SMIRNOFF, KARIN: Lähdin veljen luo

Kustantaja: Tammi 2021

Alkuteos: Jag for ner till bror

Suomennos: Outi Menna

Jana Kippo matkustaa Tukholmasta veljensä luo pohjoisruotsalaiseen köyhään pikkukaupunkiin, josta lähti nuorena vihan vallassa pois. Hän ei palannut kotiin edes silloin, kun veli ilmoitti äidin vakavasta sairaudesta. Miksi nyt? Koska ei ole muutakaan tekemistä pääsiäiseksi. Koska on umpikujassa niin taiteilijantyössään kuin miessuhteissaan.

Tuntui kuin olisin menettänyt otteen omasta elämästäni. Asioita tapahtui ilman että saatoin vaikuttaa  niihin mitenkään. En ollut koskaan tuntenut oloani elävämmäksi. Kokemus oli uusi ja vaikken tiennytkään varmasti sen hyvyydestä se oli joka tapauksessa olemassa ja huusi kuin herätyskokouksessa.

Jana ja Bror ovat kaksosia ja heillä on vuosien eron jälkeenkin niin vahva yhteys, että he pystyvät lukemaan toistensa ajatuksia. Nyt veli suree niin, ettei pysty syömään eikä nukkumaan. Ei hoitamaan itseään tai kotiaan. Kuka oli tämän ahdistuksen aiheuttanut nainen, nyt jo kuollut Maria? Brorin ja kylän muutkin miehet lumonnut viettelijätär? Janan ja Brorin tuntematon sisko? Murhan uhri?

Jana päättää jäädä joksikin aikaa veljensä luo saatuaan paikan kotiavustajana. Useimmat ihmiset ovat hänelle tuttuja, mutta pinnan alla piilevät salaisuudet yllättävät. Janalle paljastuu uusia tietoja niin naapureista kuin veljestä ja äidistä. Jopa omasta itsestä, vaikka Jana ei tiedäkään, kenen muistikuviin hänen pitäisi uskoa.

Sama juttu jälleen kerran. Kertomus kertomusta vastaan ja minä erotuomarina välissä. Kaksi muistikatkoista kärsivää juoppoa joilla kummallakin oli oma versionsa totuudesta.

Lukijalle annetaan vihjeitä tapahtumista jo kirjan alussa ikään kuin lisäämään jännitystä. Paljastuva tarina on murheellinen, joskaan ei epätavallinen. Perheen isä eli taatto hakkaa alkoholin vaikutuksen alaisena vaimoaan, kurittaa sadistisesti poikaansa ja käyttää tytärtään seksuaalisesti hyväkseen. Äitimuori ei uskalla puuttua tapahtumiin vaan pakenee uskonnollisuuteen.

Ja mehän rukoilimme. Pyysimme lapsellisesti jumalalta apua. Vähemmän lapsellisesti rukoilimme kostoa. Rukoilin rukoilemasta päästyäni. Rukoilin että taatto kuolisi. Silti hän palasi kotiin joka perjantai.

Lähdin veljen luo -romaanissa on hurja lataus, joka kiehtoo kaikkine karuine ja ruminekin piirteineen. Etenkin ihmisten seksuaalista vetoa toista kohtaan Smirnoff kuvaa väkevästi – siinä ei auta järki eivätkä ulkonaiset seikat, kun palo toisen puoleen leimahtaa. Karuuden vastapainona kirjassa on myös kauneutta ja sarkasmiin taittuvaa huumoria. Mieleen tulee Nina Wähän romaani Perintö (WSOY 2020), joka sijoittuu Tornionjokilaaksoon.

Tyyliltään kirja on aika erikoinen, mutta siihen tottuu nopeasti. Lauseet ovat asiallisia ja lyhyitä. Pisteen lisäksi muita välimerkkejä ei ole eikä isoja kirjaimia käytetä kuin lauseen alussa. Erisnimet kirjoitetaan pienellä ja etunimi ja sukunimi vielä yhteen tyyliin ”janakippo”. Tässä kirjailija on tavoitellut kirjallisessa muodossa sitä, miltä Länsi-Pohjan murre puhuttuna kuulostaa. Suomentajalla on varmaan ollut haasteita, mutta Outi Menna onnistuu jälleen loistavasti.

Karin Smirnoff (s, 1964) työskenteli toimittajana, kunnes kyllästyi työhönsä ja osti puutavarayrityksen Piitimestä Pohjois-Ruotsista. Lundin yliopiston kirjoittajakoulun jälkeen häneltä ilmestyi vuonna 2018 esikoisteos Lähdin veljen luo, joka nousi August-palkintoehdokkaaksi ja oli myös myynti- ja arvostelumenestys. Jana Kippo -trilogian kaksi muutakin osaa ovat jo ilmestyneet, ja ainakin toinen osa Viedään äiti pohjoiseen ilmestyy suomeksi ensi vuonna. Ruotsissa trilogiasta on tekeillä televisiosarja.