2.1.2023

CUMMINS, JEANINE: Amerikan maa

Kustantaja: Sitruuna 2022

Alkuteos: American Dirt

Suomennos: Elina Salonen

Jeanine Cumminsin teos Amerikan maa herätti ilmestyessään kysymyksiä lähinnä siitä, voiko ja saako yhdysvaltalainen kirjailija käsitellä meksikolaiseen yhteiskuntaan ja Latinalaisen Amerikan siirtolaisiin liittyviä asioita. Onko hän ominut toisten tarinoita? Onko hän hyötynyt kaupallisesti toisten hädästä? Loppusanoissa kirjailija kertoo itsekin epäilleensä pätevyyttään tämän tarinan kertomiseen, mutta rohkaistuneensa hänelle lausutuista sanoista: Näiden tarinoiden kertomiseen tarvitaan kaikki mahdolliset äänet.

Kirja alkaa Meksikon Acapulcossa tapahtuneesta verilöylystä: syntymäpäivien viettoon kokoontuneen suvun jäsenistä ammutaan kaikki pihalla juhlineet kuusitoista henkeä. Ainoastaan sattumoisin sisälle tulleet kahdeksanvuotias Luca ja hänen äitinsä Lydia onnistuvat piileskelemään teloittajilta. Syy hirmutyöhön on Lydian aviomiehen lehdessä julkaisema artikkeli kaupunkia hallitsevan huumekartellin johtajasta La Lechuzasta eli ”Pöllöstä”, jonka Lydia on tuntenut kirjakauppansa asiakkaana Javierina, runoja kirjoittavana herrasmiehenä.

Poliisit saapuvat paikalle, mutta heidän läsnäolonsa on lähinnä muodollinen: moni on huumekartellin lahjoma eikä edes yritä selvittää tapausta. Lydia ymmärtää olevansa poikansa kanssa edelleen vaarassa, joten ainoa mahdollisuus on lähteä pakoon ja kohti pohjoista, el nortea. Mukaan otetaan vain rahaa, ruokaa ja tarvikkeita – Lydialle äitinsä kullanväriset tennarit ja Lucalle isänsä punainen Yankees-lippalakki, jossa vielä viipyy isän tuoksu.

Hänen sydämessään kamppailee halu muistaa ja tarve unohtaa. Seuraavina kuukausina Luca tulee toivomaan, että olisi surrut näinä varhaisina päivinä perinpohjaisemmin, antanut tuskan raadella itseään enemmän. Unohdukseen antautuminen tulee tuntumaan petokselta.

Pelko ja huoli ohjaavat Lydian toimintaa, murheelle ei voi nyt antaa sijaa. Kohti pohjoista menevistä kulkuneuvoista valikoituu käyttökelpoisimmaksi juna – eikä suinkaan mukava matkustajavaunu, vaan tavarajunan La Bestian katto, jonne kiipeäminen vauhdissa voi pienenkin erehdyksen sattuessa osoittautua kohtalokkaaksi. Muitakin vaaroja matkalla on: huumekartellien kätyreitä, raiskaajia, sieppaajia, suojelurahan vaatijoita. Lydiasta ja Lucasta on tullut siirtolaisia.

He näyttävät samalta kuin muutkin matkustajat, vaikka se tuntuu Lydiasta mielettömältä. Näillä ei ole aavistustakaan, millaisia hirveyksiä he ovat vastikään kokeneet, vaikka Lydiasta tuntuu kuin hänen päänsä päällä välkkyisi neonvalomainos. Hänen sisällään sykkivä huuto pyrkii ulkomaailmaan kuin elävä olento.

Meksikon ja Yhdysvaltain rajalle päässeillä siirtolaisilla on vielä  yksi koettelemus edessään, sillä heidän pitää ylittää kameroiden ja partioiden valvoma rajavyöhyke jalkaisin. Turvallisesti se onnistuu vain palkkaamalla luotettava ja alueen hyvin tunteva opas eli kojootti, mutta autiomaassa luontokin koettelee: päivällä polttava kuumuus, yöllä kylmyys, rankkasateet, tulvat… Perillä Yhdysvalloissakaan paperiton ei ole täysin turvassa, sillä maassa vuosikausia eläneitä voidaan yhtäkkiä karkottaa ja vanhempia erottaa Yhdysvalloissa syntyneistä lapsistaan.

… Ihmisparat ovat joutuneet hylkäämään kotinsa, kulttuurinsa, perheensä ja jopa kielensä ja antautumaan suunnattomaan vaaraan, vaarantamaan henkensä, vain päästäkseen johonkin kaukaiseen unelmien maahan, joka ei edes halua heitä luokseen.

Kirjassa vuorottelevat Lydian ja Lucan näkökulmat. Turvallisissa oloissa eläessään Lydia kuunteli siirtolaisia koskevia uutisia säälien, mutta matkalla el norteen hän on valmis poikansa turvallisuuden vaarantuessa uhraamaan kaikki muut. Luca sen sijaan nousee urheasti puolustamaan vaikeuksiin joutuneita ystäviään, koska hänen oikeudentajunsa vaatii niin.

Vauhdikas ja jännittävä Amerikan maa pitää lukijan tiukasti otteessaan. Suomesta katsoen ei voi päätellä, miten oikeita kirjailijan kuvaukset ja tulkinnat ovat, mutta vakuuttavilta ne kyllä vaikuttavat. Inhimillisen kärsimyksen määrän ymmärtää, kun kirjassa yhä uusia yksilöitä astuu esiin omine tarinoineen. Nuo äänet ansaitsevat tulla kuulluiksi!

TANBIÉN DE ESTE LADO HAY SUEÑOS. Tälläkin puolella on unelmia.

2 kommenttia:

  1. Minusta on pöyristyttävää, että nykyään yritetään rajata sitä, kuka saa kirjoittaa mitäkin. Kaikkien pitää saada kirjoittaa kaikesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet ihan oikeassa - sananvapaus kuuluu kaikille! Kuinka paljon klassikoita olisi jäänyt julkaisematta, jos omakohtaisuus olisi ollut tärkein kriteeri?

      Poista