Kustantaja: WSOY
2015
Alkuteos: Venerin
volos
Suomennos: Vappu
Orlov
Mihail Šiškin (s.
1961) on erittäin arvostettu venäläinen nykykirjailija, joka on voittanut
Vuoden esikoisen palkinnon vuonna 1993, Venäjän Booker-palkinnon 2000, Venäjän
Kansallisen bestseller-palkinnon 2005 ja Suuri kirja -palkinnon 2011. Hän on
perhesyistä asunut Sveitsissä vuodesta 1995 lähtien, työskennellyt maahanmuuttovirastossa tulkkina ja toiminut opettajana ja lehtimiehenä. Vuonna 2005 ilmestyi venäjäksi Šiškinin kansainvälinen läpimurtoteos Neidonhius. Kirjan ilmestyminen merkitsi potkuja tulkintyöstä ja vihapostia Venäjältä.
Neidonhius pelottaa jo paksuudellaan, sillä sivuja on yli 560. Kirja ei sovi sellaiselle,
joka kaipaa selkeää juonta ja rakennetta, sillä se rönsyilee, hypähtelee ja
liitelee ihan omia teitään. Todella hyvä yleissivistys pitäisi olla, jotta ymmärtäisi
kaikki hienovaraiset viittaukset uskontoon, historiaan ja kirjallisuuden eri
muotoihin aina kansansaduista antiikin myytteihin ja klassikkoromaaneista
Agatha Christien dekkareihin. Onneksi kirjan lopussa on hyvä selitysten ja
huomautusten osio.
Romaanin
epävirallinen päähenkilö on venäläinen tulkki, joka avustaa Sveitsiin pyrkivien
pakolaisten haastatteluissa. Ensimmäisissä tapauksissa ihmisten moninaisia
surullisia kohtaloita käydään läpi hyvin lyhyesti ja asiallisesti, mutta
myöhemmin alkavat niin kysymykset kuin vastaukset paisua laajoiksi oudoiksi
tarinoiksi. Välillä tulkki kirjoittaa riehakkaita kirjeitä
Nebukadnosaurus-nimiselle vastaanottajalle, jonka myöhemmin oivaltaa miehen
omaksi lapseksi. Avioeron seurauksena poika on muualla, erossa isästään. Mukaan
limitetään vielä vanhan laulajattaren päiväkirjoja, joissa kertoillaan varsin
paljastavasti kouluajoista, rakastumisista, kutsumuksesta, myötä- ja
vastoinkäymisistä. Tässä Šiškin on hyödyntänyt ukrainalaissyntyisen äitinsä aitoja päiväkirjoja. Paloista muodostuu lopulta värikäs kuva Venäjän kansan
vaiheista ja sen kovista kohtaloista.
Olisiko Šiškinin
perusajatus se, että kaikki toistuu uudestaan ja uudestaan? Aikakaudet liukuvat
toisiinsa ja aina uudet ihmiset astuvat näyttelemään samoja rooleja. Sodat
eivät lopu, kuolema on aina lähellä ja onnen hetket lyhyitä. Ihminen on
muukalainen, olipa sitten vieraalla maalla tai kotimaassa.
… me tässä olemme vain
jonkun varjoja, jonkun jota emme pysty näkemään, emme kuulemaan, emme
tajuamaan. Meidän ruumiimme on vain meidän toisen, oikean olemassaolomme varjo…
Loppujen lopuksi tärkeintä elämässä on rakkaus, vaikka
rakastaminen voi olla vaikeaa ja luottamus haihtuvaista.
… vain matka pisteestä
A pisteeseen B kuljetaan kilometreittäin, mutta elämän läpi kuljetaan ihmisestä
toiseen; on otettava ihmiset sisäänsä, ja ne joita olet rakastanut eivät katoa
mihinkään, he elävät sinussa, sinä koostut heistä. Sitä juuri on elämän kulku.
Šiškiniä on verrattu
sellaisiin suuriin klassikoihin kuin Anton Tšehov ja F. M. Dostojevski, mutta
myös oman aikamme kertojin kuten Orhan Pamuk ja J. M. Coetzee. Kääntäjälle
tekstin on täytynyt olla melkoinen haaste, sillä tyylilajit vaihtuvat äänessä
olevan henkilön mukaan slangista kirjakieleen ja muodot haastatteluista
kirjeisiin, kertomuksista runoihin, päiväkirjoista sananlaskuihin. Vappu Orlov
on selvinnyt urakasta upeasti. Neidonhius
vaatii lukijalta paljon, mutta palkitsee hänet kyllä lopussa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti