Julietin aviomies menehtyi sydänkohtaukseen 32-vuotiaana. Nyt ensimmäinen vuosi Benin kuolemasta on kulumassa umpeen ja yhä kipu tuntuu. Juliet linnoittautuu kotiinsa ja suree television päiväsarjojen, suklaapatukoiden, nenäliinojen ja Coldplayn musiikin parissa. Ainoastaan Nappi-koira saa Julietin edes hetkeksi ulkoilmaan, mutta silloinkin mieluiten yöllä, jottei tarvitse vastailla hyvää tarkoittavien tuttujen uteluihin. Jotakin juonittelua ystävät ja sukulaiset Julietin selän takana kuitenkin harrastavat, koska hän yhtäkkiä huomaa olevansa koko kulmakunnan virallinen koirienulkoiluttaja ja kissojenhoitaja. Yksi koiranomistajista alkaa sekä osoittaa kiinnostusta että tuntua kiinnostavalta. Väriä Julietin arkeen tuo myös naapuriin muuttanut irlantilaisperhe, joka ei äänijänteitä säästele. Estoton porukka vetää pian Julietin mukaansa ja etenkin salaperäinen Lorcan osoittautuu aktiiviseksi. Lorcan myös toteuttaa Julietin ja Benin keskenjääneitä remonttisuunnitelmia ja kaivaa Julietista esiin yllättäviä käden taitoja. Vähitellen palautuu myös Julietin kadonneeksi luultu pitokokin taituruus ja ympäristö saa herkutella.
Julietin ohella kirjassa seurataan hänen siskonsa Louisen elämää. Juliet uskoo, että Louise on onnen kultalapsi ja perheen prinsessa, jolla kaikki on täydellistä ja hienoa. Tämä ei taida kuitenkaan pitää paikkaansa. Louise on palaamassa töihin odotettua lyhyemmän äitiysloman jälkeen, koska turhautuu kotona. Avioliitto natisee liitoksissaan ja ruoho tuntuu vihreämmältä aidan toisella puolen. Louisen mielestä Juliet kerää kaikki säälipisteet kun taas hän itse jää vaille ymmärtäjää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti