11.6.2012

HAMMER, LOTTE & HAMMER, SØREN: Kaikella on hintansa

Sisarukset Lotte ja Søren Hammer ovat nousseet nopeasti tanskalaisen dekkarimaailman kärkeen. Vuonna 2011 suomeksi ilmestynyt esikoisteos Saastat aloitti rikosylikomisario Konrad Simonsenista ja hänen murharyhmästään kertovan dekkarisarjan. Kaikella on hintansa on sarjan toinen osa ja kolmas osa Yksinäisten sydänten kerho ilmestyy suomeksi keväällä 2013.

Grönlannin jäälakeuksien keskeltä, kaukana kaikesta, löytyy naisen ruumis. Nainen tunnistetaan amerikkalaiselta tutkimusasemalta 25 vuotta aiemmin kadonneeksi tanskalaiseksi sairaanhoitajaksi, mutta miten ja miksi hänet tuolloin tuotiin jäätikölle kuolemaan erittäin raa’an murhan uhrina? Rikosylikomisario Konrad Simonsenille löytö on järkytys, sillä vuosia aiemmin hän selvitteli täsmälleen samanlaista murhaa. Hän uskoi silloin löytäneensä syyllisen, etenkin kun epäilty teki itsemurhan ennen oikeudenkäyntiä. Grönlannin tapauksen kanssa ei miehellä kuitenkaan voinut olla mitään tekemistä. Erehtyikö Simonsen pahan kerran ja ajoi syyttömän ihmisen kuolemaan?

Lisää murhattuja naisia ja lisäksi yksi läheltä-piti-tapaus paljastuu, kun eri alueiden poliisitiedostoja aletaan yhdistellä. Aika pian todennäköinen murhaaja on selvillä, mutta niin ovelasti selustansa suojanneena, ettei toteennäyttäminen tunnu mahdolliselta. Poliisi pystyy jopa päättelemään, miksi mies murhaa tietyn näköisiä ja tietyn ikäisiä naisia, mutta houkutuslinnun käyttäminen lienee arveluttavaa? Tutkimuksia mutkistavat vielä poliittiset kytkennät ja jopa eräiden valtioiden intressit, jotka vaativat salaamaan erinäisiä menneisyyden asioita. Kaikella on hintansa…

Simonsen on mielenkiintoinen hahmo. Hän on vaativainen ja kärsimätön esimies, mutta ymmärtää (ainakin toisinaan) erehtymisen olevan inhimillistä. Hän on valmis epäsovinnaisiin keinoihin (esimerkiksi selvänäkijän käyttöön ja yhteistyöhön rikollisten kanssa), kunhan tapaus vain saadaan selvitettyä. Simonsenin apuna on taitava ja hillitty Kreivitär sekä kunnianhimossaan yli-innokas nuori Pauline. Henkilöiden välillä vallitsevat suhteet ja tunteet on kuvattu hyvin.

Kirja onnistuu säilyttämään jännitteen loppuun saakka, sillä tähdellisiä johtolankoja löytyy vähän kerrassaan. Jossakin vaiheessa hyödynnetään hieman liian tuttuja juonikuvioita ja loppuratkaisu puolestaan on joiltakin osin moraaliltaan kyseenalainen, mutta silti Kaikella on hintansa -teos on hyvätasoinen dekkari.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti