisiä auttaen kuin etsii aviomiestä seurapiiritapahtumista. Konradin vähitellen toipuessa nuorten välille syntyy läheinen suhde.

   - Mitä sinä toivot, Konrad? Sigrid kysyi.

   - Että Sverre olisi elossa ja että sota pian loppuisi.

   - Entä viimeinen toive?

   Konrad sai rohkeutta siitä, että hänellä oli Sigridin käsi kädessään. – Toivon sinua omakseni, hän sanoi.

Japanilaiset siirtävät länsimaalaisia vankileireille vaihe kerrallaan. Ensin siirtomaavaltoja edustavat miehet ja sitten myös naiset ja lapset. Lopulta myös friendly enemy - luokitellut, joiden joukossa norjalaiset. Konrad viedään miesten leirille ja Sigrid naisten leirille yhdessä äitinsä ja pikkusiskonsa Ingeridin kanssa eivätkä he pitkään aikaan tiedä edes sitä, onko toinen elossa.

Kuri leireillä on tiukkaa. Jo kättelyssä tulevat tutuiksi läsnäolotarkistukset (tenko) ja kunnioittavat kumarrukset (keeree). Rangaistuksia jaetaan milloin mistäkin: huolimattomista kumarruksista, tupakan poltosta, ruoan varastamisesta tai ostamisesta paikallisilta asukkailta, hidastelusta työnteossa. Rankaisutavat vaihtelevat vartijoiden mielikuvituksen mukaan. Joillekin ne koituvat kuolemaksi.

Vankeja siirrellään leiriltä toiselle ja vuosi Anitran uppoamisen jälkeen koittaa harvinainen ilon hetki: Konrad ja Sverre tapaavat taas toisensa. Olot leireillä ovat kuitenkin huononemassa. Vankeja kuolee enenevässä määrin aliravitsemukseen ja tauteihin, koska japanilaiset pitävät Punaisen Ristin toimittamat avustukset itsellään. Ehkä tarkoituksena onkin tappaa vihatut länsimaalaiset hitaasti ja tuskallisesti?

Naiset ja lapset olivat niin nääntyneitä, että sairastuessaan monet kuolivat muutamassa tunnissa. Kaikki olivat luurangonlaihoja, ja heidän ruumiinsa olivat tulehtuneiden hyönteistenpistojen peitossa.

Myös Konrad ja Sigrid tapaavat vihdoinkin taas toisensa. Yhteinen tulevaisuus on suunnitteilla, mutta edes Japanin antautuminen elokuussa 1945 ei takaa nopeaa ja turvallista pääsyä kotimaahan. Itsenäisyyttä ajavien jaavalaisten aseellinen nousu eurooppalaisia vastaan voi käydä vielä kohtalokkaaksi.

Isoisä hengitti aaltojen tahtiin on rinnakkaisteos suuren suosion saavuttaneelle Isoäiti tanssi sateessa -romaanille ja lopussa nämä kaksi tarinaa yhdistyvätkin toisiinsa. Tarinassa on useita mielenkiintoisia henkilöitä, mikä antaa sille syvyyttä ja uskottavuutta, mutta etualalle nousevat kyllä rohkea ja vastuuntuntoinen Sigrid ja puutteistaankin huolimatta hellyttävä Konrad.

Toisen maailmansodan aikana Japani miehitti laajoja alueita Itä- ja Kaakkois-Aasiasta. Paikalliset asukkaat joutuivat kärsimään uuden imperiumin kourissa ja luhistuneiden imperiumien edustajat puolestaan päätyivät vankileireille. Kirjan kuvaukset leirien oloista ovat tyyliltään asiallisia, mutta silti sydäntä kouraisevia. Ei ihme, että niiltä selvinneillä oli suuria psyykkisiä ja fyysisiä ongelmia – vaikenihan Konradkin kokemuksistaan koko loppuelämänsä.

Isoisä hengitti meren tahtiin -teoksessa Teige tarttuu jälleen Norjan historian häpeätahraan. Sadat norjalaiset miehet, naiset ja lapset jäivät vaille hyvitystä rikoksista, joita japanilaiset olivat tehneet heitä vastaan toisen maailmansodan aikana. Vasta vuonna 2001 eli 56 vuotta tapahtumien jälkeen suurkäräjät päätti heille maksettavista erityisistä korvauksista, mutta monen kohdalla se oli jo myöhäistä.

Ahdistavasta aiheestaan huolimatta vetävä ja jännittävä Isoisä hengitti aaltojen tahtiin -romaani lisää myös tietoutta toisen maailmansodan aikaisista tapahtumista hieman uudesta näkökulmasta. Isoäiti tanssi sateessa -teoksen kanssa se muodostaa jo hienon kokonaisuuden, mutta sarjaan on tulossa vielä kolmaskin osa.