Kustantaja: Atena 2020
Mitä Mintulle on tapahtunut, kun Minttu on ollut pieni?
Mintun päätä särkee ja toisesta silmästä katoaa näkö. Oireet
voisivat viitata migreeniin, mutta onneksi anoppi on paikalla ja kutsuu
ambulanssin. Minttu on saanut aivoinfarktin. Hän selviää siitä, vaikka toiseen
silmään jääkin pysyvä vaurio. Sairastumisella on kuitenkin muita seurauksia:
Mintun mielessä alkaa häivähdellä outoja asioita lapsuudesta. Hänelle suositellaan
psykoterapiaa.
Isä, jota kylällä kutsutaan Amuriksi, on useimpien mielestä
hyvä tyyppi. Hän on työteliäs ja aikaansaapa, yhtä aikaa myyntipäällikkö,
metsuri, liikemies ja maanviljelijä. Hän jakaa lehtiä sunnuntaisin ja tyhjentää
joka arkipäivä vedenpuhdistuslaitoksen lietesäiliöt pellolleen. Äiti taas
hoitaa kotona kaiken lumitöitä ja rännien puhdistusta myöten.
Kaiken pitäisi olla hyvin, mutta silti valkoisen omakotitalon
ilmapiiri on synkkä. Isä on usein poissa yötä myöten ja kotona ollessaan riitelee
rajusti vaimonsa kanssa. Onko vika äidissä, joka istuu saunassa puukon kanssa
ja uhkaa sillä isää? Vai onko isässä sittenkin jotain vinossa? Miksi Minttu jo
pienenä alkaa etsiä kuolemaa? Kaikki tuntuu jotenkin keskittyvän Mintun vatsaan
ja sen keskellä olevaan ällöttävään reikään…
Oikeastaan en olisi halunnut kuolla, mutta en jaksanut
elääkään. En pystynyt nukkumaan. Istuin koulupöytäni ääressä tuntikausia
tekemättä mitään… Joskus ihmettelin, mikä minussa oli vialla, mutta vuosi
toisensa jälkeen kouluterveydenhoitaja kirjoitti kotiin vietävään lappuun
reipas terve tyttö, juteltu koulusta ja harrastuksista.
Pieni Minttu Magdaleena on isän kulta, kaikkein rakkain ja
ainoa prinsessa, joka on tottunut siihen, että isä iltaisin töistä tullessaan rientää ensimmäisenä tervehtimään tytärtään. Miksi aikuisen Mintun mieleen terapiassa nousee
muistikuvia kylpyhuoneen kaakeleista ja isosta kädestä? Isä on jo kuollut,
mutta silti Mintun valtaa muiden pelkojen lisäksi ajoittain järjenvastainen ahdistus
siitä, että isä on tunkeutumassa hänen kotiinsa.
Sanoin, kuinka näin toistuvasti taivaalta tippuvia
lentokoneita, rekkaa päin ajavia autoja, ihmisten päälle kaatuvia puita,
palamaan syttyviä naisia ja syvään monttuun hukkuvia lapsia.
Mintulla todetaan dissosiaatiohäiriö. Hän on eristänyt lapsuuden
kipeät kokemukset arkitodellisuudesta ja pystynyt sillä lailla elämään
normaalia elämää, kunnes aivoinfarkti laukaisi traumaattiset muistot. Toipuminen
alkaa läheisten tuelle, mutta suoraviivaista ei paraneminen suinkaan ole. Voiko
hyväksikäyttäjää ymmärtää? Voiko hänelle koskaan antaa anteeksi? Muistoista
irtaantuminen on henkinen ponnistus, mutta myös fyysisesti raskasta.
Siellä on monta pikkutyttöä, monta Minttua. Olen
pelastanut ne metsästä, autosta ja kylpyhuoneesta. Ne lentävät kaikki turvassa
kotkan selässä, maailman yläpuolella. Ne saavat lapsuuden, jota niillä ei vielä
ole ollut.
Toinen silmä kiinni on freelancetoimittaja Tiina
Katriina Tikkasen (s. 1983) esikoisromaani. Se on vahva, todentuntuinen ja
puhutteleva teos kipeästä aiheesta. Tikkasen lisäksi vuonna 2020 ilmestyneistä
romaaneista ainakin Tiina Laitila Kälvemarkin H2O, Vigdis Hjorthin Perintötekijät
ja Kayo Mpoyin Virtaavan veden sukua käsittelevät pienen tytön
traumaattisia kokemuksia ja niiden vaikutusta myöhempään elämään.
Jakauduin sisältä kahtia, oikeaan ja vasempaan. Vasen
sanoi, olet hullu, sinulla on vilkas mielikuvitus, se ei ole mahdollista. Oikea
sanoi, luota vihdoin itseesi, kun olet jo pitkään tiennyt totuuden.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti