MAALOUF, AMIN: Valon puutarhat

Kustantaja: Gummerus 2014

Alkuteos: Les jardins de lumière

Suomennos: Anna-Maija Viitanen

Kirjailija Amin Maalouf syntyi vuonna 1949 Beirutissa, kävi ranskankielistä jesuiittakoulua ja opiskeli sosiologiaa ja taloustiedettä Beirutin ranskalaisessa yliopistossa. Libanonin sisällissodan sytyttyä vuonna 1975 perhe muutti Pariisiin. Maalouf ille on myönnetty Suomen Leijonan I luokan ritarimerkki tunnustuksena yhteistyöstä säveltäjä Kaija Saariahon kanssa. Vuonna 2011 Maalouf kutsuttiin jäseneksi Ranskan akatemiaan eli neljänkymmenen ”kuolemattoman” joukkoon.

Valon puutarhat -romaanin päähenkilö on Persiassa 200-luvulla elänyt Mani, kuvataiteilija, filosofi ja lääkäri. Hän joutui jo kolmevuotiaana poikasena fanaattisen isänsä mukana varhaiskristilliseen valkokaapujen yhteisöön ja eroon äidistään koko loppuiäkseen. 12-vuotiaasta lähtien Mani alkoi saada näkyjä, joissa ”jumalaiseksi kaksoseksi” kutsuttu henki paljasti hänelle uskonnollisia totuuksia. Näistä muotoutui manikealaisen opin perusydin, jota profeetta lähti levittämään ympäri Aasiaa. Hän sai uskollisia seuraajia ja ystäviä, joista läheisin lienee ollut oma isä.

Manikealaisuus pyrki yhdistelemään itseensä parhaita piirteitä ajan valtauskonnoista eli zarathustralaisuudesta, kristinuskosta ja buddhalaisuudesta. Manin näkemyksen mukaan uskontojen ei kuulu kilpailla keskenään kannattajista eikä vallasta, jolloin myöskään sotia ei saisi käydä uskontojen nimissä. Persian suuri ”kuningasten kuningas” Šapur suosi Mania, mikä herätti pappien ja maagien kateuden ja vihan. Heidän yllyttämänään seuraava hallitsija tuomitsikin Manin harhaopin levittäjänä piinalliseen kuolemaan. Baabelin pojan henkeä eivät maalliset kahleet sitoneet, vaan viimeisessä saarnassaan hän lausui:

Se joka eläessään on hallinnut muita saa kokea ettei häntä enää totella; se joka on ollut pelkkää ulkokuorta menettää sen; se jolle omistaminen on ollut tärkeintä ei omista enää mitään, hänen kätensä haroo vain tyhjää. Se mikä ennen oli hänen kuuluu nyt muille. Kuin koira kahleissaan hän kiertää entisiä asuin sijojaan pääsemättä irti… Valon puutarhat kuuluvat niille jotka ovat eläneet vailla kahleita.

Profeetta Manin kirjoituksista ja maalauksista suurin osa on hävinnyt tai hävitetty, mutta Maalouf on onnistunut luomaan säilyneistä sirpaleista hienon ja uskottavan kokonaisuuden. Lukija saa syvällisen katsauksen manikealaisuuteen, joka nykyisin on vain nimi, mutta oli aikoinaan yksi maailman valtauskonnoista. Manin elämäntarina kerrotaan niin sydämellisesti ja mukaansatempaavasti, että lukija tuntee todella käyneensä valoisassa puutarhassa.

Valon puutarhat ilmestyi alun perin jo vuonna 1991, joten aika kauan on kestänyt saada se suomeksi. Manin suvaitsevainen ja rauhanomainen sanoma ei ole tänäkään päivänä vanhentunut.

PS. Maaloufin näkemys profeetta Manista ja manikealaisuudesta on valoisa ja myönteinen. Toisin on Michael Axworthyn teoksessa Iranin historia : mielen valtakunta (Into, 2013). Siinä Mania luonnehditaan synkäksi profeetaksi, jonka näkemys olemassaolosta oli lohduton ja ruma.

… hän tuntuu olleen poikkeuksellisen tehokas levittämään erilaisia uskomusjärjestelmiä, joihin sisältyy eräitä kaikkien aikojen vahingollisimpia ja masentavimpia ajatuksia epäpuhtaudesta, aineellisen olemassaolon rappeutuneisuudesta ja sukupuolisen nautinnon synnillisyydestä…