”Isä on kuollut”, Wendy ilmoittaa tylysti, aivan kuin sellaista olisi sattunut ennenkin, aivan kuin kyse olisi täysin arkisesta sattumuksesta. Toisinaan käy hermoille tämä hänen ainainen halunsa esittää ylettömän tyyntä jopa tragedian edessä.
Näin alkaa Jonathan Tropperin teos Seitsemän sietämättömän pitkää päivää. Teoksessa vuorottelevat räävitön huumori ja lempeä surumielisyys, suorasukainen seksi ja kaino romantiikka. Ulkonaisesti kirja etenee päivän kerrallaan kellon tarkkuudella, mutta muistumat kattavat koko elämän. Parasta antia ovat nasevat vuorosanat ja yllätyksellinen juoni – ei ihme, että tästäkin kirjasta on tekeillä elokuva.
Judd Foxmanin isä kuolee pitkällisen sairauden jälkeen. Viimeisenä tahtonaan hän toivoo perheen viettävän juutalaiseen perinteeseen kuuluvaa suruviikkoa. Aika uskomaton juttu, kun isä ei missään vaiheessa ole osoittanut taipumusta uskonnollisuuteen! Perheenjäsenet kuitenkin kokoontuvat, jokainen omine murheineen ja painolasteineen. Viikon aikana purkautuvat esiin vanhat kaunat ja uudet häiriötekijät niin voimallisesti, että nyrkkitappeluitakin käydään. Se on saavutus perheessä, joka on tottunut vähättelemään ja vääristelemään kaikkea vakavaa ja peittämään syvemmät tunteet hölötyksen ja letkautusten alle. Viikon loppuessa on moni kolhuilla ulkonaisesti, mutta sisäisesti kenties eheytynyt.
Judd (34 v) on kirjan kertoja ja tapahtumia katsotaan hänen näkökulmastaan. Hän elämästään on yhtäkkiä pudonnut pohja pois: vaimon ja pomon suhde, avioerohanke, työpaikan menetys, kodin menetys… vauvauutinen… Judd on täynnä vihaa ja katkeruutta, mutta ehkä myös syyllisyyttä? Suruviikon aikana hänelle aukeaa useampia mahdollisia polkuja, mutta mikä niistä on oikea?
Kirjassa on joitakin värikkäitä henkilöhahmoja. On esimerkiksi Leski, tunnustettu lapsipsykologi joka pukeutuu kuin ilotyttö ja laukoo arkaluontoisia totuuksia täyteen ääneen. Salaisuutensa on silti hänelläkin. On perheen nuorin poika, joka on jumittunut naistennaurattajan ja valhepukin rooliin. On aviopuoliso, jonka korvalta kännykkä ei poistu hetkeksikään. Kenties teos ei ole kovin syvällinen eikä uskottavakaan, mutta monin paikoin saa nauraa makeasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti