Kustantaja: Siltala 2024
Helmi Kekkosen romaanissa Liv! kuvaillaan useamman
henkilön näkökulmasta parin kesäpäivän tapahtumia ja samalla paloja
henkilöiden menneisyydestä ja heidän välisistä suhteistaan. Kirjan päähenkilö
on 22-vuotias opiskelija Liv, joka esiintyy kolmannessa persoonassa, kun taas Livin
läheiset eli isä, äiti ja kaksi vanhempaa siskoa sekä paras ystävä Iida puhuvat
minämuodossa.
Kesäloma saaressa on kuulunut perheen perinteisiin, mutta
vanhempien avioero vaikuttaa yhä tunnelmaan. Perheen kolmesta tyttärestä Ellen
ja Telma eivät tuomitse isää, joka asuu Tukholmassa uuden rakastettunsa kanssa,
vaan toivovat äidinkin menevän elämässään eteenpäin ja löytävän uuden
kumppanin. Liv-kuopus on vihainen isälleen, mutta kapinoi myös äidin asettamia turhauttavia
sääntöjä vastaan.
Eräänä päivänä Liv loikoilee rantakallioilla nauttimassa loppukesän raukeasta tunnelmasta, kun viereen istahtaa hieman vanhempi mies. Mies on
ilmeisesti tarkkaillut Livin perhettä ja on nyt onkimassa lisää tietoa, mutta kertoo
itse vain etunimensä. Jokin miehessä epäilyttää Liviä, mutta samalla myös
kiinnostaa ja kiihottaa. Mies ehdottaa ravintolailtaa seuraavalle päivälle.
Hetki kalliolla oli kestänyt korkeintaan puoli tuntia
eikä hän tiedä miehestä mitään, ei sukunimeä tai puhelinnumeroa, etunimenkin
vain sinnepäin, ja silti edessä tuntuu aukeavan jotain mikä tekee hänestä tällä
tavalla ylivirittyneen, levottoman ja kepeän yhtä aikaa, jotain minkä toiselle
puolen hän haluaa kurottaa.
Perhe huomaa kyllä seuraavana päivänä Livin olevan
epätavallisen levoton ja mietteliäs, mutta uteluista tämä vain kiukustuu. Hän
on sentään jo aikuinen eikä velvollinen kertomaan tekemisistään ja
suunnitelmistaan muille! Omaiset eivät tietenkään tarkoita pahaa, vaan ovat
huolissaan impulsiivisesta ja herkästä nuorimmaisesta ja siksi ehkä liian
tunkeilevia.
Tässä perheessä ei ollut tapana antaa kenenkään hoitaa
yhtään itään itse ja omalla tavallaan, kaikilla oli mielipide kaikkeen ja
rajoja ylitettiin jatkuvasti. Jos joku yritti ottaa etäisyyttä, häneen takerruttiin
entistä lujemmin. Useimmiten se tapahtui rakkaudesta, tai sillä se ainakin
selitettiin…
Päivä kuluu ja kokkausvuorollaan ahertava Liv laskee
tunteja. Illalla hän tapaa miehen, joka tässä vaiheessa kertoo olevansa
arkkitehti ja toimivansa ystävänsä talovahtina, mutta ei mitään sen
täsmällisempää. Viiniä kuluu illan aikana paljon. Liv humaltuu, haluaa miestä. Mies lähentelee, mutta
Liv ei enää haluakaan. Tapahtuu jotain, jota Liv myöhemmin syvästi häpeää.
…miksi häntä hävettää, eihän hän tehnyt mitään ja niin
kuin äitikin sanoi, mitään ei oikeastaan edes tapahtunut, tai olisi voinut
jotain paljon pahempaa, hirveitä juttuja tapahtui koko ajan, käsittämättömän
kauheita asioita kaikkialla maailmassa, joka päivä ja ilta ja yö, tytöille ja
naisille… ja silti, häpeä lyö hänen ylitseen, kihelmöi koko kehossa, ihon alla,
suonissa ja lihaksissa.
Liv!-romaanin teemana on naisiin kohdistuva henkinen
ja fyysinen väkivalta, Nuoren naisen hämmennyksen, syyllisyyden ja häpeän
tunteet on kuvattu uskottavasti, samaten se miten vaikeaa on puhua
läheistenkään kesken arkaluontoisista asioista. Keskustelu on haparoivaa ja
katkonaista, kun oikeita sanoja ei löydy.
Vaihtelevia ovat myös käsitykset siitä, mitä pitäisi tehdä
tilanteessa, missä mies ei kunnioita naisen kieltoa, vaan turvautuu väkivaltaan.
Siinä näkökulmaan vaikuttavat niin ihmisten luonteet kuin heidän kokemansa
asiat, vaikka kaikki yrittävätkin ajatella Livin parasta. Onko tärkeämpää
suojella uhria ahdistukselta vai ainakin yrittää saada mies vastuuseen
teoistaan? Ja miksi valokiilaan joutuu aina raiskauksen tai pahoinpitelyn uhri,
nainen?
Tämä tällainen ei ikinä lopu, ellei kaikki avaa suutaan,
ellei jokainen nainen joka on raiskattu, jota on ahdisteltu, lyöty ja uhkailtu,
joka on joutunut pelkäämään puolisoaan, ystäväänsä tai ketä tahansa tuttua tai
tuntematonta, kerro asiasta eteenpäin. En sano että se olisi helppoa, mutta
mitään epäselvää siinä ei ole, ei voi olla.
Helmi Kekkonen kirjoittaa tekstiä, joka toisaalta on tiivistä ja toisaalta ilmavaa. Pienten yksityiskohtien ja jopa yksittäisten sanojen perusteella lukijalle voi jo syntyä mielikuvia tapahtumista ja ihmisistä. Dialogit miltei sulautuvat muuhun tekstiin, mutta se ei vaikeuta lukemista mitenkään.
Mielenkiintoinen yksityiskohta on kirjan nimi huutomerkkeineen. Se on ikään kuin voimakas kehotus: uskalla elää! Livin kohdalla on kuitenkin selvää, ettei mikään tule palaamaan täysin ennalleen – rakas saarikaan ei tapahtuneen jälkeen enää tunnu turvalliselta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti