OLLIKAINEN, MILLA: Pirunkuru

Kustantaja: Like 2015

Milla Ollikainen (s. 1974) voitti vuonna 2012 Like kustannuksen ja Suomen dekkariseuran Rikos kannattaa -kirjoituskilpailun, minkä pohjalta ilmestyi 2013 Ollikaisen esikoisteos Veripailakat, Ylläksen maisemiin sijoittuva salapoliisiromaani. Jatko-osa Vesiraukka ilmestyi seuraavana vuonna ja trilogian päättävä Pirunkuru 2015. Ollikainen asui Kolarissa 2001-2012 ja työskenteli Luoteis-Lappi-lehden päätoimittajana. Tästä lienee tarttunut ideoita dekkarisarjan ihmisiin ja maisemiin sekä repliikeissä käytettyyn murteeseen. Kolarin murteen oikeellisuutta ei Hämeessä syntynyt länsirannikon asukas pysty arvioimaan, mutta kaiketikin kaikki on kohdallaan. Suurimman osan pystyy vaikeuksitta ymmärtämään ja värikkäästä tekstistä kovasti nauttimaan. Kirjassa on myös muualta Lappiin  tulleita, jotka puhuvat omalla tavallaan ja erottuvat näin paikallisista asukkaista.

Pirunkuru-dekkarin voi lukea itsenäisenä teoksena eli ymmärtäminen ei vaadi aiempiin osiin tutustumista. Kirjan alussa löytyy Pirunkuru-nimisestä tunturirotkosta kuollut mies. Alkututkintaa suorittavat paikalliset poliisit, kohta eläkkeelle jäävä Juhani Vuontisjärvi ja nuori Aleksi Kukkola. Vuontisjärvi on sympaattinen mies, joka jaksaa jututtaa ja kuunnella ihmisiä myötätuntoisesti ja rauhallisesti. Kukkola taas kaipaisi toimintaa ja tekniikkaa.

”Eli solet löytänyt ruuhmiin Kesängiltä. Ja son varmasti kuollut, niinkö?”

”Kylmä son ko mikä. Jos saapi sanoa ihan kansakoulupohjalta, niin son satarosenttisen kuollut. Kyllä mie niitä sen verran olen nähnyt, en mie nyt aivan pörrö ole, luuleks sie että…”

Kyseessä ei selvästikään ole tapaturma, mutta liittyykö entisen kaivosmiehen kuolema jollakin tavalla alueelle suunniteltavaan uuteen rautakaivokseen? Miehen mökistä nimittäin löytyy valtava määrä numeroituja kivinäytteitä. Itse kaivoshanke näyttää menevän kunnassa läpi vastalauseitta päättäjien hehkuttaessa sen myötä saatavaa toista jalkaa matkailun oheen. Ainoan kriittisen puheenvuoron saa sähköpostiinsa Krisse, paikallislehden harjoittelija. Hän on rakkauden perässä etelästä Lappiin muuttanut yksinhuoltaja, joka on enenevässä määrin tyytymätön kunnan kuvioihin ja elämäänsä yleensäkin. Sitten tapahtuu uusi murha, joka koskettaa Krisseäkin.

Kirjan juoni on taitavasti rakennettu ja tuo sopivin väliajoin esiin aina uuden syyllisehdokkaan. Tapahtumat ovat täysin mahdollisia, jopa loppuun säästetty mojova yllätyskin. Henkilöt ovat tavallisia arkisia ihmisiä, eivät syntymäpahoja psykopaatteja. Tämä on hyvä dekkari sellaiselle, jota raakuus ja mielipuolisuus eivät miellytä.