DONOGHUE, EMMA: Huone

Huoneen pinta-ala on yksitoista neliömetriä ja siellä asuvat viisivuotias Jack ja hänen Äitinsä. Jack on syntynyt tuossa Huoneessa ja Huone on hänen koko maailmansa. Kaikki muu on Ulkoavaruutta eli Jackin käsityksen mukaan kuvitteellista ja olemassa vain Televisiossa. Päivät täyttyvät toistuvista rutiineista, leikeistä, tarinoista, ruokailuista, hygienian hoidosta ja Television (tarkkaan rajoitetusta ja kontrolloidusta) katselusta. Hetkeäkään ei Jackin tarvitse olla erossa Äidistään, vaan hän saa tämän jakamattoman huomion ja hellyyden. Se on turvallista ja riittää Jackille. Äidille sen sijaan Huone on ahdas vankila ja samojen asioiden tekeminen yhä uudestaan masentavaa ja toisinaan jopa raivostuttavaa. Lapsi on hänelle kuitenkin tärkein ja lasta suojellakseen hän on valmis nöyristelemään ja mielistelemään kidnappaajaansa, jota kutsuu Vanhaksi Kehnoksi. Vanha Kehno vierailee Huoneessa öisin, tuo Sunnuntaituomisia ja narisuttaa Äidin Sänkyä. Toive pakenemisesta kytee Äidin mielessä, mutta Jackpa ei suhtaudukaan asiaan myötämielisesti!

Irlantilaissyntyisen ja Kanadassa asuvan Emma Donoghuen teos Huone oli vuonna 2010 Man Booker-palkintoehdokkaana ja menestyi kaupallisestikin erittäin hyvin etenkin Yhdysvalloissa ja Britanniassa. Suosioon on vaikuttanut ensinnäkin aihe eli nuoren tytön kidnappaaminen ja pitäminen vuosikausia vankeudessa. Donoghuen kertoman mukaan hän sai idean kirjaansa kuultuaan itävaltalaisen Elisabeth Fritzlin kohtalosta. Häntä alkoi kiinnostaa etenkin Elisabethin vankeudessa syntyneiden lasten elämä, mikä puolestaan johti siihen, että Huone-teoksessa näkökulma on viisivuotiaan Jackin. Ratkaisu on hyvä, sillä tapahtumien ahdistavuus vähenee hieman, kun niitä katsotaan lapsen viattomin silmin. Letkeä tyyli onkin toinen kirjan suosioon vaikuttanut tekijä.

Aikuiselle viisivuotiaan lapsen ajatusmaailmaan sukeltaminen on vaikeaa eikä Donoghue siinä täysin onnistukaan. Epäloogisuuksia löytyy, vaikka hyväksyisikin epätavallisissa oloissa epätavallisen kasvatuksen saaneen lapsen erikoislaatuisuuden. Silti kirjassa on hyviä ja oikeaan osuneita oivalluksia. Etenkin sanoilla leikittely viehättää. Esimerkiksi: Jack on peloissaan, mutta toimii rohkeasti – hän on pohkea. Nukahtaessaan hän menee pois päältä. Täysi kiitos suomentajalle Sari Karhulahdelle!

Kirja jakaantuu kahteen osaan. Ensimmäinen osa on juonellisesti jännittävämpi, koska äidin ja lapsen tulevaisuudesta ei ole vielä mitään tietoa. Tosin toistuvia päivärutiineja selostetaan hieman liian pitkästi, mutta kirjailijalla tässä lienee oma tarkoituksensa. Toinen osa on psykologinen kuvaus siitä, miten vaikeaa on sopeutua vapauteen pitkällisen vankeuden jälkeen. Jack joutuu pelkkää tietämättömyyttään melko koomisiin tilanteisiin, mutta tottuu yllättävän pian valoon, meluun, kosketukseen ja jopa eroon äidistä. Äidillä sen sijaan on vaikeuksia. On katkeraa hyväksyä sitä, että elämä on jatkunut hänen poissaolonsa aikana ja perheyhteisö muotoutunut uudeksi. Perheen turvaa kuitenkin tarvittaisiin julkisuuden pyörityksessä ja sensaatioita ahnehtivan median kourissa. Miten selvitään?