WATSON, S. J.: Kun suljen silmäni

Steven Watson (s. 1971) on ammatissaan erikoistunut lasten kuulo-ongelmien tutkimiseen ja hoitoon, mutta keskittynyt vapaa-ajallaan luovan kirjoittamisen opiskeluun. Kirjoituskurssin tuloksena syntyikin esikoisteos Kun suljen silmäni, maailmalla mainetta niittänyt psykologinen trilleri.

Joka aamu Christine Lucas kokee saman painajaisen. Mies hänen vierellään väittää olevansa pitkäaikainen aviopuoliso, mutta Christine ei tunnista häntä. Peilistä katsoo keski-ikäinen nainen, vaikka Christine uskoo olevansa parikymppinen opiskelija tai ehkä vielä ihan lapsi. Mikään talossa ei tunnu tutulta. Mikään menneisyyden tapahtuma ei ole selkeä. Joitakin muistikuvia saattaa päivän mittaan välähtää mieleen, mutta yön aikana ne ovat taas haihtuneet. Christinen koko identiteetti on hukassa.

Aviopuolison kertoman mukaan Christine on ollut vakavassa auto-onnettomuudessa parikymmentä vuotta sitten ja sen jälkeen kärsinyt harvinaislaatuisesta muistinmenetyksestä. Tällaista amnesian muotoa tuskin on oikeasti olemassa, mutta trillerin aiheeksi se sopii mainiosti. Muistihäiriöitä on kertomakirjallisuudessa käsitelty viime vuosina muutenkin. Lisa Genova kuvaa erittäin asiantuntevasti ja uskottavasti viisikymppisen professorin sairastumista Alzheimerin tautiin romaanissaan Edelleen Alice (2010). Linda La Planten dekkarissa Hämärän huoneet (2012) taas pitkälle edenneestä Alzheimerin taudista kärsii menestyksekäs kirurgi. Hänen hajanaisten muistikuviensa perusteella selvitetään, onko hän syyllinen ystävättärensä murhaan. Kathrin Schmidtin mustan huumorin sävyttämä teos Et sinä kuole kertoo, miten kuntoudutaan aivoverenvuodon aiheuttamasta afasiasta. Jostain syystä näissä kaikissa teoksissa päähenkilönä on nainen…

Kun suljen silmäni-teos koostuu pääosin Christinen päiväkirjamerkinnöistä: päivän tapahtumista, käydyistä keskusteluista ja heränneistä muistikuvista. Niiden avulla menneisyyden pitäisi vähitellen hahmottua, mutta pelottavaa kyllä Christinen omat muistikuvat poikkeavat monessa kohtaa täysin siitä, mitä aviopuoliso ja tutut kertovat. Kirjan uhkaava tunnelma syntyy tästä ristiriidasta. Kehen voi luottaa? Mitä syytä kenelläkään on valehdella?

Christinen päiväkirjamerkinnät tuntuvat hieman epäuskottavilta. Pystyykö edes sanoja ammatikseen käsittelevä ihminen toistamaan näin yksityiskohtaisesti ja sujuvasti päivän aikana käytyjä keskusteluja ja muistamaan yksittäisiä asioita? Loppuun taas olisi toivonut jotain tuoreempaa ja paremmin kirjan henkeen sopivaa ratkaisua. Kokonaisuudessaan Kun suljen silmäni on kyllä kiehtova ja mukaansatempaava teos, jossa riittää jännitettävää loppuun saakka. Kirjailija sujauttaa taitavasti matkalla mukaan pieniä yksityiskohtia, jotka saattavat osoittautua merkityksellisiksi, mutta yhtä hyvin olla pelkkää harhautusta.