TÖRMÄLEHTO, TERHI: Vaikka vuoret järkkyisivät

Kustantaja: Otava 2017

Terhi Törmälehto (s. 1977) on kotoisin Kainuusta, asuu perheineen Helsingissä, opettaa äidinkieltä ja kirjallisuutta sekä toimii opettajankouluttajana Viikin normaalikoulussa. Puolison kotimaa on Kolumbia ja kirjailijan haaveissa onkin pääsy Andeille taiteilijaresidenssiin kuukaudeksi tai pariksi. Lapsuudessaan ja nuoruudessaan Törmälehto tutustui niin körttiläisyyteen kuin helluntailiikkeeseen ja tunsi suurta ihailua uskovia kohtaan: vaatii pokkaa olla Jumalan hullu! Esikoisromaanissaan Vaikka vuoret järkkyisivät hän tutkii ratkaisukristillisyyttä sanoista kiinnostuneen tutkijan ja kirjailijan näkökulmasta. 

Vaikka vuoret järkkyisivät -romaanin joka toinen luku sijoittuu 1990-luvun Kainuuseen. Lempeä kertoja kuvailee lukiolaistyttö Elsan ja ystävien tutustumista helluntailiikkeeseen ymmärtäväisesti ja hieman humoristisestikin. Heti ensimmäisessä kokouksessa Elsa lumoutuu kuulemistaan oudoista, hurmoksellisista sanoista. On opittava lisää, on kuultava lisää, jotta itsekin saisi kielilläpuhumisen armolahjan. Ystäviltä se onnistuu nopeasti, mutta Elsa joutuu pitkään ponnistelemaan ja rukoilemaan ja painautumaan esirukousten ja siunausten alle. Kun kielet sitten viimein tulevat, ne tulevat väellä ja voimalla.

Varpaiden väleistä ja kainaloiden kuopista turskahti huuto, tuli ulos mistä tuli, mistä ei olisi tullut…Äänet nousivat jalkapohjista, läiskivät hänen lihaansa, lemputtivat poskia, puristivat kiinni leuasta ja rinnoista ja olkapäiden kapeista kummuista ja pusersivat, ottivat hänet omakseen, rimpoivat tempoivat tekivät hänestä Jumalan lihaa, niin että se mikä maasta oli sai maahan jäädä, ja mikä Hengestä, nousta taivaisiin.

Elsan perhe ei suhtaudu suopeasti, kun asia sille viimein paljastuu. Hurmoksellisuus epäilyttää ukkia ja mummua, jotka ovat vakaita ja vakavia körttiläisiä. Maallistuneesta äidistä taas koko toiminta on rahvaanomaista ja miltei hävettävää – hän soisi mieluummin tyttärensä harrastavan seksiä ja juovan viiniä. Tietenkin teini-ikäisillä tytöillä vastakkainen sukupuoli on usein mielessä, mutta puhtaasti ja pidättäytyen. Elsan ystävillä tuntuu menevän hyvin tässäkin, kun taas Elsa itse menee jälleen kerran ihan kerälle ajatustensa ja kysymystensä kanssa.

Kirjan joka toisessa luvussa Elsa itse kertoo lähdöstään Kolumbiaan ja elämästään siellä, ihmisten köyhyydestä ja ainaisesta pelosta, että joutuu puolisotilaallisten joukkojen tai sissien armoille. Elsa opiskelee ja opettaa Bogotan yliopistossa sekä osallistuu vapaa-aikanaan paikallisen helluntaiseurakunnan toimintaan. Yhteisö merkitsee hänelle täällä samanlaista turvapaikkaa kuin kotimaassa ja yhteisö puolestaan odottaa taitavan ja eksoottisen vaaleaverisen puhujan tuovan seurakuntaan uusia uskoon pelastuneita. Mutta kestääkö Elsan oma usko, kun elämä ei tunnu täyttävän sisimpiä toiveita täälläkään? Kun hän ei pysty iloitsemaan kaikista pelastuneista, vaan epäilee kääntymyksen aitoutta?

Kynä pyöräyttää punaisen kehän mustien kirjainten ympärille. Ikkunasta hymyilevät vuorten uurteiset peikonkasvot, tutut arvet ja känsät. Vaikka vuoret järkkyisivät ja kukkulat horjuisivat, minun rakkauteni sinuun ei järky. Sanon sanat ääneen. Eikä minun rauhanliittoni horju. Juon sanojen tulpaksi suun täyteen mustaa kahvia. Vähän aikaa pidän sanat itselläni. Vähän aikaa jaksan pitää.

Helluntailaisuudesta on kertomakirjallisuutta entisestäänkin (esimerkiksi Eila Paynen sarja Karjalan tytöstä), mutta Törmälehdon kirja avaa liikkeeseen perehtymättömälle uusia näkymiä. Yllättävää on se, että vasta kielilläpuhumisen katsotaan todistavan uskossa olemisesta ja etenkin se, ettei kyseessä tarvitse olla mikään tunnettu kieli vaan jotain itse kunkin suuhun sopivaa. Törmälehto kuvaa kaikkea herkästi ja kauniisti ottamatta kantaa puoleen tai toiseen.