Sukujuhlat -teos alkaa kutkuttavasta merkkipäivästä, jolloin Hermanssonin perheen isä Karl-Erik täyttää 65 vuotta ja tytär Ebba 40 vuotta. Juhlat tosin pidetään aiottua pienimuotoisempina, koska niitä varjostaa häpeällinen skandaali: perheen poika on esiintynyt epäkorrektisti tosi-tv-ohjelmassa ja saanut lehdistöltä pilkkanimen Runkku-Robert. Syntymäpäivien jälkeisenä yönä Robert katoaa, mutta vain äiti huolestuu. Tilanne on aivan toinen kun seuraavana yönä katoaa Ebban kultapoika Henrik, Uppsalan yliopistossa opiskeleva nuorukainen. Mikä voisi yhdistää näitä tapauksia?
Håkan Nesser esittelee tässä kirjassa uuden sankarin eli italialais-ruotsalaisen rikoskonstaapelin Gunnar Barbarottin. Barbarotti on kunnollinen ja tunnollinen mies (ei alkoholi- tai väkivaltaongelmaa), joka yrittää sovittaa yhteen työn, teini-ikäisen tyttären ja uuden naissuhteen. Hän ei oikeastaan usko Jumalaan, mutta käy tämän kanssa peliä, jossa Meidän Herramme saa plus- tai miinuspisteitä sen mukaan, miten vastaa rukouksiin. Paholaisen olemassaoloon Barbarotti kyllä uskoo. Hermanssonien kohdalla pahaa tuleekin paljon vastaan, vaikka perheenjäsenet yrittävät kätkeä salaisuuksiaan parhaansa mukaan. Ei ihme, että moni on masentunut ja menettänyt elämänhalunsa. Esimerkiksi Karl-Erikin vaimo Rosemarie raahautuu päivästä toiseen unelmoiden kuolemasta, joko itsemurhasta tai aviopuolison tappamisesta.
Kirja etenee verkkaisesti ja paikoin turhan pohdiskelevasti, mutta psykologisen dekkarin ystäville tämä sopii. Kieli on hupaisan koukeroista ja miltei riehakasta – mitäpä ajatella esimerkiksi tästä:
…ei laskelmointia kalvakanvihreissä silmissä, joissa hän aikoinaan olisi halunnut kävellä paljain jaloin…
PS. Suomesta ja suomalaisista Nesser puhuu myönteisessä hengessä – taidamme nykyisin olla ruotsalaisten silmissä jotenkin myyttisiä hahmoja?
Hei Anneli. Minä pidin tästä Nesserin uutuudesta kovasti. Barbarotti tuntui virkistävältä hahmolta, jumala-aspekti hymyilyttikin. Hermanssonit olivat oikein mielenkiintoinen perhe, kaikessa kylmyydessään aika realistisia, erityisesti pidin perheen äidin masentuneista pohdinnoista.
VastaaPoistaPyörittelin tätä kirjastossa käsisäni, mutta jätin kuitenkin hyllyyn. En ole lukenut Nesseriltä mitään aiemmin, tosin katsoin Van Veeteren-kirjoista tehdyn sarjan nyt kesällä ja pidin kovasti.
VastaaPoistaKyllä Nesser aika taattua laatua on, vaikken ihan kaikista hänen teoksistaan ole pitänyt yhtä paljon. Tämä viimeisin oli mielestäni hyvä.
VastaaPoista