OKSANEN, SOFI: Koirapuisto

Kustantaja: Like 2019

Koirapuisto-romaanin kertoja on ukrainalainen Olenka. Ensimmäisessä luvussa tapaamme hänet vuonna 2016 Helsingissä, istumassa penkillä koirapuiston lähellä. Viereen istahtaa toinen nainen ja saamme ensimmäisen aavistuksen pinnan alla piilevistä synkistä salaisuuksista.

Ehkä kaikki olisi mennyt toisin, jos olisin tunnistanut hänet heti ja ymmärtänyt paeta. En kuitenkaan tehnyt niin; en edes kääntänyt päätäni, kun penkin päähän istui tuntematon nainen, jonka liikkeissä oli ihmisenkipeyttä ennakoivaa hitautta. Toivoin hänen ymmärtävän, etten kaivannut keskustelua, ja rapistelin äänekkäästi sylissäni makaavan kirjan sivuja. En ollut puistossa seuran tähden.

Mitä Olenka pelkää? Miksi hän on nimenomaan Helsingissä? Kirjan edetessä herää lisää kysymyksiä. Kuka on se Olenkalle ilmeisen tärkeä ja samalla pelottava henkilö, jota hän kutsuu sanalla ”sinä”? Miksi asuinpaikka Ukrainassa pitää niin visusti salata? Miksi Olenka sanoo valinneensa koristaan mädän omenan?

Olenkan perheessä on aina ollut salaisuuksia. Äidinäiti oli ukrainalainen, mutta joutui Stalinin aikana pakkosiirretyksi Siperiaan. Tavatessaan siellä tulevan aviomiehensä, virolaisen, isoäiti väitti olevansa virolainen itsekin ja piti tästä kiinni vanhuuteensa saakka. Tallinnassa syntynyt tytär ei hänkään koskaan paljastanut ulkopuolisille osittain ukrainalaista taustaansa. Ehkä siksi, että Viro oli jotenkin lähempänä länsimaita ja Ukrainaa pidettiin siihen verrattuna köyhänä ja korruptoituneena takapajulana, jossa elantoa joutui raapimaan laittomin keinoin ja tasapainoilemaan samalla mafian ja miliisin välissä.

Epämääräisiin liiketoimiin sotkeutunut isä vei perheensä tyttären kiihkeästä vastustuksesta huolimatta Virosta Ukrainaan 1990-luvulla, mutta Olenka karkasi heti ensimmäisen tilaisuuden tullen. Ensimmäinen yritys mallina Pariisissa ei vielä onnistunut, mutta koordinoijan työ ukrainalaisella hedelmöitysklinikalla tarjoaa jo mahdollisuuden taistella kohti makeaa elämää.

Hedelmöityshoidot ovat Ukrainassa tuottoisaa kansainvälistä liiketoimintaa. Munasolujen luovuttajaksi tai sijaissynnyttäjäksi ei käy kuka tahansa, vaan etenkin vauraat länsimaiset naisasiakkaat arvioivat ehdokkaita kuin hevosia markkinoilla. Naisen on oltava nuori ja ulkonäöltään edustava. Hänen tulee olla älykäs: mielellään korkeakouluopintoja ja useamman kielen hallinta. Terveyden tulee olla hyvä. Kotipaikkakuntakin on tärkeä, sillä luovuttaja ei saisi olla kotoisin seudulta, jossa ilma on saastunut. Ei hätää – Olenka järjestää kaiken!

Iho kelpasi. Hiukset kelpasivat. Hampaat ja kulmat. Ei silmälaseja, ei verensiirtoja, ei röntgenissä juoksentelua, ei matkustelua riskimaihin, joista oli tehtävä erillinen merkintä lomakkeeseen. Ei fyysisiä tauteja, ei mielenterveyshäiriöitä, ei lääkitystä. Ei hänellä, ei äidillä, ei isällä, ei kummankaan vanhemman vanhemmilla, ei sisaruksilla, ei tädeillä, ei sedillä, ei enoilla, ei serkuilla. Darialla ei ollut edes reikiä hampaissa ja hammasluu oli niin valkoinen, että sitä olisi voinut luulla valkaistuksi. Hän oli täydellinen ja nainen halusi täydellisen tyttären.

Näistä lähtökohdista alkaa kirjan tarina kehittyä. Erilaisista tapahtumista ja yhteensattumista kehkeytyy todellinen vyyhti, jonka päätä ei ole millään tavoittaa. Jokainen uusi paljastus on yllätys, mutta liittyy silti saumattomasti kokonaisuuteen. Kaikki annetut yksityiskohdat ovat merkittäviä, mikään ei ole sattumaa.

Koirapuisto on ammattitaidolla rakennettu ja piinaavan jännittävä romaani, jonka langat pysyvät täysin kirjailijan käsissä. Saamme nähdä Ukrainan historian ja kulttuurin hienot perinteet, mutta myös sekasortoisen nykyhetken, johon kuuluvat Putinin toimet ja malesialaiskoneen kohtalo. Yhteiskunnan kovuus heijastuu kirjan henkilöihinkin, joihin aivan toisenlaiseen elämään tottuneen on hyvin vaikea samaistua. Heitä kohtaan voi kuitenkin tuntea sääliä, sillä he ovat olosuhteiden uhreja. Eivätkä he tunteettomia suinkaan ole, vaan rakastavat, kaipaavat, surevat ja vihaavat hyvinkin voimakkaasti. Ehkä omaksi turmiokseen.