Kustantaja: Otava 2015
Hannu Väisästä (s. 1951) voi luonnehtia sanalla ”monitaiteellinen”. Hän
on saanut Taiteen valtionpalkinnon ansioistaan kuvataiteilijana, Finlandia-kirjallisuuspalkinnon romaanillaan Toiset kengät ja toiminut
sekä graafikkona että teatterin lavastajana. Ainutlaatuinen on
maailmalaajuisestikin Väisäsen omaelämäkerrallinen romaanisarja Anterosta, joka
tiedostaa jo lapsena taiteilijankutsumuksensa. Kertomuskokoelmassa Piisamiturkki
ja muita kertomuksia Antero esiintyy niminovellissa, jossa hän kertoo ensimmäisestä
äitipuolestaan ja tämän ylpeydenaiheesta, piisamiturkista. Äitipuoli
turkkeineen jättää perheen melko pian ja ryhtyy elämään erakkona omassa
talossaan. Hän kuolee vuosia myöhemmin onnettomuuden seurauksena, nyt jo rispaantuneen
turkin jäännökset ympärillään.
On sellainen
helmikuun puolivaloton, kangistava päivä jonka läpi ei pääse kuin torkkumalla.
Sellainen päivä jolloin väreillä ei ole arvoa eikä merkitystä. (Mies Kouvolasta)
Ihmisiä ja heidän tekojaan Väisänen kuvailee ironiseen sävyyn ja hieman
paisutellen, mutta samalla myötätuntoisesti ja ymmärtäen. Ihmisen sisimpään voi
kätkeytyä paljon murhetta ja yksinäisyyttä, vaikka teot olisivat ulkopuolisen
silmin katsottuna omituisia tai huvittavia. Amerikkalainen mies menestyy
yrittäjänä, mutta olisi oikeasti halunnut vaihtaa sukupuoltaan. Yrmeä mutta
luotettava kassaneiti saa ylennyksen, kun kollegoita sanotaan irti. Syntyy
koston kierre. Japanilainen asunnonvälittäjä rakastuu muuttohaukkaan ja
mullistaa koko elämänsä. Toisesta japanilaismiehestä taas tulee nukkemestari
bunrakuteatteriin, koska on nuoruudessaan kokenut musertavan tunne-elämyksen Suomessa
– tähän liittyy myös rakkaus Sibeliusta kohtaan.
Brooklynin korkein
kohta -novellissa kertoja ja hänen ranskalainen ystävänsä tapaavat New Yorkin
nähtävyyksiin tutustuessaan avuliaan miehen, joka kutsuu heidät kotiinsa
juomaan raparperimehua ja katsomaan komeaa näköalaa. Miehen ylpeydenaihe on
laaja kokoelma nimikirjoituksilla varustettuja oopperatähtien valokuvia, mutta
lopulta paljastuu myös valikoima vanhoja pornoelokuvia. Miksi kaikki kauniit
menneisyyden äänet vaihtuivat ajan hampaan runtelemiin filmikalvoihin,
ihmettelee kertoja ja toteaa sitten, ettei ole ihmisen vika jos hän saa
huomenlahjakseen myös kiiman.
Kertomuksessa Ilotulitus kerrostalossa asuvat yksinäiset
vanhukset, Nellie ja George, ystävystyvät pienoismalleja rakennellessaan ja
alkavat viettää yhä enemmän aikaa keskenään. Omaiset ja naapurit hermostuvat,
päättävät lopettaa moisen säädyttömyyden ja saattaa vanhukset holhouksen
alaisiksi. Nämähän ovat selvästikin suurempi uhka yhteisön rauhalle ja
aineelliselle hyvinvoinnille kuin vapaana juoksentelevat joukkomurhaajat:
Ja kerrostalokin,
talo tyyten vailla luonnetta alkaa sekin valittaa, sen tiilet rutisevat ja
kaari-ikkunat naukuvat, kun sen on siedettävä sisällään kahta vanhusta jotka
naimattomina istuvat hyvin likellä toisiaan… (Ilotulitus)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti