Kustantaja:
Arktinen Banaani 2019
Alkuteos:
Seltsimees laps ja suured inimesed (2008)
Suomennos: Anja Salokannel, Heli Laaksonen (runot ja laulut)
Eletään 1950-lukua Virossa. Neuvostoliitoon toisen
maailmansodansodan jälkeen liitettyä Viroa venäläistetään määrätietoisesti ja tarkkaillaan
tiukasti. Kuka tahansa virolainen saattaa joutua kyyditysten, kotietsintöjen,
pidätysten ja kuulustelujen kohteeksi tai joutua käsittämättömän pitkäksi aikaa
vankileirille. Kenen tahansa menneisyydestä voi löytyä jotain raskauttavaa:
vääränlaisia sukulaisia, urheilusaavutuksia itsenäisyyden ajalta,
kunniakirjoja, mitaleja. Jollakulla saattaa olla vanha univormu tai Viron lippu
komeron kätköissä.
Eräänä päivänä nelivuotiaan Leelon kotiin tulee kaksi mustapalttoista
miestä pyssyineen. He mylläävät talon ylösalaisin kenenkään estämättä, vaikka
Leeloa aina torutaan, jos hän jättää leikkikaluja lattialle tai käy äidin tai
isin laatikoilla. Miehet kehtaavat nimitellä yleensä laululinnuksi ja
kullanmuruseksi kutsuttua tyttöä kakaraksi, kulakinpennuksi ja kansanvihollisen
äpäräksi eivätkä saa siitäkään toruja. Lopulta Leelon äiti vielä lähtee heidän
mukaansa!
”Ole kiltti lapsi!” hän huusi minulle, kun oli kiivennyt
rautatikkaita pitkin sellin ovelle. ”Ole kiltti lapsi, niin äiti tulee pian takaisin!
Ehkä huomenna, ehkä ylihuomenna…Tärkeintä on, että olet kiltti lapsi ja
tottelet isiä, eikö niin!”
Tästä lähtien (tai ainakin huomisesta) Leelo tulee olemaan
maailman kiltein tyttö, jos se kerran on ainoa keino saada äiti takaisin. Kovin
usein vain tuhmuuksia tulee tehtyä aivan huomaamatta. Leelo on tarkkakorvainen
ja -silmäinen lapsi, mutta vielä ihan liian pieni ymmärtääkseen, mitä asioita saa julistaa koko maailmalle ja mitä ei. Aikuiset alkavat suorastaan pelätä tytön suurta suuta ja rallatuksia, joihin kätkeytyy Leelon mielestä mielenkiintoisia sanoja. Kuten esimerkiksi "enkooveedee" tai "tippurilila".
”Mutta eihän oikeata Viroa ole enää olemassa, joka puolella pelkkää
ryssän meininkiä!”
”Niin se on!”
isi virnisti. ”Enää ei tehdä töitä – nyt vain käydään sankarillista taistelua
Stalinin suuren asian puolesta! Hiljaa!” huudahti hän säikähtäneenä katsoen
minuun. ”Huomaan kyllä, että sinulla on jotain mielessä. Mutta ole nyt vähän
aikaa kiltti lapsi äläkä ala laulaa, ethän!”
Vilkkaan mielikuvituksen ansiosta Leelolla riittää puuhaa
yksinkin ollessa. Aina ovat leikkikumppaneina jalat eli oikea jalka nimeltään
Vossu ja Tirsu-niminen vasen jalka. Ovat värikynät, joilla piristää isin ja
äidin tylsiä kirjoja (tai ovia). Ovat omat kirjat, joiden tekstiä Leelo
yhtäkkiä huomaa ymmärtävänsä. Isän kanssa hän voi bussipysäkille juostessa
leikkiä olevansa Emil Zatopek, joka kilpailee isän suuren idolin Paavo Nurmen kanssa.
Ja entäpä, kun bussissa rahastaja nimittää Leeloa ”toveri lapseksi”!
Ajankuvaa kirjassa saa miltei huomaamattaan. Vielä eletään
säännöstelyn aikakautta. Maitoa jonotetaan ja sokerijonossa vaaditaan omaa
kilon annosta parikuukautiselle vauvallekin. Sukkien silmäpakoja korjaava liike
menestyy. Kampaamossa kuumennetaan kiharatankoja ja syömässä käydään
terveysravintolassa. Keskus yhdistää puhelun hurjan nopeasti: alle puolessa
tunnissa!
Pelkojakin on. Ihmisiä kehotetaan varautumaan sotaan mutta
ainakin Leelolle on epäselvää, kuka oikein uhkaa rauhaa. Tulevatko lännestä
vapauttajat vai pahat kapitalistit? Hän itse on päiväsaikaan rohkea ja kaikkeen
varautunut, mutta öisin unta häiritsevät ikkunasta mahdollisesti hyökkäävät
mustat miehet ja Punahilkan sudet. Onneksi tytön ja isin välinen suhde on
läheinen ja turvallinen ja muukin suku rientää hätiin, jos isä ei oikein jaksa
yllättävää yksinhuoltajuuttaan.
Kirjassa tapahtumia seurataan Leelon näkökulmasta. Pieni
tyttö ei asioita ymmärrä, mutta lukija poimii hänen
kuulemistaan aikuisten keskusteluista asioiden tilan. Leelon äiti on vangittu,
koska on opettanut koulussa lapsille Viron hymnin ja vienyt heidät laulamaan
vapaussotilaiden haudoille. Lukija tietää myös, että äiti ei tule kotiin
takaisin vielä vuosikausiin. Lapsen viattomat mietiskelyt, kömmähdykset ja
eloisat mielikuvat luovat kuitenkin kirjaan leppoisan ja valoisan tunnelman. Mieleen
tulee esimerkiksi Viivi Luikin teos Seitsemäs rauhan kevät (Tammi 1986),
jossa kertojana on Leelon kaltainen tomera viisivuotias tyttönen.
Leelo Tungal (s. 1947) on Virossa arvostettu
lastenkirjailija, runoilija ja laulunsanoittaja. Toveri lapsi on ensimmäinen osa
kirjailijan omiin muistoihin perustuvasta trilogiasta, jonka pohjalta on tehty
myös elokuva. Seltsimees laps valittiin vuonna 2018 parhaaksi virolaiseksi elokuvaksi ja se on saanut useita kansainvälisiäkin palkintoja. Lokakuussa 2019
Tungalille myönnettiin romaanitrilogiastaan Baltian maiden
kirjallisuuspalkinto, joka annetaan tunnustuksena kolmen vuoden sisällä julkaistusta
Viron, Latvian ja Liettuan identiteettiä ja tunnettuutta edistävästä
merkittävästä kirjallisesta työstä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti