Kustantaja: Tammi 2025
Kansi: Tuomo Parikka
Muistot ovat häilyväisiä joka tapauksessa. Saat kasan
tarinoita, eikä mikään niistä ole täysin totta.
Camilla Nissisen (s. 1988) romaani Rihmasto jakaantuu
kolmeen osaan. Ensimmäisessä osassa eletään 2000-lukua ja tutustutaan Almaan,
joka useiden pettymysten jälkeen on saanut vauvan. Yllättäen äitiys ei olekaan
hänelle helppoa, vaan vaatisi tarkempaa ohjeistusta. Lotta on itkuinen vauva ja
Alma väsyy. Saa raivopuuskia. Pelkää itseään. Lotan syöttökertojen ja
uniminuuttien kirjaaminen kuitenkin rauhoittaa.
Vauvan lisäksi Almalla on huoli ukistaan, äidinisästään.
Kahdeksankymmentäkaksivuotias Ilmari asuu yksin kotitalossaan autioituvalla
maaseudulla. Viime aikoina Alma on huomannut ukissa asioita, joita ei enää voi
pistää pelkän vanhuuden, hajamielisyyden tai toheluuden piikkiin. Ukki alkaa
olla vaaraksi itselleen, mutta miten asettaa rajoituksia aina raskasta työtä
tehneelle miehelle?
Katson ukkia ja ajattelen Lottaa, sitä miten huonosti he
kaksi mahtuvat samaan elämään… Kateni ovat köydet, joita ukki ja Lotta repivät
eri suuntiin.
Alma miettii ukin menneisyyttä. Mikä saa ukin huutamaan
unissaan ”ei ennee”? Miksi ukki on polttanut vanhat valokuvat? Kuka on vuodelta 1966 säilyneen lehtiartikkelin
kuvassa oleva vauva, jota Alman teini-ikäinen äiti Eeva pitää sylissään? Mitä tapahtui Eevalle myöhemmin? Omiakin
muistoja Almalla saattaa yllättäen pompahtaa pintaan, mutta jotenkin sumeina.
Miksi ystävyys lapsuuden leikkitoveriin Eeroon katkesi?
Aika on epäluotettava toveri. Päivät, kuukaudet,
vuodetkin vain katoavat. Ne kiitävät ohitse huomaamatta, muistijälkiä
jättämättä. Sitten on sekunnin murto-osia, katseita, yksittäisiä huokauksia ja
sanoja, jotka jäävät leijumaan kaiken ympärille, värittämään mennyttä,
nykyisyyttä ja tulevaa. Ne ovat ikuisia. Koskaan ei saa itse päättää, mikä
hetki on merkityksellinen ja mikä vain katoaa ajan virtaan.
Kirjan toisessa osassa liikutaan kahdessa aikatasossa, mutta
ihmisten ajatuksissa vielä laajemmin. Yhdessä tasossa poimitaan tapahtumia
Ilmarin elämästä vuodesta 1930 vuoteen 1966.
Väkivaltainen isä. Köyhyys. Kokemukset sodassa. Pula-ajan häät Rauhan
kanssa. Oma koti ja lopulta myös lapsi. Rauhan vaatimat uudistukset. Tyytymätön
Eeva-tytär, jolle Ilmari ei osannut olla isä. Tragedia ja Eevan karkaaminen
maailmalle.
Ollaan vuodessa 1981, kun Eeva saapuu takaisin
kotiseudulleen mukanaan pieni tytär, Alma. Eeva jättää Alman yhä enenevässä
määrin Ilmarin luo, missä tyttö pian saa ystävikseen ukin vasikan ja naapurin
Eeron. Ukki puolestaan on lapsenlapsensa kohdalla joustavampi kuin tyttärensä
ja osoittaa hieman kömpelösti jopa hellyyttä. Ukissa on Alman turva, kun aina
vain oudommin käyttäytynyt äiti katoaa.
Kirjan kolmannessa osassa palataan 2000-luvulle. Miten
Ilmarille taataan turva ja hyvä hoito? Menevätkö säästötoimenpiteet
inhimillisyyden ohi? Ukin ja äitinsä
ongelmia ajatellessaan Alma ymmärtää itsekin tarvitsevansa apua kasvaakseen
äidin rooliin ja ollakseen jatkossa paremmin Lotan tukena ja turvana. Lotassa
hän katsoo tulevaan ja kasvavaan, ukissaan menneeseen ja katoavaan, mutta heitä
kaikkia yhdistää rakkaus.
Rihmasto on rakenteeltaan hyvä, sillä useimpiin kysymyksiin löytyy vähän kerrassaan myös vastaus. Kirja
kuvaa muistoja, jotka rihmojen lailla yhdistävät sukupolvia ja ihmisiä
toisiinsa. Muistot voivat olla oikeita
tai ajan myötä muotoutuneita tarinoita. Ne voivat olla sukupolvelta toiselle
siirtyneitä traumoja, mutta myös rakkautta. Keventävää huumoria on
etenkin ukin murteella puhutuissa sutkautuksissa.
-
Perunalaatikko on ku ihmisen elämä, ukki
sanoo. – Mautonta, vetistä ja seassa sitkeitä sattumia.
