Kustantaja: Otava 2017
Alkuteos: The Book of Mirrors
Suomennos: Inka Parpola
Romanialaissyntyinen Eugen Ovidiu Chirovici (s.1964) julkaisi
kotimaassaan novelleja, tietokirjoja ja romaaneja, joiden joukossa kymmenen ”kirjallista” salapoliisiromaania. Isoon-Britanniaan muutettuaan Chirovici alkoi kirjoittaa englanniksi ja jo kolmen vuoden kuluttua ilmestyi maailmanmenestys Peilien kirja.
Eräänä päivänä kirjallisuusagentti
Peter Katzille saapuu postissa käsikirjoituksen katkelma, jossa Richard Flynn -niminen
mies väittää tietävänsä syyllisen Joseph Wiederin lähes kolmekymmentä vuotta
sitten tapahtuneeseen murhaan. Wieder oli kuuluisa psykologi, jonka asiantuntemusta
oikeuslaitos käytti hyväkseen syyntakeettomuuskysymyksissä ja joka huhujen
mukaan teki salaista tutkimusta ihmisen muistin manipuloinnista. Yliopiston
kampuksella häntä pidettiin ”eräänlaisena
Prometeuksena, joka oli laskeutunut tavallisten kuolevaisten pariin kertomaan
tulen salaisuudesta”. Murhan tekijä olisi hyvin voinut olla joku, joka
tunsi tulleensa arvioiduksi väärin tai joutuneensa hyväksikäytetyksi. Richard
Flynn oli itse yksi epäillyistä, mutta murha jäi loppujen lopuksi selvittämättä.
Flynnin kertoma tarina on
mukaansatempaava, mutta loppuu ennen syyllisen paljastumista. Missä on
käsikirjoituksen loppuosa? Flynn on kuollut keuhkosyöpään ja vaimo ei tiedä
koko asiasta mitään. Bestselleriä uumoileva Peter Katz palkkaa
toimittajaystävänsä John Kellerin penkomaan asioita, haastattelemaan
tapahtumiin osallistuneita ja mahdollisesti jatkamaan Flynnin käsikirjoitusta kirjaksi
asti oman näkemyksensä mukaisesti. Helppoa ei ole. Yhdellä haastateltavista on
muistinmenetys ja toisella alkava Alzheimerin tauti, mutta kaikkien muistikuvat
poikkeavat joka tapauksessa Flynnin kertomista asioista täysin. Joku kuvaa
Joseph Wiederiä armottomaksi naistenmieheksi, joku juopoksi, joku
hyväksikäyttäjäksi, joku hyväntekijäksi. Arvoituksen keskiössä tuntuu olevan
lahjakas opiskelija Laura Baines. Oliko hän Wiederin talolla murhailtana –
jotkut muistavat hänen olleen, jotkut eivät.
Chirovicin kirja pelaa siis sillä,
mitä ihminen muistaa ja mitä unohtaa. Voivatko ihmisen muistot vääristyä jonkin
ulkoisen syyn vuoksi? Voiko ihminen itse muokata muistojaan?
Tuntui
omituiselta ajatella, että jokin, minkä uskoin olleen kiistaton totuus, saattoi
hyvinkin olla vain omakohtainen näkemykseni jostakin asiasta tai tilanteesta.
Kuten Laura sanoi, muistomme olivat vain eräänlainen filmikela, jota kyvykäs
kuvaeditori saattoi halunsa mukaan leikata, tai kuin gelatiinia, jota saattoi
muovailla mihin tahansa haluamaansa muotoon.
Peilien
kirjassa ei mässäillä väkivallalla eikä ylenpalttisella jännityksellä.
Rauhalliseen tahtiin paljastuu uusia juonenpätkiä seurattavaksi ja uusia
murhaajaehdokkaita puntaroitavaksi. Ratkaisua etsivienkin joukko kasvaa
kasvamistaan, mutta lopulta selitys miltei putoaa syliin. Olikohan se varmasti oikea?
He
kaikki olivat olleet väärässä eivätkä olleet nähneet muuta kuin omat
pakkomielteensä ikkunoista, joiden läpi olivat yrittäneet katsoa, ikkunoista,
jotka loppujen lopuksi olivatkin kaiken aikaa peilejä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti