LINTUNEN, MARITTA: Sata auringonkiertoa

Kustantaja: WSOY 2023

Jegor ja Talia Sotikoff pakenevat sotaa Laatokan rannoilta Suomen puolelle yläkarjalaiseen Loukkuvaaran kylään. He saavat asunnokseen kylmilleen jääneen mökin, jonka viimeisimmät omistajat ovat asettuneet Amerikkaan. Kohtalo koettelee Jegoria ja Taliaa silti yhä, sillä heidän ainoa poikansa kutsutaan sodan loppuvaiheissa armeijaan. Onneksi hänen aikansa rintamalla jää lyhyeksi.

Aikanaan pellon toiselle puolelle nousee pojan koti, ja talojen välistä polkua pitkin vilistelevät lapsenlapset. Mutta köyhtynyt maa ei lopulta enää tarjoa perheelle elantoa, pankkitili tyhjenee ja poika katsoo vuonna 1975 parhaimmaksi muuttaa vaimonsa ja kahden lapsensa kanssa Ruotsiin leveämmän leivän toivossa. Jegor ja Talia jäävät mökkiinsä, elämänhalunsa menettäneinä.

Göteborgissa sekä isä että äiti menevät monien muiden maahanmuuttajien tavoin töihin Volvon autotehtaalle. Isä tekee tehtaan puolella raskasta työtä kurjissa työoloissa ja raataa henkihieveriin asti kuin todistaakseen suomalaisten työntekijöiden paremmuuden. Aili-äiti puolestaan pääsee Volvon työmaaruokalaan ensin tiskaajaksi ja myöhemmin emännäksi. Kummankin elinpiiri rajoittuu tehtaan ja kodin välille. Kumpikaan ei opi ruotsia.

Perheen lapsista 17-vuotias Seppo kokee vieraan kielen ja kaukana luonnosta olevan kerrostaloympäristön ahdistavaksi, mutta 14-vuotias Leena oppii nopeasti ruotsia ja saa läheiseltä omakotitaloalueelta ystäväkseen ruotsalaisen Sofian sekä seurustelukumppanikseen pohjanmaalta kotoisin olevan Janin (Jannen). Hän nauttii täysin rinnoin kaupunkielämän iloista ja hurjuudesta.

Minä olin tosiaankin muuttunut vuodessa aidoksi kaupunkilaiseksi. Eikä kaupunkilaiselle riittänyt päivästä toiseen sama ja vanha. Kaupunkilaisuus oli sitä, että kaikki muuttui koko ajan, kaiken pitikin muuttua, jotta elämässä säilyisi jännitys.

Seuraavana kesänä Sotikoffit ajelevat uudella Volvollaan lomalle Loukkuvaaraan. Kaikki muut tuntuvat nauttivan olostaan, mutta Leena on kyllästynyt. Hän laiskottelee tympeänä ja uhmakkaana eikä perusta äidin toistuvista moitteista tai pyynnöistä. Hän kohtelee entisiä ystäviäänkin ylimielisesti ja väheksyy näiden tulevaisuuden näköaloja. Jokin kipeä kohta ehkä on, mutta sen Leena yrittää unohtaa.

Seppo sen sijaan tietää nyt, mikä on hänen oikea ympäristönsä. Kun muu perhe lähtee takaisin Göteborgiin, jää Seppo asumaan entiseen kotitaloon Loukkuvaaraan. Äidin on miltei mahdoton ymmärtää, että hänen pojalleen lapsuuden seudut ovat tärkeämmät kuin oma perhe. Äidin lohduton suru vahvistaa Leenan käsitystä siitä, että äiti rakastaa vain poikaansa ja vihaa tytärtään.

Vuonna 2012 Leenan tytär Monika saa Göteborgs Postenila tehtäväkseen kirjoittaa laajan artikkelin maahanmuuttajista käyttäen esimerkkinä omaa sukuaan. Artikkelin työnimi on ”Muuttolintujen maa”. Tehdessään tutkimuksia artikkeliaan varten Monika alkaa havaita omituisuuksia. Miksi Leenan on niin vaikea katsoa Loukkuvaarassa filmattua dokumenttia, jossa puhuu hänen koulutoverinsa Eero? Liittyykö Monikan vauva-aikaan jokin salaisuus? Salaileeko Monikan muistisairas isoäiti samaa asiaa kuin äiti? Kuka valehtelee ja miksi?

Tarina tarjoaa välähdyksiä Sotikoffien elämänvaiheista Ruotsissa, mutta syventyy tarkemmin Sepon vaiheisiin Loukkuvaarassa. Kyläläiset pitävät Ruotsista palannutta nuorukaista sankarina ja hänen vanhempiaan helpon elämän perässä juoksijoina. Tärkeäksi tekijäksi Sepon elämässä nousee kirjasto, josta hän löytää aineksia maailmankuvansa laajentamiseen, mutta myös merkittäviä kontakteja. Yksi näistä on esikoisteostaan viimeistelevä Matti Pulkkinen, joka vuokraa Jegorin mökin majapaikakseen, ja toinen äidinkielenopettaja Kirsti, jonka kanssa Seppo solmii avioliiton.

Seppo ja kirjailija Pulkkinen käyvät keskusteluissaan läpi Suomen kehitysalueiden kipupisteitä. Seppo pohtii, onko mikään häpeällisempää kuin olla kehitysalueella asuva maalainen, mihin Pulkkinen vastaa: Joka ei tiedä, mistä on tullut, on siellä yhä. Seposta murretta puhuvaa ihmistä pidetään säälittävänä tai huvittavana, mutta Pulkkisen vakuuttaa: Oma kieli on ihmisen koti.

Maailma muuttuu, sen Seppokin saa aikanaan kokea. Hän kieltäytyy ottamasta konepajalleen apulaiseksi irakilaista pakolaismiestä, mitä katuu myöhemmin ajatellessaan isovanhempiensa pakoa Suomeen ja vanhempiensa etsiytymistä työn perässä Ruotsiin. Ja vuokratessaan Jegorin mökin ja kesantopellon luomuviljelyä suunnittelevalle nuorelleparille, hän avaa maaseudun kehittymiselle uusia mahdollisuuksia. Hän muistaa Pulkkisen ennustuksen:

Tullee vielä joskus aika, jollon nämä hylätyt niityt ja ahonpohjat kohhoovat takasin arvoonsa… Ei tarvita kuin uusi espanjantauti tai maailmanlaajuinen katovuosi. Tai sitten jollain kiihkoilijalla alakaa ruostuu asseet varastoihin. Sairaus, näläkä ja soanuhka ajjaa ihmiset karkuun tiuhhaan pakatuista kaupungeista.

Lintusen kieli on runollista ja kuulakkaan kaunista, nautittavaa. Ihmisten monesti ristiriitaiset tunteet ja ajatukset hän kuvaa hienovaraisesti ja poimii samalla esiin maasta- ja maahanmuuttoon liittyviä yksityiskohtia. Kirjan nimi Sata auringonkiertoa tarkoittaa sadan vuoden matkaa, mutta se ei viittaa Sotikoffien tarinaan. vaan vanhaan aittaan, joka oli seisonut paikallaan jo vuosikymmeniä Jegorin ja Talian muuttaessa Loukkuvaaraan, ja joka luultavasti on pystyssä silloinkin, kun Sotikoffit ovat poissa.

PS. Kirjan lukujen otsikot ovat Hassisen kone -yhtyeen laulusanoituksista.