WENNSTAM, KATARINA: Kuolleet naiset eivät anna anteeksi

Kustantaja: Gummerus 2026

Alkuteos: Döda kvinnor förlåter inte (2023)

Suomennos: Christine Thorel

Ruotsalainen Katarina Wennstam (s. 1973) on osallistunut näkyvästi julkiseen keskusteluun seksuaalisista väärinkäytöksistä ja naisten oikeudesta hallita omaa ruumistaan ja käsitellyt näitä aiheita myös trillereissään ja kolmessa reportaasiteoksessaan. Tukholman murhat -dekkarisarja on hänelle uusi aluevaltaus, sillä se sijoittuu 1800-luvulle ja tapahtumapaikkana on talo, jossa kirjailija itse asuu. Kuolleet naiset eivät anna anteeksi on sarjan avausosa.

Kertomus alkaa uudenvuodenaatosta: vuosi 1895 on jäämässä taakse ja vuosi 1896 alkamassa. Ilmassa on toiveikkuutta ja muutoksen henkeä. Tukholmaan on kohoamassa pääkaupungin arvoisia, komeita ja moderneilla mukavuuksilla varustettuja kerrostaloja. On sellaisia uutuuksia kuin sähkö, ”elävät kuvat” ja daktyloskopia eli sormenjälkitutkimus. Maan ensimmäinen naispuolinen lääkäri on avannut yksityisklinikkansa.  

Kertojina kirjassa vuorottelevat neljä eri-ikäistä ja yhteiskunnalliselta asemaltaan erilaista naista, jotka asuvat samassa kerrostalossa Södermalmilla. Jotkut heistä ovat pintapuolisesti tutustuneet toisiinsa jo ennen kohua herättäneitä tapahtumia, mutta nyt kaikki neljä yhdistävät lopulta voimansa naisten oikeuksien puolustamiseen miesten hallitsemassa maailmassa.

Leskirouva Olga Laurell viettää suruaikaa miehensä kuoleman jälkeen. Apulaispoliisipäällikön leskenä hänellä on varallisuutta, vaikutusvaltaa ja vapautta enemmän kuin ajan naisilla yleensä, mutta myös omat salaisuutensa ja häpeänsä. Olgan poika Oscar aloittelee poliisin uraa ja tähtäin on korkealla.

Upplantilainen lääkärin tytär Fredrika Nilsdotter on jäänyt orvoksi ja joutuu muuttamaan Tukholmaan sukulaisperheen seuraneidiksi, jotta hänen kunniallisuutensa säilyisi tahrattomana. Kaksikymmentäyksivuotiaana mamselli Fredrika tulee saamaan perintönsä ja samalla mahdollisuuden päättää omista asioistaan.

Yhdeksäntoistavuotias Hildur on portinvartijan kaunis tytär, joka hankkii taidokkailla ompelutöillään perheelle hieman lisää ruokarahaa. Äitipuolen kuoltua Hildur on joutunut vastaamaan myös kodin pyörittämisestä ja nuorempien lasten huolehtimisesta. Köyhä perhe asuu ahtaasti ja ilman mukavuuksia.

Seitsemäntoistavuotias Edit on satojen muiden tyttöjen tavoin saapunut Tukholmaan päästäkseen hyvään perheeseen palvelukseen ja saadakseen omaa rahaa. Hän on juuri lähtenyt edellisestä työpaikastaan ja päässyt Olgalle piiaksi. Työpaikka on hyvä, mutta Editillä on musertava huoli: hän on raskaana eikä tiedä mitä hänen pitäisi tehdä.

Uudenvuodenyönä Hildur löytää ulkohuussissa vieraillessaan piha-alueelta kuolleen piikatytön. Maahan valuneen veren perusteella tyttöä pidetään ensin murhan uhrina, mutta kuolinsyyksi paljastuukin sikiönlähdetys. Hildur joutuu viipymään paikalla vastailemassa poliiseille ja Fredrikakin tupsahtaa matkatavaroineen kaiken keskelle. Fredrika sattuu osumaan paikalle myös hieman myöhemmin, kun poliisit löytävät murhatun vaununajajan.

Hildur suree kuolleen Emma Josefinan kohtaloa, vaikkei ole tätä tuntenutkaan. Nuorta ompelijatarta suututtaa ikäisensä tytön leimaaminen kevytkenkäiseksi luntuksi, joka on muka itse syypää kuolemaansa ja joka siis voidaan unohtaa. Eikö vastuuta kuuluisi myös lapsen isälle ja sikiönlähdettäjälle? Fredrika puolestaan on kiinnostunut ennen kaikkea rikostapausten käytännön tutkinnasta.

Fredrika halusi tehdä jotakin merkityksellistä, jotakin oikeasti tärkeää. Hän halusi kuulustella todistajia ja epäiltyjä sen sijaan, että purki Eleonoran hirvittäviä ompeluksia. Hän halusi tutustua rikospaikkoihin sen sijaan, että joutui vain seuraamaan kotona päivien vääjäämätöntä valumista hukkaan. Jos saisikin tehdä oikeaa työtä ja auttaa rikoksen tai onnettomuuden uhreiksi joutuneita ihmisiä.

Pohdittavana on erilaisia kysymyksiä. Kuka oli Emma Josefinan lapsen isä? Pakottiko hän tytön sikiönlähdetykseen? Onko kahdella Fredrikan todistamalla murhalla yhteyttä toisiinsa? Konstaapeli Oscar vastailee parhaansa mukaan naapureidensa kysymyksiin, vaikka korostaakin, etteivät nuoret ja nuhteettomat naiset saisi ajatella tällaisia asioita.

Nuoret ja nuhteettomat eivät kuitenkaan ole turhaa porukkaa, vaan onkivat vähän kerrassaan lisää tietoa vainajasta ja hänen kohtalotovereistaan. Lakiasioihin ja rikostapauksiin perehtynyt Olga puolestaan avaa muille ovia, jotka muuten pysyisivät suljettuina. Hänen ansiostaan myös Edit voi antaa oman panoksensa kiemuraisen rikoskuvion selvittämiseen.

Wennstam on tutkinut perusteellisesti 1800-luvun lopun ruotsalaista yhteiskuntaa ja etenkin naisen asemaa siinä. Teksti muuttuu välillä miltei saarnaksi, kun kirjailija kuvailee sitä, miten miehet käyttävät nuoria viattomia tyttöjä hyväkseen – eivätkä uhreina ole pelkästään piikatytöt. Kovin tutuilta kuulostavat lauseet, joilla miehet korostavat prostituution tarpeellisuutta ja omia seksuaalisia oikeuksiaan.

Kuolleet naiset eivät anna anteeksi -teosta ei oikeastaan voi pitää dekkarina, koska juoni on varsin ennalta-arvattava, mutta vetävä tarina se on silti. Ennen kaikkea se tarjoaa hyvää ajankuvaa erilaisten kaupunkiympäristöön, sisustukseen, pukeutumiseen ja ajatusmaailmaan liittyvien yksityiskohtien kautta.

 Kirja päättyy miellyttävissä tunnelmissa, vaikka kaikkea pahaa ei voikaan unohtaa eikä korjata. Silti kaikkien neljän päähenkilön kohdalla tulevaisuus vaikuttaa valoisammalta ja toiveet toteutumiskelpoisilta. Ja onhan kirjassa toki muutama kunnollinen mieskin, joiden suhteen rakennella odotuksia. Kirja tarjoaa lukijalleen viihdettä, mutta myös tietoa.