WENNSTAM, KATARINA: Kuolleet naiset eivät anna anteeksi

Kustantaja: Gummerus 2026

Alkuteos: Döda kvinnor förlåter inte (2023)

Suomennos: Christine Thorel

Ruotsalainen Katarina Wennstam (s. 1973) on osallistunut näkyvästi julkiseen keskusteluun seksuaalisista väärinkäytöksistä ja naisten oikeudesta hallita omaa ruumistaan ja käsitellyt näitä aiheita myös trillereissään ja kolmessa reportaasiteoksessaan. Tukholman murhat -dekkarisarja on hänelle uusi aluevaltaus, sillä se sijoittuu 1800-luvulle ja tapahtumapaikkana on talo, jossa kirjailija itse asuu. Kuolleet naiset eivät anna anteeksi on sarjan avausosa.

Kertomus alkaa uudenvuodenaatosta: vuosi 1895 on jäämässä taakse ja vuosi 1896 alkamassa. Ilmassa on toiveikkuutta ja muutoksen henkeä. Tukholmaan on kohoamassa pääkaupungin arvoisia, komeita ja moderneilla mukavuuksilla varustettuja kerrostaloja. On sellaisia uutuuksia kuin sähkö, ”elävät kuvat” ja daktyloskopia eli sormenjälkitutkimus. Maan ensimmäinen naispuolinen lääkäri on avannut yksityisklinikkansa.  

Kertojina kirjassa vuorottelevat neljä eri-ikäistä ja yhteiskunnalliselta asemaltaan erilaista naista, jotka asuvat samassa kerrostalossa Södermalmilla. Jotkut heistä ovat pintapuolisesti tutustuneet toisiinsa jo ennen kohua herättäneitä tapahtumia, mutta nyt kaikki neljä yhdistävät lopulta voimansa naisten oikeuksien puolustamiseen miesten hallitsemassa maailmassa.

Leskirouva Olga Laurell viettää suruaikaa miehensä kuoleman jälkeen. Apulaispoliisipäällikön leskenä hänellä on varallisuutta, vaikutusvaltaa ja vapautta enemmän kuin ajan naisilla yleensä, mutta myös omat salaisuutensa ja häpeänsä. Olgan poika Oscar aloittelee poliisin uraa ja tähtäin on korkealla.

Upplantilainen lääkärin tytär Fredrika Nilsdotter on jäänyt orvoksi ja joutuu muuttamaan Tukholmaan sukulaisperheen seuraneidiksi, jotta hänen kunniallisuutensa säilyisi tahrattomana. Kaksikymmentäyksivuotiaana mamselli Fredrika tulee saamaan perintönsä ja samalla mahdollisuuden päättää omista asioistaan.

Yhdeksäntoistavuotias Hildur on portinvartijan kaunis tytär, joka hankkii taidokkailla ompelutöillään perheelle hieman lisää ruokarahaa. Äitipuolen kuoltua Hildur on joutunut vastaamaan myös kodin pyörittämisestä ja nuorempien lasten huolehtimisesta. Köyhä perhe asuu ahtaasti ja ilman mukavuuksia.

Seitsemäntoistavuotias Edit on satojen muiden tyttöjen tavoin saapunut Tukholmaan päästäkseen hyvään perheeseen palvelukseen ja saadakseen omaa rahaa. Hän on juuri lähtenyt edellisestä työpaikastaan ja päässyt Olgalle piiaksi. Työpaikka on hyvä, mutta Editillä on musertava huoli: hän on raskaana eikä tiedä mitä hänen pitäisi tehdä.

Uudenvuodenyönä Hildur löytää ulkohuussissa vieraillessaan piha-alueelta kuolleen piikatytön. Maahan valuneen veren perusteella tyttöä pidetään ensin murhan uhrina, mutta kuolinsyyksi paljastuukin sikiönlähdetys. Hildur joutuu viipymään paikalla vastailemassa poliiseille ja Fredrikakin tupsahtaa matkatavaroineen kaiken keskelle. Fredrika sattuu osumaan paikalle myös hieman myöhemmin, kun poliisit löytävät murhatun vaununajajan.

Hildur suree kuolleen Emma Josefinan kohtaloa, vaikkei ole tätä tuntenutkaan. Nuorta ompelijatarta suututtaa ikäisensä tytön leimaaminen kevytkenkäiseksi luntuksi, joka on muka itse syypää kuolemaansa ja joka siis voidaan unohtaa. Eikö vastuuta kuuluisi myös lapsen isälle ja sikiönlähdettäjälle? Fredrika puolestaan on kiinnostunut ennen kaikkea rikostapausten käytännön tutkinnasta.

Fredrika halusi tehdä jotakin merkityksellistä, jotakin oikeasti tärkeää. Hän halusi kuulustella todistajia ja epäiltyjä sen sijaan, että purki Eleonoran hirvittäviä ompeluksia. Hän halusi tutustua rikospaikkoihin sen sijaan, että joutui vain seuraamaan kotona päivien vääjäämätöntä valumista hukkaan. Jos saisikin tehdä oikeaa työtä ja auttaa rikoksen tai onnettomuuden uhreiksi joutuneita ihmisiä.

Pohdittavana on erilaisia kysymyksiä. Kuka oli Emma Josefinan lapsen isä? Pakottiko hän tytön sikiönlähdetykseen? Onko kahdella Fredrikan todistamalla murhalla yhteyttä toisiinsa? Konstaapeli Oscar vastailee parhaansa mukaan naapureidensa kysymyksiin, vaikka korostaakin, etteivät nuoret ja nuhteettomat naiset saisi ajatella tällaisia asioita.

Nuoret ja nuhteettomat eivät kuitenkaan ole turhaa porukkaa, vaan onkivat vähän kerrassaan lisää tietoa vainajasta ja hänen kohtalotovereistaan. Lakiasioihin ja rikostapauksiin perehtynyt Olga puolestaan avaa muille ovia, jotka muuten pysyisivät suljettuina. Hänen ansiostaan myös Edit voi antaa oman panoksensa kiemuraisen rikoskuvion selvittämiseen.

Wennstam on tutkinut perusteellisesti 1800-luvun lopun ruotsalaista yhteiskuntaa ja etenkin naisen asemaa siinä. Teksti muuttuu välillä miltei saarnaksi, kun kirjailija kuvailee sitä, miten miehet käyttävät nuoria viattomia tyttöjä hyväkseen – eivätkä uhreina ole pelkästään piikatytöt. Kovin tutuilta kuulostavat lauseet, joilla miehet korostavat prostituution tarpeellisuutta ja omia seksuaalisia oikeuksiaan.

Kuolleet naiset eivät anna anteeksi -teosta ei oikeastaan voi pitää dekkarina, koska juoni on varsin ennalta-arvattava, mutta vetävä tarina se on silti. Ennen kaikkea se tarjoaa hyvää ajankuvaa erilaisten kaupunkiympäristöön, sisustukseen, pukeutumiseen ja ajatusmaailmaan liittyvien yksityiskohtien kautta.

 Kirja päättyy miellyttävissä tunnelmissa, vaikka kaikkea pahaa ei voikaan unohtaa eikä korjata. Silti kaikkien neljän päähenkilön kohdalla tulevaisuus vaikuttaa valoisammalta ja toiveet toteutumiskelpoisilta. Ja onhan kirjassa toki muutama kunnollinen mieskin, joiden suhteen rakennella odotuksia. Kirja tarjoaa lukijalleen viihdettä, mutta myös tietoa.

ZEH, JULI: Ihmisten kesken

Kustantaja: Huippu 2025

Alkuteos: Unterleuten (2016)

Suomennos: Anne Kilpi

Kansi: Tuomo Parikka

Unterleuten on pieni kuvitteellinen kylä entisen Itä-Saksan alueella, noin sadan kilometrin päässä Berliinistä. Kyläläiset ovat kokeneet toisen maailmansodan myllerryksen, DDR:n aikaisen sosialistisen diktatuurin ja Saksojen yhdistymisen jälkeisen kapitalismin hyökkäyksen. He ovat kuitenkin aina noudattaneet vanhaa hyvää tapaa: ratkaisseet kylän ongelmat keskenään.

Täällä oli poliitikkojen, median ja tieteentekijöiden tietämättä olemassa puolianarkistinen, lähes täysin itsenäinen elämämuoto, jonkinlainen esivaltiollinen vaihtotalousyhteiskunta, tahattomasti kumouksellinen, valtiovallan ulottumattomissa, unohdettu, laiminlyöty ja siksi jollain kummallisella tavalla vapaa. Rahalla oli vähemmän merkitystä kuin sillä, kuka oli kenellekin palveluksen velkaa.

Nyt ollaan vuodessa 2010 ja Unterleuteniinkin on alkanut saapua ulkopuolisia asukkaita. Entinen yliopiston opettaja Gerhard Fließ on saanut työpaikan seudun lintujensuojeluyhdistyksessä ja paneutunut täysillä suojelemaan harvinaiseksi käyneiden suokukkojen pesintää. Nuoren Jule-vaimon ajatukset täyttää pieni vauva.

Linda Franzen puolestaan on löytänyt kylästä maatilan, missä hänen rakkaalle hevoselleen ja tämän mahdollisille jälkeläisille olisi talli- ja laiduntilat – kunhan hän vain saisi tarvittavat luvat kunnalta ja naapureilta. Linda uskoo saavansa tahtonsa läpi tavalla tai toisella, vaikka kumppani Frederik Wachs hieman epäilee.

Kyläläisten mieliä askarruttaa etenkin rahamies Konrad Meiler, joka on hankkinut huutokaupasta ylihintaan useita tontteja Unterleutenin alueelta. Mitä mies aikoo tehdä niillä? Tosiasiassa Meilerillä ei ole mitään suunnitelmaa eikä edes tietoa ostamiensa alueiden sijainnista. Hän kuitenkin pitää kylästä heti tullessaan tutustumaan hankintaansa.

Unterleuten ei ollut hänen kotiseutunsa, hänellä ei ollut täällä edes sukulaisia. Mutta Unterleuten näytti joltakin sellaiselta, mitä saattoi kutsua kotiseuduksi.

 Unterleutenissa on vuosikymmeniä ollut kaksi vahvaa johtohahmoa, varakas Gombrowski ja kommunisti Kron. Kummallakin on omat käskyläisensä ja kannattajansa, eivätkä heidän menetelmänsä asioiden hoidossa ole aina olleet puhtaat. Gombrowski itse uskoo olleensa aina kyläläisille sellainen hyväntekijä, että Pyhä Martinus tuntui hänen rinnallaan vasta-alkajalta.

Kylän valtaa levottomuus, kun sijoitusyhtiö ilmoittaa rakentavansa Unterleutenin alueelle tuulivoimapuiston. Ketkä omistavat tontteja suunnitellulla paikalla ja ovat oikeutettuja vuokratuloihin? Kuka on ovelin ja röyhkein kaupanhieronnassa? Epäselväksi jäänyt vuosientakainen kuolemantapaus nousee taas esiin ja uudeksi kohuaiheeksi löytyy mahdollinen lapsenryöstö. Ilmassa on väkivaltaa, tuleeko uhreja?

Lukijaa ei onneksi jätetä epätietoisuuteen. Vanha kuolemantapaus ratkeaa ja epilogissa tarinan kertoja selittää lisää yksityiskohtia ja kertoo henkilöiden myöhemmistä elämänvaiheista. Unterleutenin kyläkin on siirtynyt mullistusten jälkeen uuteen aikakauteen ja uudenlaiseen tapaan hoitaa asioita.

Kirjan luvuissa on otsikkona sen henkilön sukunimi, jonka näkökantaa kyseinen luku esittelee. Zeh kuvaa taitavasti sitä sosiaalisten suhteiden, tunteiden ja riippuvuuksien monimutkaista vyyhteä, joka pienessä kylässä on vuosien ja yhteiskunnallisten muutosten aikana kehittynyt. Kukaan kirjan kahdestatoista henkilöstä ei kuitenkaan ole yksinomaan hyvä tai paha.

Ihmisten kesken -romaania leimaavat musta huumori ja joskus varsin irvokkaatkin yksityiskohdat. Lukija saa hyvän kuvan siitä, millaisen perinnön DDR on jättänyt asukkailleen ja toisaalta myös siitä, miten erilaista on elämä maaseudulla ja kaupungissa jopa väkirikkaassa Saksassa. Antoisa kirja monestakin syystä!

Bonnissa vuonna 1974 syntynyt Juli Zeh on palkittu ja kiitetty kirjailija sekä Brandenburgin perustuslakituomioistuimen tuomari. Häneltä on aiemmin suomennettu vuonna 2001 ilmestynyt esikoisteos Kotkia ja enkeleitä sekä 2021 ilmestynyt romaani Yli-ihmisiä. Ihmisten kesken -teoksesta on tehty televisiosarja ja useita näyttämösovituksia.

Kun usko hyvään loppui, oli se korvattava uskolla omaan itseen.

SCHULMAN, ALEX: 17. kesäkuuta

Kustantaja: Nemo 2025

Alkuteos: 17 juni (2025)

Suomennos: Jaana Nikula

Kansi: Sara R. Acedo

Neljäkymmentäviisivuotiaan opettajan Vidar Åkebyn muistisairas äiti on hoivakodissa ja isä kuollut jo vuosia sitten. Lähestyvän remontin vuoksi Vidar tutkii viimeinkin laatikoita, joihin isän kuoleman jälkeen talletettiin tälle kuuluneita tavaroita. Yhdestä laatikosta hän löytää isänsä puhelinmuistion ja muistiosta lapsuutensa kesämökin puhelinnumeron. Se palauttaa mieleen jotain noiden kesien tunnelmasta.

…oli kuolleita kärpäsiä ikkunalaudalla, kaloja verkossa, rannassa huojuvia puita, ikävystymistä, kahvikupin jättämiä renkaita vahakankaalla, aurinkoa, sadetta, yksinäisyyttä, tuulenpuuskien taittelemia sanomalehtiä, niskaan pyrkiviä hyttysiä läimäytettiin hengiltä, radio soi ja kaltevalla kentällä pelattiin jalkapalloa.

Nostalgia saa Vidarin kokeilemaan tuttua numeroa ja yllättäen puhelin soi kuin soikin linjan toisessa päässä. Sitten isä vastaa puheluun. Häkeltynyt Vidar ei pysty sanomaan mitään ja isä sulkee puhelimen. Onko Vidar tullut hulluksi? Uteliaisuus saa hänet kuitenkin soittamaan myöhemmin uudestaan. Ja uudestaan. Ja kerran vastaajana on poika, Vidarin nuori versio.

Vidar on jo ymmärtänyt, että kello puhelimen toisessa päässä on minuutilleen samassa ajassa kuin hänellä itselläänkin, mutta jonkin verran vaivaa vaatii sen selvittäminen, mikä päivä kesämökillä on menossa. Käy ilmi, että perhe elää yhä uudestaan tiettyä päivää, jonka kulussa ei tapahdu pienintäkään muutosta. Tuo päivä on 17. kesäkuuta 1986.

Miksi juuri tuo päivä? Vidar muistaa lapsuudestaan ylipäätään hyvin vähän ja 17. kesäkuuta tuntuu olleen yksi tavallinen kesäpäivä muiden joukossa. Isosisko sanoo samaa, äiti taas ei halua puhua asiasta. Kuitenkin kahdeksanvuotias Vidar on aina todella hädissään, kun aikuinen Vidar tavoittaa hänet iltakahdeksan jälkeen.

Tästä lähtien soitan pojalle joka päivä samaan aikaan, valmistelen häntä aina samalla tavalla, yritän lievittää hänen tuskaansa etukäteen. Tämä on minun osani elämässä ja näin on oltava. Minä olen ruutusolttu, kesäkuun seitsemännentoista päivän vartiomies ja lohduntuoja.

Aikuisellakin Vidarilla on vaikeuksia. Hän on ollut koulussa erottamassa kahta tappelevaa poikaa toisistaan ja omasta mielestään aivan ohjeiden mukaan. Todisteet kuitenkin osoittavat hänen hieman myöhemmin käyneen väkivaltaisesti toisen pojan kimppuun ja aiheuttaneen tälle pahoja vammoja. Vidarilla ei ole mitään mielikuvaa siitä, miksi hän käyttäytyi niin.

Schulmanin romaani kietoo Vidarin menneisyyden ja nykyisyyden toisiinsa jännittävällä tavalla. Miten ihmisen muisti käsittelee traumaattista tilannetta? Miten vanha trauma voi vaikuttaa ihmisen käyttäytymiseen vuosia myöhemmin? Kirjan viimeisessä luvussa tapahtumaketjun alkusyy lopulta selviää ja - ilahduttavaa kyllä - Vidar uskoo oppivansa elämään sen tiedon kanssa.

Mutta sitten kaikki muuttui. Ei niin että olisin löytänyt jotakin vaan koska mitään ei löytynyt – vähän kuin jos laittaisi paperisydämen ohukaisen päälle ja ripottelisi kaiken ylle tomusokeria, ja kun poistaa paperin, ohukaisen päällä näkyy sydän, mutta sitä ei muodosta tomusokeri vaan sen puute.

Vidarin tarina on romaanin keskiössä, mutta hänen välityksellään lukija saa näkökulmaa muuhunkin yhteiskuntaan. Millaisia ovat opettajan työtehtävät ja oikeudet nykypäivän koulumaailmassa? Miten panostetaan vanhustenhoitoon? Lisäksi osuvia huomioita on työtoveruudesta, ihmisten vieraantumisesta toisistaan ja sosiaalisen median hyvistä ja huonoista vaikutuksista.

Schulmanin teksti on harkitun asiallista, mutta vahva tunnelataus puskee silti läpi. 17. kesäkuuta -teoksessa toistuvat samat asiat, joita kirjailija on kuvannut aiemmissakin romaaneissaan: yksinäinen poika vailla turvallista aikuista, äkkiväärä isä ja juopottelun jo aamusta aloittava äiti. Synkistä piirteistä huolimatta tarinoihin ujuttautuu aina myös vapauttavaa lämpöä ja toivoa.

Jälleen hieno kirja Alex Schulmanilta! Se ei ole vanhan kertausta, vaan oma, hyvin koskettava kokonaisuutensa.

 

HOPE, ANNA: Albion

Kustantaja: Siltala 2025

Alkuteos: Albion (2025)

Suomennos: Markku Päkkilä

Kansi: Viivi Prokofjev

Anne Hopen (s. 1974) romaani Albion sijoittuu Ison-Britanniaan, jota muinaisina aikoina kutsuttiin Albioniksi. Samanniminen on myös Brooken suvulle seitsemän sukupolven ajan kuulunut kaksikymmentähuoneinen kartano Sussexissa neljänsadan hehtaarin tiluksineen. Viimeisin omistaja Philip Brooke on juuri kuollut ja kirjassa seurataan viiden päivän ajan perheen valmistautumista ja selviytymistä hautajaisista.

Tulevalla perijällä, Philipin Frannie-tyttärellä, riittää hautajaisjärjestelyjen lisäksi muutakin pohdittavaa. Löytyvätkö rahat perintöveroihin? Entä tilusten ekosysteemin ennallistamisprojektin tulevaisuus? Frannie aloitti Albioniksi-nimetyn projektin yhdessä isänsä kanssa ja on jo nyt tyytyväinen: satakieli on palannut metsään ja vesimyyrät puhdistuneeseen jokeen.

Perhe tuottaa ongelmia. Äiti on päättänyt jatkossa asua pienessä rantamökissä, joten Frannien on muutettava sieltä tyttärensä Rowanin kanssa kolkkoon kartanoon, missä Rowan näkee painajaisia. Frannien pikkuveli Milo haluaa perustaa tiluksille raharikkaiden addiktioita hoitavan klinikan, ja pikkusisko Isa on kutsunut hautajaisiin Philipin rakastajattaren tyttären, joka saattaa olla sisarpuoli.

Kun hautajaisvieraita alkaa saapua kartanoon, alkavat näkyä myös osallistujien välillä vallitsevat jännitteet. Kaikki tuntuvat sukupolvesta toiseen kärsineen hylkäämisen ja turvattomuuden tunteista, joista eivät ole pystyneet irtautumaan. Kaikki tuntuvat tehneen jossain vaiheessa vääriä valintoja ja ovat vaarassa tehdä niin uudelleenkin.

Itse hautajaiset sujuvat ongelmitta, mutta muistotilaisuudessa paljastuu Brooken sukuun liittyvä synkkä salaisuus, johon Albion-niminen laiva oli osallisena. Tieto muuttaa käsitystä suvun menneisyydestä ja saattaa vaikuttaa mullistavasti myös perheenjäsenten tulevaisuudensuunnitelmiin. Toisaalta tässä voisi olla tilaisuus menneiden virheiden oikaisemiseksi.

Kirjan henkilökaarti on laaja, mutta läheisimmiltä tuntuvat seitsemänvuotias Rowan ja tilusten monitoimimies, lähes kahdeksankymppinen hippi Ned. Rowan yrittää ymmärtää aikuisten maailmaa, mutta hakeutuu aina välillä omiin oloihinsa ikivanhan vartijatammen suojiin. Nedin luona metsäaukealla taas käyvät monet hakemassa apua niin fyysisiin kuin psyykkisiinkin vammoihinsa.

Albion ei tarjoa varsinaisesti mitään uutta, mutta on hyvin kirjoitettu ja vetävä lukuromaani. Ihmissuhteet erilaisine sivupolkuineen ovat pääosassa, mutta kirja koskettelee myös kolonialismia, luokkayhteiskuntaa, nuorten pahoinvointia ja ilmastokriisiä. Ympäristönsuojelu ja luonnon monimuotoisuuden vaaliminen ovat kirjassa suuressa roolissa, joten lukijaa hemmotellaan tunnelmallisilla luontokuvauksilla.

Kun hän pujottelee karhunvatukoiden ja koivuntaimien lomassa, askelten alta vilistää karkuun näkymätöntä elämää. Hajut ovat äkkiä erilaisia, sillä maasta henkii ilmaan karhunlaukan, sinikellojen ja lehtikarikkeen tuoksuja sekä jo vyötärönkorkuisiksi venähtäneiden varhaisten sananjalkojen suolainen leyhähdys.