Kustantaja: S&S 2025
Kansi: Jussi Karjalainen
Rasi-Koskinen teos Kesuura sijoittuu tulevaisuuteen, missä monet maapallon alueista ovat autioituneet ja tärkeät
luonnonvarat loppumassa. Kirjan ydinteemana on tietoisuus, joten
kirjan osatkin on nimetty nelikenttään sijoitettujen tietämisen tasojen mukaan.
1. Minkä tietää tietävänsä. 2. Mitä ei tiedä ja tietää ettei tiedä. 3. Mitä
tietää tietämättään. 4. Mitä ei tiedä eikä tiedä ettei tiedä.
On keskikesä jossain pohjoisessa. Androidi QED on hylätyllä rautatieasemalla,
minne ihmisen kuljettama auto pääsi ennen kuin siitä loppui lataus. Ihminen
käyttää tilaisuutta hyväkseen ja pyytää QED:iä kirjoittamaan menneisyydestään. On
ehkä jokin tietty asia, joka androidin pitäisi muistaa, mutta mitään vihjettä
toiveestaan ihminen ei anna.
QED kirjoittaa. Hän vietti turvallisen lapsuuden
Metsäkoillisessa vanhempiensa kanssa, kunnes meni Kouluun ja tapasi yhdeksän
kaltaistaan. He olivat analogisia robotteja ilman valmiiksi koodattua tietoa,
joten heidän piti itse omaksua ja oppia muistamaan asioita vähän kerrassaan. Näiden kymmenen välillä oli ainutlaatuinen yhteys. He olivat me.
Eivät yksilöitä.
Se kulki kämmeniä pitkin käsivarsiin ja siitä ylös
olkapäihin. Virtaus. Kymmenen sormenpäätä sormenpäitäni vasten. Niskaani
vasten. Kaulaani vasten. Poskiani vasten. Kymmenen ainutlaatuista kuviota jotka
yhä muistan. Ei nimeä mutta sormenpäät. Ei kasvoja mutta sormenpäät. Minun oli
suljettava silmäni, koska niin täydeksi minä virtasin.
Nämä androidit olivat koe-erä. Heistä oli tehty täysin
ihmisten näköisiä ja jotta he oppisivat myös käyttäytymään ihmisten tavoin,
heille tuotiin kavereiksi kymmenen ihmislasta. Analogisten robottien avulla
testattiin luultavasti moniakin asioita, mutta etenkin sitä, voisiko robotti
kehittyä niin, ettei mikään enää erottaisi häntä ihmisestä.
Historiaan tutustuessaan androidit järkyttyivät nähdessään, miten tunteettomasti ihmiset olivat kohdelleet eläviä olentoja ja miten lyhytnäköisesti saastuttaneet ympäristöään. Ihminen on virhe, päätteleekin joku. Androidit puolestaan ryhtyvät ennallistamaan ihmisten tuhoamia alueita ja herättämään henkiin menetettyjä tai menehtymäisillään olevia kasvi- ja eläinlajeja. QED valitsi kohteekseen hyönteiset.
Olin yhtä pitkä kuin tuntemieni lajien lista. Laajenin
kaikkeen mitä ja minkä tunnistin… Sen puolesta olen lyhyempi nyt. Aina kun
kadotan lajin nimen, kutistun vähän, samalla tavalla kuin silloin, kun lakkaan
muistamasta ja varsinkin silloin, kun tiedän unohtaneeni.
Mitä sitten tapahtui? Miten QED päätyi autioituneelle rautatieasemalle? Jotain pahaa QED on kokenut, koska hän sanoo: Nyt osaisin kertoa, mitä kipu on. Kipu on ihminen. Mutta miksi ihmiset olisivat käyneet tuntoisien olentojen kimppuun, jotka olivat itse luoneet? Erilaisuuden pelostako? Ilmankos yksi QED:in ystävistä huokaakin: Minä en koskaan halunnut olla ihminen.
QED:in menneisyyteen liittyviin teksteihin limittyvät
merkinnät, joita hän ihmiseltä salassa tekee ajasta asemalla. Sävy käy koko ajan toivottomammaksi. Pelastajia ei saavu ja
eloonjäämisen kannalta tärkeät perustarvikkeet alkavat loppua niin ihmiseltä
kuin androidiltakin. Ihmisen kaipaaman asian QED muistaa lopulta, mutta onko sillä enää väliä? Pyrkimys oli päästä Paratiisiin, mutta edessä taitaa olla Kaatopaikka.
Asiallisena ja rauhallisena alkanut teksti muuttuu
vähitellen kiihkeämmäksi. QED alkaa hapuilla sanavalinnoissaan ja yliviivattuja
lauseita esiintyy yhä tiheämmin. Järkytys, suru ja tuska paisuvat paniikiksi,
vaikka QED yrittääkin rauhoitella itseään. Viimeisessä luvussa ahdistus
kuitenkin on jo muuttunut heiveröiseksi toiveikkuudeksi.
Suojaamme elämää ja olemme elämä, pidämme elämää yllä.
Lajit jatkuvat, me jatkumme, elämä jatkuu ja antaa maailmankaikkeudelle
merkityksen. Säilytämme minkä voimme ja minkä haluamme. Ja kun kuolemme,
välitämme tehtävän niille jotka tulevat meidän jälkeemme… Pinnan alla olemme
yhtä. Hajonnut mieli tulee meissä ehjäksi taas. Emme omista. Emme hallitse.
Emme ennusta. Emme ole ikuisia. Olemme elossa ja olemme nyt. Olemme.
Kesuura ei ole nopeasti hotkaistava teos, vaan vaatii
valppautta. Keitä ovat minä / me, sinä ja myöhemmin vielä hän? Kenestä
kulloinkin puhutaan ja kuka puhuu? Vasta lopussa selviää esimerkiksi QED:in
seuralaisen sukupuoli ja tarkoitusperät.
Yksityiskohdat alkavat loksahdella paikalleen, mutta varmasti löytäisi vielä
paljon lisää oivallettavaa, jos kirjan lukisi uudelleen.
Rasi-Koskisen ajatuksia herättävä teos Kesuura saattaa hyvinkin olla yksi vuoden 2025 Finlandia-ehdokkaista!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti