ALAMEDDINE, RABIH: Hakawati, tarinankertoja

Kustantaja: Bazar 2015

Alkuteos: The Hakawati

Suomennos: Pirkko Biström

Rabih Alameddine (s. 1959) on libanonilais-amerikkalainen taidemaalari ja kirjailija. Hän syntyi Jordaniassa ja kasvoi Kuwaitissa ja Libanonissa, kunnes muutti vuonna 1976 Libanonin sisällissotaa pakoon Englantiin ja sieltä edelleen Kaliforniaan. Hän saavutti kansainvälistä huomiota neljännellä romaanillaan Hakawati, joka ilmestyi englanniksi vuonna 2008. Sitä on luonnehdittu nykyaikaiseksi versioksi Tuhannen ja yhden yön tarinoista, mitä tukee romaanin nimikin. ”Hakawati” tarkoittaa ammattilaista, joka kiertää toreilla ja turuilla kertomassa yleisölle satuja, taruja ja faabeleita.

 Kuuntele. Salli minun olla jumalasi. Anna minun viedä sinut matkalle, jollaista et ole osannut kuvitella. Anna minun kertoa tarina.

Kirjan kehyskertomus ajoittuu vuoteen 2003. Yhdysvalloissa vuosikausia työskennellyt Osama, tarinan kertoja, saapuu Beirutiin isänsä kuolinvuoteen ääreen. Meno sairaalahuoneessa on värikästä, kun koko suku kokoontuu itkemään ja nauramaan, juoruamaan ja muistelemaan, kertomaan nykyhetken tunnelmiin enemmän tai vähemmän istuvia tarinoita. Tarinointi on suvun jäsenillä veressä, sillä Osaman isänisä oli kyläpäällikön hakawati. Hän sai ansioistaan lisänimekseen al-Kharrat, mikä merkitsee ”liioittelijaa”, ”suurisuuta” tai ”valehtelijaa”. Nimi vakiintui perheen sukunimeksi eikä ilmeisesti haitannut mitenkään autokauppiaaksi ryhtynyttä Osaman isää liiketoimissaan.

Osaman isoisä on kirjassa paljon esillä. Hän on vahva ja värikäs hahmo, jonka vaikutus pojanpojan ajatusmaailmaan on kiistaton. Osama kertoo isänsä vuoteen ääressä tarinan, joka kuvaa isoisää oivallisesti. Syntyessään tämä oli pieni rääpäle, jonka kuitenkin toivottiin kehittyvän jättimäiseksi, hienostuneeksi, kestäväksi ja viisaaksi mieheksi. Äiti haki neuvoa ennustajalta, joka kehotti kylvettämään lasta tulikuumalla hevosenkengällä lämmitetyssä viinissä ja sen jälkeen viilentämään kypsymättömän vesimelonin kuoressa. Äiti kuitenkin korvasi aineet sillä mitä kotona oli eli viinin etikalla ja vesimelonin kylmällä jogurtilla. No, kuinka kävi?

Hän ei perinyt viinin hienostuneisuutta, vaan etikan epävakaisuuden. Jogurtti ei antanut hänelle kitkerää viisautta, vaan happamen luonteen. Ja kävi ilmi, ettei hevosenkenkä kuulunut hevoselle vaan muulille… Joten poika sai kyllä raudan kestävyyden, mutta myös muulin itsepäisyyden.

Suvun jäseniä ja heidän menneisyyttään käydään läpi melko mielivaltaisessa järjestyksessä, joten sukupuusta olisi ollut kovasti apua henkilöiden välisten suhteiden hahmottamisessa. Merkille pantavaa on naisten vahvuus ja itsenäisyys, joka nykyhetkeä koti tultaessa vain terävöityy. Kaiken taustana on Beirut, joka rauhan aikana henkii kansainvälistä luksusta ja jossa kyyhkyslaumojen omistajat kisaavat tiukasti keskenään. Sitten Lähi-idän sota koskettaa Libanonia ja muuttaa Beirutin kasvot kokonaan. Osama ei palattuaan enää kotikaupunkiaan tunnista.

Hakawati sisältää monenlaisia kertomuksia alkaen Abrahamista, Iisakista ja arabien kantaisästä Ismaelista. Halki kirjan seurataan toisaalta Fatima-orjattaren seikkailuja jinnien mailla ja toisaalta Baibars-sankarin tietä löytölapsesta sulttaaniksi. Lisänä on muistumia eri maiden kansantaruista, antiikin klassikoista ja Shakespearen näytelmistä, joita Alameddine käsittelee tuoreella tavalla. Vanhoihin, sensuroimattomiin kansantarinoihin sisältyy usein karmivan väkivaltaisia kohtauksia eikä niitä Hakawatistakaan puutu, mutta pehmennyksenä on huumoria monessa eri muodossa liikkuen lempeästä hymystä ironiseen virnistykseen. Missään vaiheessa langat eivät katoa Alameddinen käsistä, vaan hän tarjoaa lukijalle kiehtovan kuvakudoksen jossa riittää yksityiskohtia tutkittavaksi.