LEVY, DEBORAH: Mies joka näki kaiken

Kustantaja: Kustantamo S&S 2024

Alkuteos: The Man Who Saw Everything (2019)

Suomennos: Sari Karhulahti

Juutalaistaustainen Saul Adler on huomiota herättävän kaunis mies, jota oma isä kutsuu ”neitipojaksi”. Saulilla ei ole miellyttäviä muistoja sen paremmin isästään kuin veljestään Mattista, sillä kumpikin on kohdistanut häneen henkistä ja jopa fyysistä väkivaltaa. Ennen kuolemaansa äiti pystyi hieman hillitsemään tapahtumia, mutta nyt äidistä on muistona vain hänen helminauhansa Saulin kaulassa.

Syyskuussa 1988 kaksikymmentäkahdeksanvuotias Saul väistää Abbey Roadin suojatielle ajavaa autoa, kaatuu ja loukkaa lonkkansa ja kätensä. Autoa ajanut mies - Wolfgangiksi esittäytyvä, harmittelee Milanosta tilaamansa sivupeilin särkymistä, mutta tarjoaa kuitenkin apuaan. Saul kieltäytyy avusta ja muutaman omituisen kysymyksen jälkeen Wolfgang lähtee.

Hetken kuluttua Saulin tyttöystävä, valokuvausta opiskeleva Jennifer Moreau saapuu Abbey Roadille kuvatakseen ”muusaansa” samassa paikassa, missä aikoinaan kuvattiin The Beatles -yhtyeen levyn kansi. Onnistunutta kuvausta juhlistetaan rajunpuoleisella seksillä, mikä innoittaa Saulin ehdottamaan avioliittoa. Jennifer katkaisee välit välittömästi. Hän on joka tapauksessa lähdössä taiteilijaresidenssiin Massachusettsiin.

Hämmentynyt Saul lähtee itsekin matkalle. Hän on kommunistiseen Itä-Eurooppaan erikoistunut tukija ja saanut kahden viikon viisumin DDR:ään selvittääkseen, miten sivistyneistö oli vastustanut kansallissosialismin nousua 1930-luvulla. Toisena tehtävänään hänellä on viedä tulitikkurasiassa äskettäin kuolleen isänsä tuhkaa maahan, jota isä aina oli ihannoinut.

Saul puhuu kohtuullisen hyvin saksaa, mutta hänelle on joka tapauksessa määrätty tulkiksi (ja varjostajaksi) Walter Müller. Nuorilla miehillä synkkaa heti hyvin, ehkä paremmin kuin olisi hyväksikään. Saul on jostain syystä herkällä mielellä ja puhkeaa itkuun heti, jos joku on hänelle ystävällinen. Walter on läsnä suojelemassa möröiltä – Saul nimittäin uskoo näkevänsä Wolfgangin täälläkin.  

Kun näin sinut ensimmäisen kerran Friedrichstraßen asemalla, näytit enkeliltä – täyteläiset huulet, korkeat poskipäät, siniset silmät, vartalo kuin antiikin patsaalla – mutta sitten tajusin, että olit loukannut siipesi.

Walterin lisäksi Sauliin on iskenyt silmänsä tämän sisar Luna (oikeasti Katrin, mutta perheen mielestä lunaatikko), joka tahtoo ehdottomasti päästä Liverpooliin. Avioliitto Saulin kanssa olisi helpompi ratkaisu kuin siirtyä länteen salakuljetusta harrastavan Rainerin pakettiautossa. Käsistä karanneet suhteet saavat Saulin pakenemaan Englantiin jo ennen viisumin umpeutumista.

Tämä kirjan ensimmäinen osa tuntuu ensin tavalliselta kronologisesti etenevältä kertomukselta, mutta sitten muutamat asiat alkavat askarruttaa. Kuinka Saul osaa niin tarkkaan kertoa Walterille ja Lunalle runsaan vuoden päästä tapahtuvista asioista? Mitä ovat hänen häilyvät näkynsä aivan toisesta ajasta ja paikasta? Tunnelma on outo.

Ajankohdat ja paikat olivat aivan sekaisin. Nyt. Silloin. Siellä. Täällä.

Kirjan toinen osa sijoittuu vuoteen 2016. Se alkaa samalla tavalla kuin ensimmäinenkin: Saul joutuu Abbey Roadilla Wolfgang-nimisen miehen ajaman auton tönäisemäksi, mutta tällä kertaa hänet joudutaan viemään sairaalaan. Hänellä on sisäelimissä auton rikkoutuneesta sivupeilistä lähtöisin olevia lasinpalasia. On sepsis ja repeämä pernassa. Päähän osunut kolaus on sekoittanut todellisuudentajun.

Saul uskoo olevansa Itä-Saksassa vuonna 1988. Hoitava lääkäri on hänen mielestään Rainer, Stasin kätyri. Mutta kuinka hänestä on huolehtimassa aivan elävänä oma isä? Miksi Saulin luona yötä päivää viipyvällä Jenniferillä on harmaantuneet hiukset ja miksi joku potilas kohtelee Jenniferiä kuin julkkista? Miksi omat kädet ovat vanhan miehen? Missä ovat Walter ja Luna?

 Äärettömän lempeät miehet kohtelivat minua kuin lasta, vaikka olin melkein kuudenkymmenen. Mitä minulle oli tapahtunut kolmannenkymmenennen ja viidennenkymmenennenkuudennen syntymäpäiväni välissä?

Vähitellen palasia menneisyydestä palaa mieleen, joitakin tapahtumia ja joitakin ihmisiä. On ollut suurta surua ja suurta katkeruutta. Saulista paljastuu itse asiassa vähemmän mairittelevia puolia: itsekeskeisyyttä, keskittymistä omaan nautintoon, pitkävihaisuutta ja jopa pahansuopaisuutta. Kovin vainoharhainenkin hän on.

Kirjan viimeisessä kohtauksessa Saul on taas kerran ylittämässä Abbey Roadia, mutta kuka odottaa häntä kadun toisella puolella? Hetkessä on viehättävää herkkyyttä ja kauneutta.

Ilmassa oli äitini rakkautta, ja se kuljetti minua eteenpäin, vaikka äidin kuolema tuntui petokselta. Otin uuden askeleen. Kuulin raitiovaunujen kellojen kalkattavan Itä-Berliinissä, autojen torvien törähtelevän Lontoossa ja koirien murisevan kumeasti puistokaduilla Euroopassa, kuisteilla Yhdysvalloissa ja sohvilla Britanniassa.

Mies joka näki kaiken -romaania lukiessa kannattaa olla tarkkana, sillä tekstiin on kätketty erilaisia vinkkejä niin menneestä kuin tulevasta. Joitakin asioita mainitaan ohimennen erilaisissa yhteyksissä, esimerkiksi ruusut, jaguaari, pienoisjuna, veri…  Jo kirjan nimikin saa aprikoimaan: mitä kaikkea mies (Saul Adler) todella näki? Näkikö hän ympäröivästä maailmasta ja omasta elämästään pelkkiä sirpaleita? Näkikö hän missään vaiheessa kunnolla itseään?

Mikä oli totta? Olin kunnossa enkä kuitenkaan ollut. Vastaukset olivat rinnakkaisia kuten Abbey Roadin suojatien mustat ja valkoiset raidat.

Etelä-Afrikassa vuonna 1959 syntyneen ja Englannissa kasvaneen Deborah Levyn romaaneista kolme viimeisintä on ollut ehdolla arvostettuun Booker-palkintoon, niiden joukossa myös Mies joka näki kaiken. Suomessa Levy on tähän asti tunnettu erityisesti hänen elämäkertatrilogiastaan.