11.3.2013

MCCLEEN, GRACE: Ihana maa

Walesilaissyntyinen Grace McCleen (s. 1981) voitti teoksellaan Ihana maa vuoden parhaalle brittiläiselle esikoisromaanille myönnettävän Desmond Elliot –palkinnon vuonna 2012. Romaani perustuu kirjailijan omiin lapsuudenkokemuksiin.

Olipa kerran mies ja nainen. Kun he tapasivat, kipinät lentelivät, meteorit törmäilivät, asteroidit tekivät kärrynpyöriä ja atomit halkesivat. Mies rakasti naista täältä ikuisuuteen, nainen rakasti miestä kuuhun ja takaisin. He olivat kaksi marjaa, kruuna ja klaava, risti ja nolla.

Myöhemmin mies ja nainen liittyvät Veljet-yhteisöön, jolla on omat tiukat sääntönsä. Esimerkiksi verensiirrot ovat kiellettyjä, minkä seurauksena nainen menehtyy synnytykseen. Judith-lapsi jää suruunsa lukkiutuneen isän hoidettavaksi.

Kymmenvuotias Judith on Ihana maa –teoksen päähenkilö ja kertoja. Hän on yksinäinen ja mietteliäs tyttö. Isän kanssa ei ole juuri muuta yhteistä kuin päivittäiset raamattutuokiot, sunnuntaiset kokoontumiset seurakuntatalolla ja sananjulistus toreilla ja turuilla. Ikätovereita ei Veljien piiristä löydy. Koulussa Judithin erilaisuus lietsoo muita oppilaita kiusantekoon, joka opettajan välinpitämättömyyden vuoksi yltyy varsin hurjaksi. Ainoana lohtuna Judithilla on ”Ihana maa”, oman huoneen lattialle roskista ja kierrätysmateriaaleista rakennettu kotilaakson pienoismalli. Sitä kuvataan herkullisesti Raamatun luomiskertomusta mukaillen:

Alussa oli tyhjä huone: hieman tilaa, hieman valoa, hieman aikaa.
Minä sanoin: "Nyt minä teen niittyjä", ja tein niitä pannulapuista, matoista, vakosametista ja huovasta. Sitten tein jokia kreppipaperista, muovikelmusta ja kiiltävästä alumiinifoliosta, ja vuoria paperimassasta ja kaarnasta. Ja minä katsoin niittyjä ja minä katsoin jokia ja katsoin vuoria, ja minä näin, että ne olivat hyvät.

Koulussa tilanne kärjistyy, kun pahin kiusaaja Neil uhkaa työntää Judithin pään vessanpönttöön. Kuolemanpelossaan Judith anoo Jumalalta apua – ja Jumala vastaa! Äänen ohjaamana Judith tekee ihmeitä: lumimyräkkä katkaisee sähköt, luokkaan saadaan uusi ja jämäkkä opettaja, Neiliä kohtaa epäonni ja naapurin kadonnut kissa palaa kotiin. Tosin vanhojen ongelmien poistuminen aiheuttaa aivan uudenlaisia ja yllättäviä hankaluuksia, kuten Jumala vahingoniloisena toteaa. ”Jumalan” ääni kuulostaa kaiken kaikkiaan varsin ylimieliseltä, näsäviisaalta ja keskenkasvuiselta.

Kirjassa kritisoidaan kiihkouskovaisuutta, mutta toisaalta huomioidaan myös yhteisön jäsenten välinen tuki, lämpö ja huolenpito. Muuten kylän ilmapiiri on jännittynyt ja levoton eikä ihmisiltä paljon heru myötätuntoa toisia kohtaan. Seudulla on vain yksi merkittävä työnantaja eli terästehdas, joka on ajautumassa taloudellisiin vaikeuksiin. Jo ennestään köyhä kylä uhkaa kurjistua entisestään.

McCleenin teksti on paikoin huikean kaunista ja paikoin miltei yksitoikkoisen arkista, mutta kaiken alla piilee tukahdutettuja tunteita. Judith näkee, kuulee ja aistii paljon, muttei voi puhua kenellekään ajatuksistaan. Tämä puolestaan johtaa väärinkäsityksiin ja asioiden paisutteluun. Judithin pitkät filosofiset pohdinnat tuntuvat varhaiskypsänkin lapsen ajatuksiksi hieman epäuskottavilta, mutta muuten kaikki on hyvin todentuntuista. Rankoista tapahtumista huolimatta toivo paremmasta elää.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti