Näyttelijä Peter Franzénin omaelämäkerrallinen esikoisromaani on tarina, ”joka hänen oli pakko kertoa”. Tumman veden päällä – teosta lukiessa on aluksi hieman pettynyt, koska kirjan kieli on kovin lakonista ja pienen Pete-pojan silmin nähdyt tapahtumat kovin arkisia. Vähitellen tarinan kokonaisuus alkaa kuitenkin hahmottua ja jännite kasvaa.Aluksi kuvataan hyvä ja onnellinen perhe: lempeä äiti, sankarihahmoinen isäpuoli ja hauska pikkusisko. On tovereita ja harrastuksia. Kake-niminen mies tuo hienon syntymäpäivälahjan ja paljastuu oikeaksi isäksi: onpa hienoa omistaa kaksi isää! Sitten kuvaan tulee tummia sävyjä: poliisi-isä haisee kummalliselta ja heiluu ase kädessä, äidillä on suu veressä ja sitten äiti ja lapset lähtevät yön selkään mummolaan. Aamulla isä on oven takana kyyneleet silmissä anomassa anteeksi ja taas tuntuu hetken turvalliselta.
Franzénin henkilöt puhuvat luontevasti murteella, suurin osa pohjoisella tavalla ja jokunen etelän slangilla. Herkullisimmat jutut ovat Peten isoisällä, jonka hahmossa on muutenkin ulottuvuuksia enemmän kuin muissa aikuisissa – ehkäpä 6-7-vuotias lapsi näkee isot ihmiset yksiulotteisina? Pete tuo mieleen Hannu Väisäsen teoksista tutun Anteron, vaikka Väisäsen kaltaiseen sanataituruuteen Franzén ei ainakaan vielä yllä. Hienovaraisesti hän osaa kuitenkin käsitellä arkaa ja kipeää aihettaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti