Kustantaja: Gummerus 2017
Alkuteos: Ragdoll
Suomennos: Jaakko Kankaanpää
Lontoolaisesta asunnosta löytyy
jotain järkyttävää. Kuuden eri uhrin ruumiinosista on kursittu kokoon räsynukke:
yhdeltä ihmiseltä pää, toiselta torso, kahdelta kädet ja kahdelta muulta jalat.
Vain pää tunnistetaan välittömästi, muiden vainajien henkilöllisyys selviää
vähitellen joko sattumalta tai piinallisen pitkän tutkimustyön jälkeen. Tässä
ei kuitenkaan ole kaikki, vaan poliisin käsiin saapuu lista kuudesta muusta
henkilöstä, jotka tulevat kuolemaan tietyssä järjestyksessä ja tiettyinä
päivinä. Viimeisenä tällä listalla on rikosylikonstaapeli William Oliver
Layton-Fawkes eli Wolf. Hänet tunnistetaan kaikkialla poliisina, joka yritti
keskellä oikeussalia tappaa valamiehistön syyttömäksi julistaman miehen. Seurauksena
Wolfille pitkällinen mielisairaalareissu ja tuhoutunut maine, sarjamurhaajalle
uusi mahdollisuus tehdä vielä yksi lapsenmurha. Nyt Wolf on tervehtymisen ja
maineen palauttamisen jälkeen taas mukana sarjamurhaajaa jäljittämässä, tuttuun
pakkomielteiseen tyyliinsä. Kylmäverinen ja älykäs murhaaja tuntuu kuitenkin
olevan koko ajan vähintäänkin askeleen verran edellä, kun Wolf itse joutuu yhä
suurempaan ahdinkoon epäonnistumisien ja omavaltaisten tempausten myötä.
Haastaako murhaaja Wolfin? Onko jo murhatuilla ja murhauhan alla olevilla
henkilöillä jokin yhteys ”Polttomurhaajan” surullisen kuuluisaan
oikeudenkäyntiin?
Nykyisin tuntuu
rikoskirjallisuudessa olevan tavoitteena keksiä yhä uusia ja yhä karmeampia
murhatapoja. Räsynukessa niitä
riittää. Kirja on synkähkö, mutta on siinä onneksi keventävää mustaa huumoria
etenkin repliikeissä. Henkilöasetelmat ovat dekkareista entisestään tuttuja:
mainettaan vaaliva ylin johto, alaisiaan suojeleva väliportaan johtaja, rämäpää
tähtipoliisi, kaunis naispoliisi ja aloittelija, joka arastelevan alun jälkeen
yllättää kaikki. Kiinnostavin hahmoista on kiihkeä ja äänekäs Emily Baxter,
jonka lojaalisuus joutuu Wolfin kanssa välillä varsin koville. Nykytapaan
mediaan kohdistetaan kovaa arvostelua. Toimittajat kuvataan kyynisinä ja
vastuuttomina hyeenoina, joille mikään ei ole pyhää taikka myötätuntoa
herättävää. Tärkeintä on kaapata sensaatiouutinen, vaikka samalla tuhoaisi
jonkun ihmisen elämän.
Kirja pohtii sitä, kuinka
määritellä joku hyväksi ja joku toinen pahaksi. Voiko pahaa tekoa puolustella,
jos sen tarkoitus on estää jotain vielä pahempaa?
”…olen vuosien mittaan saanut
nähdä, kun monet muuten ’hyvät’ ihmiset tekevät toisilleen vaikka mitä kauheaa
– mies kuristaa pettävän vaimon, veli suojelee sisarta väkivaltaiselta
mieheltä. Lopulta sitä tajuaa…”
”Tajuaa mitä?”
”Että mitään ’hyviä’ ihmisiä ei ole. On vain
niitä, joita ei ole vielä kiusattu tarpeeksi, ja niitä, joita on.”
Daniel Cole on esikoisteoksessaan Räsynukessa
halunnut yhdistää brittiläisten tv-rikossarjojen realistisuuden ja
amerikkalaisten sarjojen värikkyyden, mutta päätynyt kuitenkin melko
tavanomaiseen dekkariin. Rikosromaaneja harrastavalle se on joka tapauksessa
takaa jännittäviä hetkiä ja jatko-osien odottelua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti