Alkuteos: De stiefmoeder
Suomennos: Sanna van Leeuwen
Hollantilainen Renate Dorrestein (s. 1954) on lukuisia palkintoja voittanut kirjailija, jota verrataan usein amerikkalaisiin Carol Shieldsiin ja Anne Tyleriin. He kuvaavat huumorin pilke silmäkulmassa arkipäiväisiä tapahtumia, jotka kätkevät alleen yllättäviä jännitteitä ja kerrostumia. Hyvä äitipuoli –teoksessa tilanteet nähdään kolmesta eri näkökulmasta eli Clairen (äitipuolen), Axelin (aviomiehen) ja Josefienin (Axelin 16-vuotiaan tyttären) vinkkelistä.
Nelikymppinen Claire herättää ihmisissä yleensä pelonsekaista kunnioitusta, mikä johtuu toisaalta hänen itsevarmasta käytöksestään ja toisaalta huomiota herättävän suuresta koostaan. Hän tekee verenkarvaisia moderneja tilkkutöitä, joista on saamassa kansainvälisen palkinnon. Palkintomatka Englantiin osoittautuu kuitenkin pettymykseksi, johtuen paljolti Clairen mielialasta. Kotona tapahtui ennen lähtöä jotain ikävää ja aviomies Axel lausui jotain syvästi loukkaavaa – mitä se oli, se selviää vasta myöhemmin. Varmaa on kuitenkin, että Claire katsoo kaiken aikaa toimineensa hyvässä uskossa ja oikein eikä siis ole ensimmäisenä hieromassa sovintoa.
Axel puolestaan uskoo tulleensa karkeasti petetyksi. Vaimo on toiminut salakähmäisesti ja vastoin Axelin selkeitä toivomuksia. Onko koko avioliitto samalla mennyttä? Axel vaikuttaa omien ajatustensa valossa melko omahyväiseltä, joustamattomalta ja sokealta. Ainakin tytär pystyy manipuloimaan häntä täysin.
Josefien on teini-ikäinen tyttö, joka hakee huomiota ja hyväksyntää. Hänen itsetuntonsa on heikko, kenties vanhempien avioerosta johtuen. Vaikka välit Claireen ovat kunnossa, on Josefienen suurimpana unelmana saada oma äiti takaisin ja perhe taas kokoon. Josefien ei välttämättä ole tarkoituksella epärehellinen tai julma, mutta on liian itsekeskeinen huomioidakseen toisten tunteita.
Hyvä äitipuoli pohdiskelee parisuhdetta ja vanhempana oloa. Teemat ovat vakavia, mutta Dorresteinin mustasävytteinen huumori keventää otetta. Henkilöhahmot eivät ole kovin mukavia, mutta uskottavia kyllä.
Juoni on niin helposti arvattavissa, että voi päätellä kirjailijan halunneen panostaa ennen kaikkea sisältöön. Hieman yllättävä on ”helppo” loppuratkaisu, mutta hyvää viihdettä tämä kaikesta huolimatta on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti