POHJALAINEN, SOILI: Ihon alla

Kustantaja: Atena 2022

Ensi tulivat verinaarmut käsivarsiin. Minä olin hirvittävän kauhuisani, vaikka se oli ihan pientä, vasta alkua. sitten tulivat hiuspinnit, teroittimet, mattoveitset ja lopulta sheiverin terät. Käytettyjä, verisiä teriä löytyi lattialta, vaatekaapin hyllyiltä ja repuista. Alkoi ilmestyä paljon verisiä lakanoita, pyyhkeitä ja puseroita.

Aino on sievä kiharahiuksinen tyttö, joka osaa pelata jalkapalloa yhtä hyvin kuin pojat ja on siksi poikien suosiossa. Hänellä on myös lievä lukihäiriö. Tämäkö aiheuttaa nälvimisen ja porukoiden ulkopuolelle jättämisen? Tämäkö saa Ainon aloittamaan itsensä viiltelyn – ensin kevyemmin ja sitten jo hengenvaarallisesti? Kun ei tunne olevansa riittävä?

Riittäväksi ei tunne itseään Ainon äitikään. Hän etsii syitä tilanteeseen tekemistään virheistä aivan raskausajoista lähtien, vääristä sanoista, väärästä esimerkistä. Häneen ei mene täydestä se väite, että kyse olisi pelkästään Ainon omasta jutusta – kyllä kyseessä on myös äidin taistelu! Äitihän se seuraa joka hetki valppaana hälyttäviä merkkejä ja vivahteita Ainon käyttäytymisessä ehtiäkseen puuttua tilanteeseen ajoissa.

Viiltelyä on jatkunut niin pitkään, että Ainolla on ennättänyt muodostua siihen riippuvuussuhde. Ajan myötä se on muuttunut rajummaksi, vaikka Aino vakuuttaakin tietävänsä rajan ”tavallisen” ja vaarallisen viiltelyn välillä. Äiti puolestaan tunnistaa yöllä tyttären äänestä välittömästi, milloin edessä on ambulanssikyyti ensiapuun tikattavaksi. Silti pelastuminen saattaa joskus olla kiinni pelkästä onnekkaasta sattumasta.

Tässä perheessä viiltelystä puhutaan suoraan ja usein mustan huumorin sävyttämänä. Joskus äiti väsyy ja purkaa tunteitaan kiivaasti ja äänekkäästi, heittelee ehkä tavaroitakin, kunnes lähtee ulos rauhoittumaan. Aino puolestaan tietää tasan tarkkaan, miten pahiten loukata ja ärsyttää, mutta myös sen, että äiti palaa kyllä takaisin, pyytää ja antaa anteeksi. Vanhempien rakkauteen Aino voi aina luottaa.

 Välillä on rauhallisia kausia. Aikuisuutta lähentyessäänkin Aino voi vielä käpertyä äidin tai isän kylkeen ja pyytää hellittelyä ja huomiota. Äidin mielessä vaihtelevat silloin toiveikkuus ja huoli: onko Aino jo luopunut viiltelystä vai muuttuuko hyvä hetki yhtäkkiä taas pakottavaksi haluksi kuolla?

Ahdistava tilanne kiristää aviopuolisoiden välejä. Äiti syyttää Lauria tosikoksi ja huonoksi lukemaan herkkiä tilanteita. Vaimo ei kuitenkaan tiedä, millaisten menneisyyden demonien kanssa aviopuoliso joka päivä kamppailee. Loppujen lopuksi terapiaa tarvitsevat kaikki perheenjäsenet.

Ihon alla -teos on kasvutarina. Aino muuttuu äidin läheisyyttä kaipaavasta tytöstä uhmakkaaksi teiniksi ja lopulta järkeväksi nuoreksi aikuiseksi. Äiti puolestaan käy läpi kaikki mahdolliset tunteet vihasta hellyyteen ja oppii olemaan kiitollinen pienistä asioista. Muita ihmisiä kuohuttavat ongelmat eivät hetkauta häntä enää ollenkaan tai saattavat jopa huvittaa. Kirjan loppu on toiveikas.