JALONEN, OLLI: Merenpeitto

Kustantaja: Otava 2019

Merenpeitto on jatkoa Olli Jalosen vuonna 2018 Finlandia-palkinnon voittaneelle teokselle Taivaanpallo. Siinä kaksitoistavuotias Angus saapui St Helenan saarelta Lontooseen tuodakseen kuvernööriä koskevan valituskirjeen tutkija Edmond Halleylle ja edelleen kuninkaalle toimitettavaksi. Kuningas kuitenkin vaihtui ja herra Halleyn asema huononi. Angus sai jäädä Halleyn kotiin odottamaan asioiden selkiintymistä.

Merenpeitto-romaanin alkaessa ollaan vuodessa 1688 ja Angus on 16-vuotias. Hän ihailee herra Halleytä suunnattomasti ja pitää tämän tietoja, taitoja ja diplomaattista kykyä suurempina kuin kenenkään muun. Hän ei tunnu lainkaan huomaavan, että tekee talossa töitä ja avustaa herra Halleytä täysin ilman palkkaa. Saahan hän aterioida samassa pöydässä perheen kanssa, jos ulkopuolisia vieraita ei ole, ja osallistua herra Halleyn eksperimentteihin.

Niin olen herra Halleyn mielen jatke ja hänen oikea kätensä.

Anguksen isäntä on täysin matematiikan ja tieteellisten kaavojen lumoissa ja uskoo niiden avulla pystyvänsä laskemaan minkä asian tahansa, olipa sitten kyseessä vedenpaisumuksen ajankohta tai ihmisen elinikä. Joissakin asioissa hän rohkenee epäillä jopa Raamattua, koska luonnosta löydetyt todisteet ovat sen kanssa ristiriidassa. Tätä hän ei tietenkään lausu ääneen kuin täysin luotettavassa seurassa.

Kun on jo tieto, uusi voi tulla vanhan päälle. Sillä lailla suuret löydötkin tehdään eikä ollenkaan niin että olisivat onnesta kiinni ja kokeitten tekijä vain sattuisi vahingossa jotakin uutta ja tärkeää löytämään.

Taivaankappaleet ovat jääneet herra Halleyn ajatuksissa nyt taka-alalle, koska hänen kiinnostuksensa kohteeksi ovat nousseet meri ja ennen kaikkea merenpohja. Kuten muulloinkin, on Halleyn toimissa takana pyrkimys taloudelliseen hyötyyn ja meriittien hankkimiseen hyvää virkaa varten. Sukelluskellon kehittely tähtää paljolti siihen, että päästäisiin nostamaan uponneista laivoista niiden sisältämää arvolastia.

Tietysti Angus on herra Halleyn suojattina etuoikeutettu myös olemaan koekaniinina tutkimuksissa. Ilman vaurioita hän ei palvelusajastaan selviä, vaan on kolmeakymmentä lähestyessään saanut erilaisista syistä pahoja tällejä: viiltohaavan korvaan, puhjenneen silmän ja murtuneen jalan.

Koska herra Halley puhuu niin varmasti ja innoissaan, pelko vähenee. Nyökkään jo ja olen samaa mieltä niin kuin useimmista asioista hänen kanssaan yhä olen, olen melkein aina ja melkein kaikesta, haluaisin olla aina ja kaikesta.

Merenpeitto-teosta lukiessa on totuttauduttava Anguksen erikoiseen kerrontatyyliin. Nuori mies pohtii naiivisti asioita ja kasaa koukeroisiin lauseisiinsa huomioita toisensa jälkeen. Mitään ei tapahdu nopeasti, vaan yksityiskohtia seurataan vaihe vaiheelta niin Anguksen pelottavalla kävelyllä maaseudulla kuin sukelluskellon kehittelyssä. Yhtä tarkkaan kerrotaan myös perheen arkisista toimista kuten täiden etsimisessä hiuksista tai pyykkipäivän kulusta.

Kertomuksen edetessä alkaa kolmenkymmenen ikävuoden rajaa lähestyvä Anguskin huolestua epämääräisestä asemastaan ja turvattomuudestaan. Herra Halleyta hän ihailee yhä, mutta epäilee tulevaisuuttaan tämän palveluksessa. Hän ei ole edennyt vuosien aikana yhteiskunnallisesti ollenkaan eikä ansainnut vanhuudenvaraa, mutta mikä on vaihtoehto? Toiseksi Angusta kaihertaa oma kokemattomuus naisten suhteen, fyysinen ja seuranpidollinen taitamattomuus. Rakastuminen palvelustyttö Henriettaankin saa nolon ja kipeän lopun.

En tiedä mikä kaihertaa ja vaivaa, en saa siitä kiinni, mutta en ole enää varma tulevasta. Ei kaikki ehkä olekaan eteenpäin menoa eikä kaikki järjesty kuin olen luullut.

Ehkä vasta viimeisen vuoden aikana olen alkanut ymmärtää että minunlaisteni ympärille on syntymästä saakka merkitty särkemättömät aidat ja rajat joita ei sovi ylittää. Samalla lailla kuin valtameren saaret meren keskelle on ihmiset aseteltu pysyville sijoilleen, niin on alkanut tuntua vaikka nuorempana olen luullut että rajoja ei ole.

Merenpeitto ei puhuttele ihan samassa määrin kuin ihana Taivaanpallo, mutta kyllä sekin nousee vuoden kotimaisten kirjojen kärkeen. Tavallaan se on ylistys Edmond Halleyn monipuoliselle uralle. Tiede kehittyi hänen aikanaan jo suurin harppauksin, vaikka koko ajan olikin tasapainoiltava Raamatun auktoriteetin kanssa. Nykyään Halley muistetaan lähinnä nimeään kantavasta komeetasta, mutta kyllä hänen ideoista on lähtenyt kehittymään monia yllättäviäkin hankkeita. Hän oli nerokas tutkija, vaikka onkin jäänyt aikalaisensa Isaac Newtonin varjoon.