BLASIM, HASSAN: Allah99

Kustantaja: WSOY 2019

Alkuteos: Allāh99 – Īmailāt mutarjim Emil Cioran

Suomennos: Sampsa Peltonen

Kustantaja luonnehtii Blasimin Allah99-teosta romaaniksi, mutta paremminkin se on kokoelma tarinoita. Kirjan kehyskertomuksessa Irakista Suomeen paennut eläinlääkäri Hassan ”Minervapöllö” Buma on saanut apurahaa perustaakseen blogin Allah99. Sitä varten hän tarvitsisi yhdeksänkymmentäyhdeksän haastattelua niin Irakissa asuvilta kuin Eurooppaan muuttaneilta irakilaistaiteilijoilta ja -kirjailijoilta, mutta apuraha tuntuu hupenevan Hassanin lempiharrastuksiin eli oleiluun kapakoissa ja tiuhasti vaihtuviin naissuhteisiin.

… minä olen pahainen pakolainen, jonka runosuonen jatkuva pelko on saanut tukkoon. Olen viinatynnyriin pudonnut eläinlääkäri tai sanaseppo joka on vuosien ajan rakentanut hiekkalinnoja, jotka eivät kiinnosta ketään.

Näennäisesti tekstit ovat Hassanin tekemiä haastatteluja, mutta ovatkohan ne ainakin osin keksittyjä? Jokaisessa tarinassa on haastattelijan lyhyt pohjustus ja muutamia kysymyksiä, mutta suurimmalta osalta äänessä ovat haastatellut. He ovat pääosin Irakista ja Suomesta, jokunen myös Syyriasta, Egyptistä, Ruotsista ja Saksasta. Osa näistä ”haastatelluista” on jo kuollut, mutta Hassanin mielestä ”kuolleilla on oikeus piikitellä ja tarinoida siinä missä elävilläkin”. Ja taitaapa Hassan haastatella Blasimia itseäänkin.

Jotkut kertomukset ovat ainakin aluksi ironisella tavalla jopa hauskoja. Nainen perustaa turvapakan sodan vuoksi kodittomiksi jääneille kissoille. Kurdikokki lisää arabien ruoka-annoksiin kuivattuja ja jauhettuja torakoita. Tubettaja keksii ruveta myymään torilla kärpäsenraatoja kanojen ruuaksi, kunnes amerikkalaisten tulo Irakiin lopettaa taloussaarron:

… maahan alkoi taas virrata kaikkea: murhamiesten aseyhtiöitä ja kansainvälisiä öljykonserneja; elintarvikejättejä, autonvalmistajia sekä lääke-, tupakka- ja viinatehtaita; terroristitehtaita, autopommitehtaita ja mafiajengejä; demokratian, naisten oikeuksien ja tasa-arvon iskulauseita; uskonsotien ja radikalisaation kasvualustoja… Irakiin virtasi aivan kaikkea – ainoastaan rauha jäi ovenrakoon pohtimaan, tohtisiko astua sisään.

Irakiin ja Syyriaan sijoittuvissa kertomuksissa toistuu yhä uudestaan elämän epävarmuus, sillä hetkenä minä hyvänsä autopommi tai salamurhaajan luoti voi lopettaa ihmisen elämän kesken arkisen hyörinän. Ravintolankin suosiota mitataan sillä, montako kertaa se on vuoden mittaan räjäytetty. Tuho luo myös uusia ammatteja, kuten silikoninaamioiden valmistusta iskuissa silpoutuneille vainajille. Toisinaan kauheutta ei voi käsitellä kuin makaaberin liioittelun avulla, kuten on kertomuksessa sähköisiä ääniveistoksia valmistavasta miehestä. Puukuoren sisällä virtapiiri tuottaa erilaisia ääniä. Kaamealla tavalla kaunista!

Suunnittelimme lapsifiguurin, jolta on leikkaantunut räjähdyksessä kädet irti ja jonka sisästä kuuluu räpyttelevien siipien ääntä. Lapsihahmon vieressä oli tulimeressä paistuneita tomaatteja ja appelsiineja, joista kuului kärpästen surinaa. Lapsen äiti lojui karrelle palaneessa maassa, ja hänen sisästään kuului aaltojen liplatusta.

Suomessa elämä on tähän verrattuna leppoisaa. Voi juoda kapakassa jallua ja olutta ja vetää ehkä ekstaasiakin. Voi etsiä naisseuralaisia – marraskuu on Suomessa parasta aikaa peittojen pelmutteluun. Silti täälläkin satunnainen tapahtuma tai sana palauttaa yhtäkkiä mieleen muiston entisen kotimaan kauheuksista tai tuskallisesta pakomatkasta kohti turvaa.

Kuvittelin naiivisti vuosien ajan, että kuka tahansa joka lukee paljon ja suhtautuu maailmaan uteliaasti, muuttuu mielikuvituksensa kautta vapaaksi yksilöksi, joka ei kärsi rajoittavasta nationalismista, ällöttävästä ylpeydestä, rasismista eikä vihasta. Kuvittelin, että jokainen kirja on mahtava rakkauskirje. Maanpakomatkani aikana moinen pinnallinen romantiikka karisi. Vihan, pikkusieluisuuden ja väärinymmärryksen kylänraitti kulkee Bagdadista Helsinkiin asti, ja jokaisella pysäkillä piilee tappaja.

Hassanin kirjaamien tarinoiden kanssa vuorottelevat Alya Mardan -nimisen naisen lähettämät sähköpostit omista käännöstöistään ja ajatuksistaan. Nämä viestit ovat otteita Tanskassa asuvan irakilaisen Adnan al-Mubarakin Blasimille lähettämistä todellisista sähköposteista. Alya on kyllä ujutettu joihinkin kertomuksiinkin eli Blasimin kirjassa käydään melkoista piirileikkiä.

Hassan Blasim (s. 1973) Helsingissä asuva irakilaissyntyinen kirjailija, elokuvakäsikirjoittaja ja -ohjaaja. Blasim kirjoittaa arabiaksi, mutta hänen novellikokoelmiaan on käännetty noin kahdellekymmenelle kielelle. Vuonna 2014 kokoelma Irakin Purkkajeesus voitti brittiläisen Independent-lehden kirjallisuuspalkinnon. Blasimille on myönnetty myös mm. taiteen Suomi-palkinto.

Pakenin maasta, koska olin lopen uupunut alituisiin pettymyksiin, sortoon, köyhyyteen, sotiin ja siihen ettei yksilönvapauksille ollut alkuunkaan tilaa. Pakenin Bagdadin pätsistä Helsingin hankiin. Pakenin jotta aistini ja ruumiini pääsisivät vapaaksi vankeudesta ja ankeudesta. Tarvitsin niin kipeästi valoa ja taivasta. Pakomatka oli täyttä tuskaa. Suomeen saapuessani olin kuin nälkäisen susilauman raatelema saaliseläin. Eikä minulla ollut mitään muuta kuin vanha luottolääkkeeni – kirjoittaminen!