Kustantaja: WSOY 2017
Miki Liukkonen (s. 1989) aloitti kirjailijanuransa
runoilijana ja oli esikoisteoksellaan Valkoisia
runoja ehdolla Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkintoon vuonna 2011.
Esikoisromaani Lapset auringon alla puolestaan oli
Runeberg-palkintoehdokkaana vuonna 2013 ja romaani O vuoden 2017 Finlandia-palkintoehdokkaana. Kirjailijantyön lisäksi
Liukkonen soittaa kitaraa vaihtoehtorock-yhtyeessä The Scenes.
Liukkonen on räväkkä ja itsetietoinen. Hänen mielestään
suomalaiset kirjailijat kirjoittavat hyvin ja heidän kirjansa ovat kivoja,
mutta siihen se sitten jääkin. Ollaan laiskoja ja tehdään sitä, mitä kuvitellaan kirjallisuudelta odotettavan. Liukkonen itse haluaa olla uudistaja, provosoija. Romaani O valottaa sitä, mitä hän ajaa takaa.
O on melkoinen
järkäle – 858 sivua. Se vaati kolmen vuoden ponnistuksen, satoja luettuja
kirjoja ja valtavan kartan, jossa yhdistellä henkilöitä ja tapahtumia. Mikään
ei romaanissa ole sattumanvaraista, vaikka teksti koostuukin sirpaleista. Se on
kuin aika, jota elämme: tietoa on paljon, mutta kokonaisuuden hahmottaminen
vaikeaa.
Eihän esimerkiksi
sosiaaliseen mediaan itsestämme luoma kuva kerro meistä tosiasiassa mitään, ei
se lähennä meitä, ei se ole totta. Se on pelkkä mielikuva, kalvo, kuori. Se on
itse kehitetty suoja omaa itseä vastaan, samalla se on myös suoja muuta maailmaa
vastaan… Me kasvatamme lapsemme riippuvaisiksi yhtäjaksoista ärsykkeistä,
vilkkuvista valoista ja vauhdista, me vieraannutamme heidät luonnosta.
Individualismia korostava nykyaika asettaa yksilöön paineen luoda itsestään yksilö sen sijaan että tämä
todella olisi sitä.
Kirjassa sivuttavia asioita on käsittämättömästi. On kirjallisuutta,
niin klassikoita kuin vaikkapa beatnik-kirjailijoita. On filosofiaa, kvanttifysiikkaa,
tähtitiedettä, kilpauintia ja romanikulttuuria. Asiantuntevaa tekstiä niin
robottipölynimurista kuin Tupperware-tuotteista. Hevosten anatomiasta ja liukumäistä.
Jos on aihepiirejä paljon, niin paljon on henkilöitäkin. Kirjan
alussa oleva henkilöluettelo on kolme ja puoli sivua pitkä eivätkä siinä edes
ole kaikki. Tämä porukka kärsii mitä erilaisimmista neurooseista ja
pakkomielteistä – jos ei muusta, niin pelottavista unista. Heidän tutkimusprojektinsakin
ovat omalaatuisia: yksi tutkii romanien ja munakoisojen välistä yhteyttä,
toinen löytää munakoisoista musiikkia. Yksi etsii Bachin musiikista universaalia
viestiä (Morse 2.0), toinen purim-räikkien avulla todistusta eetterin
olemassaolosta. Yksi kirjoittaa keittokirjan neurootikoille, toinen ohjaa
näytelmän joka esitetään lähes kokonaan pimeässä.
Paikoin kirja on todella hauska ja paikoin taas
pitkästyttävä. Paikoin se on miltei etova, ainakin kuvatessaan tarkasti
erilaisia eritteitä ja ruumiintoimintoja. Paikoin se on jännittävä. Paikoin
riemastuu hienoista luonnonkuvauksista.
Enää pilvet eivät
olleet pelkkiä harottavia harsoja vaan pahanenteisiä raskaita repaleita, niiden
väriskaala oli tehnyt törkeän loikan keskiharmaasta suoraan pikimustaan…
Auringon violetti kajo oli saanut sekaansa hiilimäistä sakkaa ja muistutti
paleltunutta luumua.
Varsinaista juonta romaanissa ei ole, vaikka henkilöiden elämään
osuu kyllä suuria ja traagisiakin käänteitä. Moni kärsii oudosta sekavuudesta
ja hämmennyksestä, sillä ajankulkuun on ilmestynyt häiriöitä ja henkilöt
joutuvat kokemaan samoja asioita kahteen kertaan.
”Pöllämystynyt”
saattaisi olla oikea sana tai ”turta”, mutta nyt ei kyse ollut käsien vaan aivojen
tunnottomuudesta. Jotain sellaista muistoille ja menneisyydelle oli tapahtunut,
niihin oli levinnyt samanlainen pistelevä turtuneisuus, kun on nukahtanut oman
käden päälle ja sitten aamulla säikähtää kun käsi äkkiä läpsähtää otsalle
velttona kuin taikinatanko ja sitä koskettaessa tuntuu siltä kuin ihon pinnalla
olisi toinen, näkymätön ja suriseva pinta, melkein todellinen, pehmeä,
sähköinen, vieras.
O ei tässä tapauksessa ole kirjain, vaan kehä. On laskettu,
että teoksessa on 56 eri mainintaa kehästä (esimerkiksi aurinko). Tapahtumat,
henkilöt, aatteet – kaikki kiertävät kehää. Kirja kyllä loppuu, mutta vain koska on pakko.
Mutta johonkinhan näytelmän on loputtava. Siitä ei pääse
yli eikä ympäri. Verhot on jossain vaiheessa suljettava ja yleisö päästettävä
kotiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti