ISHIGURO, KAZUO: Haudattu jättiläinen

Kustantaja: Tammi 2016

Alkuteos: The Buried Giant

Suomennos: Helene Bützow

Haudattu jättiläinen sijoittuu kuningas Arthurin jälkeiseen aikaan 500-luvulle, kun Britanniassa vallitsee rauha alkuperäiskansojen eli kelttien ja germaanilähtöisten saksien välillä. Historiallisuus on kirjassa kuitenkin pelkkää pintaa, sillä sen maailma on fantasian ja myyttien maailma. Eikä fantasiakaan oikeastaan ole muuta kuin keino päästä pohtimaan muistojen ja muistamisen merkitystä ihmiskunnalle.

Kirjan päähenkilöt ovat Axl ja Beatrice, jotka elävät kukkulan kupeeseen kaivetussa majassa, monien samankaltaisten majojen, tunnelien ja käytävien muodostamassa yhteisössä.  Pariskuntaa on ikääntymisen myötä siirretty aina vain kauemmaksi suurtuvasta ja sen nuotiosta ja jätetty lopulta ilman kynttilääkin. Tämä saa Beatricen ehdottamaan lähtöä pois kotoa, muualla asuvan pojan luo. Tosin Beatricekaan ei kunnolla muista, miksi ja minne poika lähti. Alueen asukkaita nimittäin vaivaa outo unohtelu – tärkeätkin asiat ja huolenaiheet ovat hetken kuluttua muuttuneet epämääräisiksi ja sumuisiksi. Axl ja Beatrice ovat säilyttäneet joitakin muistojaan hieman muita paremmin, koska keskustelevat ja vertailevat muistikuvia keskenään.

Axl ja Beatrice lähtevät siis matkaan. Vaikka Axl onkin näennäisesti vahvempi osapuoli, toimii Beatrice kuitenkin oppaana – kuten kaimansa Danten Jumalaisen näytelmän paratiisi-osiossa. Vanhusten seuraan liittyy vähitellen muitakin: taitava ja ovela soturi Wistan, kotikylästään paennut ”jättiläisen purema” Edwin-poika ja lopulta myös yksi Arthurin ritareista, sir Gawain. Monenlaiset vaarat vaanivat kulkijoita kilpailevista linnanherroista petollisiin munkkeihin ja keijuista jättiläisiin ja outoihin mytologisiin petoihin. Axl ja Beatrice kuitenkin vaeltavat eteenpäin viattomuutensa ja vilpittömyytensä suojelemina. Tosin menneisyydestä häivähtelevät muistikuvat hämmentävät etenkin Axlia – millainen mies hän oikein on aikanaan ollut?

Haudattu jättiläinen koostuu paljolti henkilöiden välisistä keskusteluista, joissa joku kyselee ja toinen vastaa ja selittää. Näin muodostuu henkilöistä ja heidän ajatusmaailmastaan yllättävän selkeä kuva. Beatrice on hieman liian avoin ja luottavainen, mutta samalla henkisesti vahva ja uskalias. Axlin silmissä hän on kuitenkin hauras prinsessa, jota pitää suojella ja rauhoitella. Ei ole epäilystäkään pariskunnan välisestä vahvasta kiintymyksestä. Toisaalta huumoria syntyy kuvattaessa henkilöidensä pikkumaisia puolia tai heidän sokeita kohtiaan. Tämäkin välittyy keskusteluiden tai ajatusten kautta.

Ishiguro käsittelee muistia ja muistamista niin yksilöiden kuin kansojen kannalta. Eikö olisi hyvä unohtaa eri kananryhmien välillä käydyt sodat, hirmutyöt ja petetyt lupaukset? Eikö perheonni kukoistaisi paremmin, jos unohdettaisiin uskottomuus, torjunta ja pahat sanat? Eikö pahojen asioiden muistamisesta seuraa vain koston kierre ja väkivallan nousu?

”… Meidän on toivottava, että Jumala keksii vielä keinon säilyttää ihmisten väliset siteet, vaikka tottumus ja epäluulo ovat aina jakaneet meidät. Kuka tietää, mitä tapahtuu kun vikkeläkieliset miehet yhdistävät vanhat kaunat tuoreeseen haluun saada maata ja valloituksia.”

”Sitä on syytä pelätä, mestari Axl”, Wistan sanoi. ”Aikoinaan maan uumeniin haudattu jättiläinen havahtuu jo. Ja kun hän kohta nousee, niin kuin varmasti tapahtuu, ystävyyssiteemme ovat kuin solmuja, joita nuoret tytöt tekevät pienten kukkien varsista. Ihmiset polttavat yöllä naapurinsa talon. Hirttävät lapset aamunkoitteessa puihin…”

Haudatun jättiläisen loppu jää tavallaan avoimeksi. Kukin voi tulkita sen haluamallaan tavalla, mutta hyvin liikuttava se joka tapauksessa on. Kazuo Ishiguron teos on varmasti vuoden parhaita käännösromaaneja.