Kustantaja: Siltala 2024
Pirkko Saision romaani Suliko kulkee kahdessa
aikatasossa, mutta ei mitenkään tiukkaa kronologiaa noudattaen. Toisessa
tasossa kerrotaan lyhyin välähdyksin niistä ratkaisevista elämänvaiheista ja ihmissuhteista,
jotka muovaavat Georgian kartveleihin kuuluvasta lapsesta ja nuorukaisesta koko
Venäjänmaan otteessaan pitävän julman diktaattorin.
Kymmenvuotias Ioseb Besarionis dze Jughasvili on köyhästä
perheestä ja tottunut nälkään ja kuritukseen. Gorin teologisessa koulussa muut
oppilaat yrittävät kiusata lainavaatteissa kulkevaa ja venäjää taitamatonta
tulokasta, mutta tämä on karaistunut sellaista vastaan. Opettajien
kuritoimenpiteet eivät nekään lannista lahjakasta poikaa, joka imee voimaa
Mtkvari-joesta.
Voima on siirtynyt häneen, eikä se ole hänestä koskaan
lähtevä.
Pappisseminaarista erotettu nuori Ioseb luopuu uskonnosta ja
alkaa ajaa sosialismin asiaa, joutuu Siperiaan ja pakenee. Hänestä tulee Vladimir
Iljitš Uljanovin oppilas, joka päättää ryhtyä venäläiseksi ja vaihtaa
nimensäkin muotoon Josif Vissarionivitš Džugašvili. Hän saa aina vain enemmän
valtaa ja käyttää sitä häikäilemättä hyväkseen. Hänestä tulee Josif Vissarionivitš
Stalin. Teräsmies, joka uskoo pystyvänsä muokkaamaan maan ja sen kansan
uusiksi.
Vladimir Iljitš on älystään, suuresta tietämyksestään,
rohkeudestaan ja peräänantamattomuudestaan huolimatta sopimaton johtamaan
vastasyntynyttä, internationalistista suurvaltaa, joka on väistämättä
synnyttävä myös uuden ihmisen, joka… luottaa omaan voimaansa ja jakaa
voimastaan niillekin, joiden tietoisuus on vielä heikko.
Perhe-elämä ei Stalinilta luonnistu. Kaunis Jekaterina
(Ketevan) kuolee synnytyksen jälkeen ja toinen vaimo Nadežda tekee itsemurhan. Esikoispoika
Jakov kuolee saksalaisella vankileirillä, koska isä ei halua pelastaa viholliselle antautunutta
poikaansa. Nuoremmat lapset Vasili ja Svetlana saavat isältään ehkä aineellista
hyvää, mutta tuskinpa hellyyttä. Kuka lienee Stalinin ajatuksissa alati viipyvä
Suliko? Laulun hahmoko vain?
Kirjan nykyhetkessä ollaan vuodessa 1953. Stalinista on
tullut itsevaltias, jonka edessä kaikki matelevat ja jonka äkkipikaisuutta ja
oikullisuutta kaikki pelkäävät. Aina välillä joku pääsee paistattelemaan johtajan
suosiossa, mutta edes ystäviksi luokitellut eivät ole turvassa öisiltä
pidätyksiltä, vankeudelta tai yllättäviltä kuolemilta. Vain lähipiiri tietää
74-vuotiaan Stalinin muistiongelmista ja harhoista
Stalin ei tunne syyllisyyttä teoistaan, vaikka vertakin on hänen
käskystään jouduttu vuodattamaan. Eikö ole sentään juuri hänen ansiotaan,
että vuosituhansia nälässä ja pelossa elänyt kansa saa nyt nauttia
hyvinvoinnista? Se kylläkin miestä huolettaa, vievätkö heikot johtajat maan
kaaokseen hänen kuolemansa jälkeen, mutta kuolema sinällään ei häntä pelota.
Saisio on pysynyt historiallisissa tosiasioissa, mutta
sukeltanut samalla syvälle Josif Stalinin sisimpään ja luonut diktaattorista
kuvan, jossa paljastuvat hänen häikäilemättömyytensä ja raakuutensa, mutta myös yksinäisyytensä.
Missään vaiheessa tunteellinen huokailu ei saa unohtamaan miehen pahuutta,
mutta kirjan loppu on todella kaunis.
Mtkvarin kirkkaaseen veteen uppoan ja unohdun, sinun
kanssasi, Suliko, ja Goridžvarin kellot soivat, heleästi ja surullisesti, ja
joen pinnan alla niiden ääni vaimenee ja yhtyy hiljaiseen, viileään solinaan,
se on jatkuva ajasta aikaan.
Tulisit jo, Suliko.
Suliko ei ole ihan yhtä puhutteleva kuin vuonna 2021
ilmestynyt lumoava Passio-romaani, mutta kyllä tämäkin teos sopisi
kaunokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaaksi. Kirja on taidokas, salavihkaisesti ironinen.
