SOININEN, PIRKKO: Valosta rakentuvat huoneet

Kustantaja: Bazar 2021

Panimomestari Wilhelm Lönnin toinen lapsi Olivia syntyy vuonna 1872 Tampereella. Seitsemänvuotiaana Wivi-kutsumanimellä tunnettu tyttö suunnittelee jo Näsijärven rantaan leikkimökkiä. Kaikki on piirretty valmiiksi: mökki edestä, sivulta ja takaa sekä pohjapiirustus. Jopa se, miten katto tuetaan.

Wivi uskoo pystyvänsä arkkitehdin työhön, mutta onko toive realistinen? Hyväksyttäisiinkö nainen opiskelemaan miesten joukkoon? Saisiko hän töitä valmistuttuaan? Entäpä perheen perustaminen – aviomieshän kenties edellyttäisi vaimoltaan täydellistä omistautumista lasten- ja kodinhoitoon?

 Hän ei voisi ilmeisesti koskaan mennä naimisiin ja perustaa perhettä, mikäli hän halusi opiskella arkkitehdiksi. Maailma ei ollut siihen valmis, joten hänen oli valittava, vaikka se oli aivan väärin. Hän kyselee itseltään, onko hän todella valmis siihen.

Hyvin kuitenkin käy. Wivi pääsee ensin Tampereen teollisuuskouluun yksityisoppilaaksi ja sitten Polyteknilliseen opistoon Helsinkiin. Leskeksi jäänyt neljän lapsen yksinhuoltajaäiti tukee tytärtään empimättä, vaikka joutuukin tekemään kahta työtä pystyäkseen kustantamaan opiskelut. Polyteknillisen opiskelijoista Wivin elinikäiseksi ystäväksi ja aina tilaisuuden tarjoutuessa työtoveriksikin jää Armas Lindgren.

Kyllä Wivi töitäkin saa. Ensin nopean ja tarkan työskentelytapansa ansiosta piirtäjänä ja sitten kilpailuja voitettuaan siinä määrin työllistettynä arkkitehtinä, että joutuu ensimmäisenä naisena Suomessa perustamaan oman toimiston ja palkkaamaan avustajia. Kyllähän siitä nousee miespuolisten kilpakumppanien keskuudessa jo hieman sanomista.

Wivin työskentelytapaan kuuluu käyttää paljon aikaa ajatteluun ja kokonaisuuksien hahmottamiseen ennen piirtämisen – sitten kynä jo liikkuukin miltei itsestään. Wivin tavoitteena on aina käytännöllisyys ja tarkoituksenmukaisuus oli sitten kyse koulusta, huvilasta tai paloasemasta, mutta tärkeintä on kuitenkin valo ja sen liike. Huoneet rakentuvat valosta.

Hän on noussut kaiken yläpuolelle ja tarkastellut plaania lintuperspektiivistä, hän on nähnyt, miten huoneet ovat rytmittyneet toistensa kanssa, ne ovat liikahdelleet paikoilleen kuin palapelin palaset. Hän on katsellut kaikkea samaan aikaan ulkopuolelta ja yläpuolelta, rakentanut kolmiulotteista tilaa. Hän on asettanut rakennuksen tontille, ymmärtänyt ilmansuunnat ja valon liikkeen. Hän on mielessään nähnyt, miten valo kulkee huoneissa, miten ikkunat pitää sijoittaa, että valoa olisi mahdollisimman paljon. Jo kuvitellessaan hän on piirtänyt, laskenut mielessään kantavuuksia, lujuuksia, varmistanut, että talon perustukset kestävät.

Kolmaskin nuoruusvuosien huolenaiheista osoittautuu turhaksi, sillä Wivi löytää kuin löytääkin itselleen elämänkumppanin. Kyllästyttyään Tampereen ilmapiiriin Wivi muuttaa Jyväskylään, suunnittelee itselleen ja äidilleen oman huvilan ja tapaa säynätsalolaisen tilanomistajan Hanna Parviaisen.

Hanna on poikkeuksellinen nainen, joka hoitaa maatilaansa karjan- ja hevostenjalostusta myöten ja johtaa myöhemmin pätevästi myös suvun vaneritehdasta. Hän pitää huolta työntekijöistään ja rakennuttaa näille jopa kirkon. Ansioistaan hän saa ensimmäisenä naisena Suomessa kauppaneuvoksen arvonimen.

Rehevä, eloisa ja antelias Hanna ja hieman sisäänpäin kääntynyt Wivi ystävystyvät välittömästi, matkustelevat ulkomailla, omistavat huoneiston Pariisissa ja lopulta yhteisen asunnon NNKY:n talossa Helsingissä. Suhde on kuvattu hienotunteisesti ja lämpimästi, mutta sen merkitys kummallekin käy kyllä ilmi. Sen vuoksi Wivi on valmis uhmaamaan jopa äitinsä paheksuntaa.

Julistajaa hänestä ei koskaan tulisi, mutta hän voisi julistaa tekemällä valintoja, jotka olivat vastoin yleistä moraalia mutta joiden kautta hän saattoi olla itsensä kanssa sovussa. Ei hän ollut ennenkään antanut pelon ja muiden ihmisten mielipiteiden vaikuttaa valintoihinsa, miksi hän siis nyt antaisi sille vallan.

Valosta rakennetut huoneet -teos etenee Wivin lapsuudesta aina vuoteen 1932 lyhyin luvuin, joihin tapahtumavuosi on selkeästi merkitty. Pitkä lähdeluettelo kirjan lopussa kertoo siitä, miten perusteellisesti Soininen on perehtynyt aiheeseensa. Hän kuvaa yhteiskuntaa, jossa Wivi ja Hanna elivät. Sääntöjä, asenteita ja odotuksia, joihin vastatakseen naisen oli yhä uudestaan todistettava pätevyytensä ja lahjakkuutensa. Aina ei ollut helppoa, mutta kokonaan valo ei kadonnut koskaan.

PS. Raumalla oli Wivi Lönnin suunnittelema yhteislyseo, mutta se purettiin 1970-luvulla kauppakeskuksen tieltä. Nyt sitten ollaan purkamassa tätä kauppakeskusta…