Inger Frimanssonin teos Rotanpyytäjä on sijoitettu kirjastossa dekkarihyllyyn, mutta oikeastaan se on psykologinen trilleri. Kirjassa ei ole verisiä murhia eikä salaperäisiä ilmiöitä, vaan kaikki myllerrys tapahtuu ihmisen pään sisällä. Teksti kuvaa tätä myllerrystä kiihkottomasti, miltei arkipäiväisesti.
Kirjankustantaja Titus Bruhn on saattohoidossa ja haluaa ennen kuolemaansa tavata ex-vaimonsa Rosen – lähinnä varmistuakseen siitä, ettei tämä kanna kaunaa. Titus kuvataan niin itsekkääksi ja viettien viemäksi mieheksi, että hänen vaimojaan käy pakostakin sääliksi. Ensimmäinen näistä tosin osasi itse ajoissa irtaantua avioliitosta ja pystyi jopa ystävystymään seuraajansa eli Rosen kanssa (mikä ei ilahduttanut Titusta). Rosen hyväksyivät kakkosäidikseen myös Tituksen tyttäret. Siksi miehen erkaantuminen perheestä ja uusi avioliitto Ingridin kanssa nostattaa tyttärissä suorastaan sairaalloista vihaa, joka purkaantuu syrjimisenä, kiusantekona ja piikittelynä. Lempeäluontoinen Ingrid suostuu kuitenkin lähtemään sanansaattajaksi Rosen luo. Vähänpä hän osaa aavistaa, mitä siitä seuraa!
Kirjan alussa Rose vaikuttaa rauhalliselta ja vahvalta naiselta, joka suhtautuu eroon Tituksesta lähinnä välinpitämättömäsi. Hänen eristäytymisensä muusta maailmasta rotat ainoina kumppaneinaan voi herättää ihmetystä ja lievää inhoa, muttei pelkoa. Vähitellen Rosen mielen pirstoutuneisuus alkaa kuitenkin näkyä. Jännitys tiivistyy sivu sivulta.
Todella jännittävää, eikä yhtään osaa ajatella kuinka loppuu. Minulla on vielä lukematta noin 70 sivua. Kirja täytyy lukea oikein ahmimalla, pitää nytkin lähteä lukemaan.
VastaaPoista