OWENS, DELIA: Suon villi laulu

 Kustantaja: WSOY 2020

Alkuteos: Where the Crawdads Sing

Suomennos: Maria Lyytinen

Marskimaa on valoisa paikka, missä heinä kasvaa vedessä ja vesi soljuu osaksi taivasta. Verkkaiset purot polveilevat kuljettaen auringonkehrää merelle, ja pitkäkoipiset linnut kohoavat siivilleen hämmästyttävän sulavasti – vaikka eivät näytä lentoon luoduilta – tuhannen lumihanhen kaakatuksen pauhussa.

Suon villi laulu sijoittuu pohjoiscarolinalaiselle marskimaa-alueelle, minne Jackson Henry Clark toi perheensä palattuaan haavoittuneena toisesta maailmansodasta. Seitsenlapsinen perhe kitkuttelee pienessä ränsistyneessä mökissään isän viikoittaisten työttömyyskorvauksien varassa. Suuri osa rahoista tosin menee isän juopottelu- ja pokeripelireissuihin.

Tapahtumat alkavat vuodesta 1952, jolloin kirjan päähenkilö ja pääasiallinen kertoja Kya on vasta kuusivuotias. Silloin äiti saa lopullisesti tarpeekseen väkivaltaisesta aviopuolisostaan ja jättää perheen hyvästejä heittämättä. Seuraavien viikkojen aikana lähtevät vanhemmat sisarukset ja vain kuopus Kya jää isän luo. Kun Kya on kymmenvuotias, katoaa isäkin.

Ja lopulta tuska sydämessä alkoi tihkua pois omia aikojaan kuin hiekkaan imeytyvä vesi. Yhä sen tunsi mutta vain jossakin syvällä. Kya laski kämmenensä hengittävän, kostean maan kamaralle, ja suosta tuli hänen äitinsä.

Kya oppii pärjäämään yksinään. Kouluun hän menee, kun viranomaiset käyvät hakemassa, mutta vierailu jää yhden päivän mittaiseksi. Muut lapset pilkkaavat hänen lukutaidottomuuttaan, kengättömyyttään ja hoitamatonta olemustaan ja nimittelevät avoimesti liejurotaksi ja suokanaksi. Sen jälkeen Kya pakoilee viranomaisia rämeen suojissa, kunnes nämä luovuttavat. Viranomaisten arvoasteikossa valkoisen roskasakin kouluttaminen ei ylipäätään ole kovin korkealla.

Onneksi joku sentään auttaa Kyaa. Värillisen avioparin Jumpinin ja Mabelin ansiosta hän saa vaateita, ruokaa ja kainostelemattomia neuvoja nuoren tytön kehityksen eri vaiheissa. Erityisen tärkeäksi Kyan tulevan elämän kannalta osoittautuu hänen vanhemman veljensä ystävä Tate Walker, joka säälii arkaa erakkotyttöä ja opettaa hänet sekä lukemaan että laskemaan.

Kya on lapsesta asti kerännyt lintujen sulkia, tyhjiä linnunpesiä, hyönteisiä ja simpukankuoria ja maalannut niistä kuvia. Nyt hän osaa lukemiensa kirjojen perusteella lajitella kokoelmansa luokkiin niin että siitä muodostuu vähitellen ainutlaatuinen läpileikkaus marskimaan luonnosta. Sitä voisi hyödyntää pidemmällekin!

Tate poimi käteensä kampasimpukan kuoren, joka oli varustettu sen löytörannasta tehdyllä vesivärimaalauksella, ja liitekuvissa näytettiin vielä simpukka syömässä pienempiä meren eliöitä. Jokainen näyte – joita oli satoja, ehkä tuhansia – oli samalla tavalla havainnollistettu.

Kya kuitenkin hylätään taas, kun Tate lähtee opiskelemaan ja luomaan tutkijan uraa. Yksinäisyydentunne on niin valtava, että Kya lankeaa vastoin parempaa tietoaan kylän neitokaisten palvoman Chase Andrewsin houkutteluihin. Sitten Chase löydetään kuolleena vanhan palotornin juurelta ja Kyaa aletaan epäillä murhasta. Onko Rämelikalla mahdollisuus reiluun oikeudenkäyntiin?

Suon villi laulu -romaanista voisi poimia kritisoitavaa: epäuskottava juoni, jäykähköt repliikit, huonot runot… Jos kirjaan kuitenkin suhtautuu aikuisten satuna, päällimmäiseksi tunteeksi siitä jää rohkaisevuus. Erityisesti ihastuttaa runollisen kaunis kuvaus marskimaan monimuotoisesta luonnosta, suolaisesta tuulesta, tyrskyjen liikuttelemista hiekkasärkistä, myrskypilvistä ja lokkiparvista. Jotkut lauseet käyvät aforismeista.

Jossakin lehti värähti kuin kissan korvannipukka yksittäisten pisaroiden ropsahdellessa sinne tänne.

Syksyn lehdet eivät putoa, ne lentävät. Ne ottavat kaiken irti ainoasta tilaisuudestaan kirmata ja vaeltaa hetken vapaina.