POWERS, RICHARD: Ikipuut

Kustantaja: Gummerus 2021

Akuteos: The Overstory

Suomennos: Sari Karhulahti

Sinulla ja takapihallasi kasvavalla puulla on sama esi-isä. Teidän tienne erosivat puolitoista miljardia vuotta sitten. Vaikka olette kulkeneet valtavan pitkän matkan eri suuntiin, neljännes geeneistänne on edelleen yhteisiä.

Ikipuut-teos sijoittuu Yhdysvaltoihin ja kattaa ajanjakson 1800-luvulta nykypäivään. Ensimmäinen osa Juuret esittelee kirjan yhdeksän päähenkilöä kertomuksen lähtötilanteessa. Joukko on hyvin sekalainen eikä kaikilla ole tässä vaiheessa mitään yhteyttä puihin tai metsiin. Joillakin sitäkin enemmän, sillä puut innoittavat niin taiteilija Nick Hoelia kuin tietokonepelien pioneeria Neelayta.

Joillakin suhde puihin on käytännönläheisempi: sotaveteraani Douglas istuttaa douglaskuusia hakkuuaukioille ja aviopari Ray ja Dorothy hankkii aina häidensä vuosipäivänä puutarhaan jonkin puun. vaikka ei erota tammea lehmuksesta.

Yhdistävä voima Ikipuut-romaanissa on kuulo- ja puhehäiriöinen Patricia, joka väitöskirjaa tehdessään oivaltaa, että puut ovat sosiaalisia ja pitävät huolta toisistaan. Tiedemaailmassa teoria nauretaan suohon, mutta se jää silti elämään ja vaikuttaa lopulta tavalla tai toisella kirjan kaikkiin päähenkilöihin.

Vaikka jokainen noista hitaista ja maltillisista kasveista on omanlaisensa, ne osaavat välittää toisilleen seikkaperäisiä viestejä, ja ne muovaavat toisiaan, puhdistavat vettä, sitovat hiilidioksidia, tarjoavat linnuille pesäpaikkoja, suodattavat maaperästä myrkkyjä ja stabiloivat kasvupakkansa mikroilmastoa. Kun riittävän monet organismit toimivat yhdessä maanpinnan ylä- ja alapuolella, syntyy jotakin, millä on päämäärä. Syntyy metsä.

Kirjan toinen osa on nimeltään Runko. Ihmiset heräävät huomaamaan, miten vanhoja ja harvinaisia metsiä kaadetaan yhä kiihtyvällä vauhdilla. Joskus ilman lupaa, salakähmäisesti yön pimeydessä. Muutama kirjan päähenkilöistä liittyy punapuiden hakkuita vastustaviin mielenosoituksiin, kahlitsee itsensä puihin tai elää viikkokaupalla vartiossa jättipuun oksistossa. Rauhanomaisina alkaneet mielenosoitukset muuttuvat väkivaltaisemmiksi reaktiona virkavallan koviin otteisiin ja osa aktivisteista turvautuu laittomuuksiin. Orastavilla rakkaustarinoilla ei tässä tilanteessa tunnu olevan kasvuvoimaa.

Aktivistien turhautumisen ymmärtää kyllä, kun lukee kaikkiin aisteihin vetoavia tunnekylläisiä kuvauksia vuosisatoja vanhoista majesteetillisista punapuista, jotka kannattelevat oksillaan kokonaista ekosysteemiä, ja jotka kaadetaan kertaluontoisen rahallisen korvauksen takia. Tai haapametsiköistä, joiden ikiaikaiset juuret katkaistaan asutuksen tieltä. Puiden mukana tuhotaan myös monien eläin- ja kasvilajien elinmahdollisuudet.

Miten siroja siluetteja, miten elegantteja puita. Ne häpeävät ihmisten puolesta, häpeävät tehokkuuden ja määräysten takia. Niiden rungot ovat harmaakaarnaisia ja oksat koskemattoman vihreitä. Oksia peittävät neulaset siirottavat ylös ja sivuille. Taimet näyttävät levollisilta ja jopa filosofisilta rauhassaan. Niiden riippuvat kävyt ovat kuin pieniä kulkusista koottuja helistimiä, jotka tyytyvät olemaan hiljaa.

Latvus-nimisessä kolmannessa osassa virkavaltaa pakoilevat luonnonsuojeluaktivistit pohtivat kukin tahollaan, onko heidän toimillaan ollut mitään merkitystä. Ovatko he uhranneet uransa, ihmissuhteensa ja ehkä terveytensäkin aivan turhaan? Kulkeeko ihmiskunta vääjäämättä metsien tuhoa kohti? Ensimmäisiä merkkejä hakkuiden aiheuttamista katastrofeista on jo näkyvissä. Tulevaisuudennäkymät pelottavat.

Osa kirjan keskeisistä henkilöistä löytää vasta tässä vaiheessa puiden maailman ja niiden ihmeet ja lohdullisuuden. Osa jatkaa edelleen hiljaista työtään puiden parissa. Kirjan viimeinen osa Siemenet onkin edellisiin osiin verrattuna lohdullinen: puut palaavat kyllä ajan myötä, jos ne jätetään rauhaan. Viimeinen sana on SILTI.

Yhdysvaltalainen Richard Powers (s. 1957) voitti vuonna 2019 Pulitzerin kirjallisuuspalkinnon Ikipuut-teoksella. Kertomansa mukaan hän sai inspiraation siihen kävelyretkellä vuoristossa, missä päätyi jättimäisen punapuun juurelle. Sen jälkeen Powers on kerännyt huiman määrän metsiin, puihin, eläimiin, ekosysteemeihin ja ilmastoon liittyvää tietoutta.

Ikipuut on helppolukuinen ja mukaansa tempaava romaani, jossa upeiden puiden lisäksi on myös mielenkiintoisia ihmiskohtaloita. Yhdeksän päähenkilön tarinat koskettavat toisiaan kuin puiden juuret ja heidän tekojensa siemenet jäävät elämään. Luvassa on surua, epävarmuutta ja pelkoa, mutta myös rakkautta, myötätuntoa ja rohkeutta.

PS. Kunnioittaa täytyy suomentaja Sari Karhulahtea, joka on löytänyt vastineet mitä oudoimmille puulajeille (esimerkiksi sutijupille).