Kustantaja: Gummerus 2014

Sistinjan isä kiertelee maailmaa ja pistäytyy vain
joskus. Äiti on hylännyt Sistinjan heti synnytyksen jälkeen, ei ole edes
ottanut rinnoilleen, mutta Sistinja kuvittelee silti muistavansa lakanapäiviä,
jolloin tehtiin äidin kanssa kaikenlaista kivaa. Omaa lastaan Sistinja päättää
rakastaa senkin edestä, mutta toisin käy. Ei ole Sistinjasta äidiksi, vastuu
painaa, lapsen itku ja kiukuttelu kiristävät pinnaa. Alkoholi ja aviopuoliso
Ake vievät liiaksi huomiota. On parempi luovuttaa lapsi toisten hoitoon ja
rakastaa etäämpää.
Tulevaisuus vyöryi hyökynä kysymysten
rantavallitusta vasten, se pärskähteli, hän heilahteli rintaa myöten aalloissa
eikä ehtinyt kuin vetää henkeä ennen seuraavaa aaltoa. Hän tutisi mittatikulla.
Hän liiskaantui asfalttiin maalatulle keltaviivalle. Hän vapisi merkityssä
origossa. Hänen oli huolehdittava! Hänen oli huolehdittava! Tulevat
hetket jonottivat hänen edessään ja kilkuttivat hermostunutta kelloa. Hän
ennakoi, ennakoi, ennakoi. Kontrolloi, kontrolloi. Loi, loi, loi.
Hertta oppii jo pienenä ennakoimaan Aken
vihanpuuskia ja jopa johdattamaan kiukkua itseensä, jos se uhkaa äitiä.
Toisaalta hän hyvin varhain alkaa kerjätä äidin huomiota ja kokeilla
kiintymyksen määrää. Sijaiskotiin joutuminen jättää Hertan tyhjän päälle.
Voidaanko hänet hylätä sieltäkin? Hertta tietää tilanteen selvittämiseen vain
yhden tavan: on kokeiltava kaikkia rajoja kaikin mahdollisin tavoin. On
huudettava ja kiroiltava, purtava ja raapittava, rikottava ja tuhottava.
Sijaiskodin työntekijöiden kunniaksi on sanottava, että he säilyttävät
malttinsa miltei tilanteessa kuin tilanteessa ja välittävät aidosti
suojateistaan. Vertaistuellakin on merkityksensä, kun nuoret ystävystyvät
keskenään.
Kirjan kieli vaikuttaa ajoittain hiukan koukeroiselta
ja teennäiseltä, mutta mukana on myös hienoja oivalluksia. Esimerkiksi: Puut
kannattelivat taivasta, joka pyrki tihkuna alas. Unet ja mielikuvitus
sekoittuvat todellisuuteen ovelasti ja voivat joskus hämätäkin lukijaa. Tempo
aaltoilee tunnelmien mukaan. Pieni tiivistäminen olisi tehnyt kirjalle hyvää ja
ehkä saanut myös rakenteen selkeämmäksi. Nyt hypellään sen verran ajassa
edestakaisin ja henkilöstä toiseen, että lukija joutuu koetukselle. Näistä
huomioista huolimatta Kaksi viatonta päivää on hyvä ja
tarpeellinen romaani ajankohtaisesta aiheesta, joka herättää paljon
tunteita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti