Kustantaja: Gummerus 2024
Alkuteos: Jagbyeolhaji anhneunda
Suomennos: Taru Salminen
Eteläkorealainen kirjailija Han Kang (s.1970) voitti vuoden
2024 Nobelin kirjallisuuspalkinnon ja teki historiaa olemalla
ensimmäinen kirjallisuuden Nobel-palkinnon voittanut nainen koko Aasiassa.
Suomeksi häneltä ovat aiemmin ilmestyneet romaanit Vegetaristi (2017) ja
Ihmisen teot (2018) sekä omaelämäkerrallinen Valkoinen kirja
(2021). Älä jätä hyvästejä ilmestyi suomeksi sopivasti juhlistamaan
Nobel-palkintoa.
Älä jätä hyvästejä -teoksessa näkökulma on soulilaisen
Gyeongha-nimisen kirjailijan. Toimittajanuransa aikana Gyeongha ystävystyi
valokuvaaja Inseonin kanssa, mutta naisten välit etääntyivät, kun Inseon muutti
Jejun saarelle huolehtimaan muistisairaasta äidistään ja hankki uuden ammatin
puuseppänä. Gyeonghan puoleen Inseon kuitenkin kääntyy jouduttuaan
työtapaturman vuoksi Soulin sairaalaan. Gyeonghan pitää oitis matkustaa Jejulle
hoitamaan Inseonin lemmikkipapukaijaa!
Lähteminen Soulista Jejun saarelle pelkän linnun vuoksi
arveluttaa Gyeonghaa, mutta ystävän tuskan nähdessään hän lopulta suostuu.
Matka olisi jo muutenkin pitkä ja monivaiheinen, mutta nyt sitä hankaloittaa
sankka lumipyry. Mantereella lumihiutaleet sulavat heti maahan osuessaan, mutta
Jejun vuorilla lumi kasaantuu puolireiteen yltäviksi nietoksiksi, joissa
Gyeongha joutuu illan pimeydessä rämpimään.
Gyeongha pääsee lopulta perille, mutta lintu on ennättänyt jo
menehtyä. Naisen on jäätävä yöksi Inseonin taloon, vaikka sähkökatkon vuoksi joutuukin
pärjäämään nopeasti kohoavan kuumeen kourissa ilman valoa ja lämpöä. Aamulla
hän herää auringonpaisteeseen ja löytää Inseonin tämän verstaalta täysin
vammattomana, mutta jotenkin hämmentyneenä.
Inseonilla tuntuu
päällimmäisenä olevan tarve kertoa ystävälleen vuoden 1948 tapahtumista Jejun
saarella. Tuolloin amerikkalaisten sotilashallitus halusi estää kommunismin
leviämisen alueella hinnalla millä hyvänsä ja löysi käsikassarakseen
äärioikeistolaisen nuorisojärjestön. Ryhmän jäsenet hyökkäsivät kyliin, polttivat
talot ja teloittivat tuhatmäärin ihmisiä. Vauvojakaan ei säästetty.
Inseonin tuolloin kaksitoistavuotias äiti oli isonsiskonsa
kanssa sattumalta poissa kotoa joukkojen saapuessa ja kohtasi palattuaan
kammottavan näyn: lumen hunnuttamat ruumiit, joiden joukossa omat vanhemmat ja
pikkusisko. Isoveli oli viety vankilaan, mutta jossain vaiheessa hän katosi
jäljettömiin tuhansien muiden lailla. Kesti vuosikymmeniä ennen kuin
omaiset saivat tietoa läheistensä lopullisesta kohtalosta.
Sillä kaikki vaikenivat; leimatut omaiset ja kaikki
muutkin ihmiset, jotka leimautuisivat vihollisiksi sillä hetkellä, kun he
avaisivat suunsa. Niin vierähti kymmeniä vuosia, kunnes helmiläjiä ja
pikkuruisia, lävistettyjä pääkalloja alettiin kaivaa laaksoista, kaivoksista ja
kiitoradan alta, missä luut ovat edelleen sikin sokin hautautuneina.
Älä jätä hyvästejä -teosta lukiessa silmien edessä
välähtelevät vuoroin sydäntä kouraisevan kauheat ja runollisen kauniit kuvat,
joihin eleetön kieli luo miltei mystistä ulottuvuutta. Mitä ovat Gyeonghan unissa
toistuvasti esiintyvät mustat puut, jotka ovat inspiraationa Inseonin
työstämälle Älä jätä hyvästejä -muistomerkille? Mitä ovat ääneti
lentelevät linnut? Mitä symboloi valkea lumi, joka peittää rumuuden, hiljentää
maailman, on petollisen pehmeää?
Metsä huojuu huutaen. Lumi pöllähtää puiden päältä
ilmaan. Nojaan särkymäisillään olevaa otsaani ikkunaan ja ajattelen rantatiellä
näkemääni lumituiskua. Ajattelen taivaanrannan yllä leijailevia pilviä ja
lumihiutaleita, jotka lensivät matalalla kuin kymmenien tuhansien lintujen
parvi.
Tarinan loppupuolisko jää pohdituttamaan. Onko Inseon
kuollut sairaalassa ja vierailee henkenä Gyeonghan luona? Onko kaikki vain Gyeonghan
kuumehouretta? Vai onko Gyeonghakin henki? Aasialaiseen kulttuuriin kuuluvat
kuolleiden henget, välitilaan jääneet ja aaveet, mutta osaako länsimainen
lukija tulkita kirjailijan tarjoamia vihjeitä oikein? Vaan onko sillä oikeastaan väliä – kirjan tärkein sisältö tulee kyllä selväksi…
Etelä-Korean kirjalliseksi omaksitunnoksi kutsuttu Han Kang
nostaa Älä jätä hyvästejä -teoksessa esiin yhden kotimaansa historian
häpeätahroista, koska sen unohtaminen merkitsisi myös kuolleiden unohtamista. Suru
voi parhaimmassa tapauksessa yhdistää ihmisiä ja synnyttää rohkeutta, joka
muuttaa maailmaa. Siinä piilee hauras toiveikkuus, kuin kynttilänliekki
lumessa.
Suuri kiitos Taru Salmiselle, joka on suomentanut teoksen
suoraan Han Kangin alkuperäistekstistä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti