Ruotsalainen Leif GW Persson on entinen poliisi, joka työn ohella väitteli tohtoriksi aiheenaan piilorikollisuus. Hän on toiminut opettajana Ruotsin poliisikorkeakoulussa, kriminologian professorina Tukholman yliopistossa ja televisio-ohjelmissa erityisasiantuntijana. Kolmesti hänen teoksensa on valittu Ruotsissa vuoden parhaaksi rikosromaaniksi, viimeisimpänä Matkan pää vuonna 2010. Perssonia on kiitetty vankasta asiantuntijataustasta ja siitä, miten hän yhdistää teoksissaan todellisia ja keksittyjä henkilöitä ja tapahtumia lukijaa kutkuttavalla tavalla.
Matkan pää – teoksen alussa eläkkeelle jäänyt keskusrikospoliisin päällikkö Lars Martin Johansson saa makkarakioskilla sairauskohtauksen ja herää Karoliinisen sairaalan teho-osastolla. Aivoveritulpan seurauksena muistista on suuria paloja poissa, oikea käsi ja jalka ovat hervottomat, päätä särkee ja rintaa puristaa. Sitten hoitava lääkäri kertoo hänelle kaksikymmentäviisi vuotta aikaisemmin tapahtuneesta yhdeksänvuotiaan Yasminen raiskauksesta ja murhasta, joka on yhä selvittämättä. Ja joka on juuri vanhentunut niukalla kolmen viikon marginaalilla. Johansson tarttuu asiaan enemmän ajankuluna kuin oikeasti tapauksen ratkaisemiseen uskoen. Hitaasti edeten ja sekalaisen avustajajoukon tukemana Johansson kuitenkin alkaa ”nähdä kulman taakse”.
Kirjassa pohditaan ennen kaikkea oikeuden toteutumista. Pääseekö murhaaja kuin koira veräjästä, kun hänen tekemänsä rikos vanhenee? Persson kirjoittaa asiantuntevasti, värikkäästi ja eläytyen. Huumoria tekstiin tulee Perssonin tavasta liittää henkilöiden vuorosanojen perään heidän todellisia ajatuksiaan – toisinaan aika epäkohteliaita ja suorasukaisia. Tosin tämä piirre alkaa toistuessaan hieman ärsyttää. Tarina säilyy jännittävänä loppuun saakka: millaisesta matkan päästä on kyse ja seuraako rikosta edes tässä tapauksessa rangaistus?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti