25.12.2023

KEEGAN, CLAIRE: Nämä pienet asiat

Kustantaja: Tammi 2023

Alkuteos: Small Things Like These (2021)

Suomennos: Kristiina Rikman

Vuonna 1968 syntynyt Claire Keegan kasvoi Irlannissa suuren perheen nuorimmaisena.  Hän opiskeli englantia ja politiikan tutkimusta New Orleansissa ja kirjoittamista Walesin ja Dublinin yliopistoissa. Nykyisin hän toimii kirjallisuuden opettajana useissa yliopistoissa. Keeganin pienoisromaani Nämä pienet asiat oli ehdolla vuoden 2022 Booker-palkintoon.

Nämä pienet asiat -teoksessa ollaan irlantilaisessa pikkukaupungissa joulun alla vuonna 1985. Näkökulma on Bill Furlongin, noin nelikymppisen hiili- ja puutavarakauppiaan, joka on naimisissa ja viiden tyttölapsen isä. Viime aikoina Furlong on alkanut ahdistua siitä, että hänen elämänsä tulee ehkä olemaan aina samanlaista työntekoa aamuhämärästä iltapimeään. Kuutena päivänä viikossa, lepoa vain pyhäpäivinä.

Hän oli kohta neljänkymmenen, mutta ei tuntenut päässeensä elämässä eteenpäin saati kehittyneensä mihinkään suuntaan, eikä hän voinut olla joskus miettimättä mitä mieltä elämässä oli.

Jouluviikko on kolea ja hiili- ja puukauppa käy vilkkaana, kun kaikki haluavat turvata varastojensa riittävyyden pyhien ajaksi. Telakan suljettua ovensa ja useiden firmojen vähennettyä henkilökuntaansa työttömiä on paljon, eivätkä kaikki pysty välittömästi maksamaan edes halkosäkistä. Hyväsydäminen Furlong antaa kuitenkin luottoa niin paljon kuin pystyy.

Luostari maksaa laskunsa tinkimättä, mutta nunniin ja heidän toimintaansa liittyy silti jotain salaperäistä. Kaupungilla tiedetään, että nunnat omistavat erinomaisen pesulan. Tiedetään myös, että nunnat ylläpitävät koulukotia, jossa annetaan perusopetusta tytöille. Kaupunkilaisilla ei kuitenkaan ole selkeää käsitystä siitä, keitä nämä tytöt ovat, koska he pysyvät visusti piilossa luostarin muurien takana.

Tällä kertaa Furlongia löytää luostarin hiilivajan lukkojen takaa jotain yllättävää: kylmettyneen ja nälkiintyneen tytön. Tyttö ei kerro, miten on joutunut varastoon, mutta ilmaisee kaipaavansa vauvaansa, joka on otettu häneltä pois. Furlongin läsnäolo aiheuttaa luostarissa oikean spektaakkelin, kun tyttöä hänen nähtensä ruokitaan ja hemmotellaan. Itse abbedissa sujauttaa miehelle ylimääräisen joulurahan.

Furlong oli kerran aikaisemminkin ahdistunut luostarin tiloissa sattumalta näkemiensä nuorten naisten kurjasta tilasta, mutta vaimo oli kehottanut häntä unohtamaan näkemänsä – eiväthän he olleet vastuussa noiden tyttöjen hyvinvoinnista. Tällä kertaa myös naapuri varoittaa miestä olemaan puuttumatta nunnien toimintaan, koska heillä on sormet joka piirakassa. On asioita, joilta on viisainta sulkea silmänsä.

Perhe puuhaa joulua, mutta Furlong on epätavallisen kärttyisä. Firman jouluaattoisen juhlahetken jälkeen hänen pitäisi palata kotiin, mutta mies kierteleekin ympäri kaupunkia ja päätyy lopulta luostarille. Hän ei hämmästy yhtään löytäessään tytön jälleen hiilivajasta, mutta tällä kertaa hän päättää viedä tämän kotiinsa. Luvassa on varmasti monenlaista harmia, mutta voisiko mies kutsua itseään kristityksi, jos tekisi toisin?

Oliko mahdollista, että hänen paras puolensa loisti hänen sisällään ja pyrki pintaan? Jokin hänessä, kutsui sitä miksi hyvänsä – oliko sille mitään nimeä? – pääsi valloilleen. Hän tiesi että joutuisi maksamaan siitä, mutta ei hän ollut milloinkaan mitättömän elämänsä aikana tuntenut tällaista onnellisuutta ja iloa…

Furlongin käytös selittyy paljolti hänen taustallaan. Hänen äitinsä tuli kuusitoistavuotiaana raskaaksi toimiessaan piikana rouva Wilsonilla, protestanttisella leskellä, eikä miestä ollut tiedossa. Vastoin odotuksia rouva Wilson ei erottanut piikaansa, vaan piti huolta nuoresta äidistä ja tarjosi kodin tämän lapselle vielä äidin yhtäkkisen kuoleman jälkeenkin. Mikä olisi ollut Billin kohtalo ilman rouva Wilsonin hyvää sydäntä?

Nämä pienet asiat -romaanissa on vain 116 sivua, mutta se jättää vahvan muistijäljen. Tapahtumia seurataan Bill Furlongin silmin, mutta hänen kaikkia ajatuksiaan ei silti lukijalle kerrota, vaan paljon jää aistittavaksi eleettömistä lauseista ja niiden yllä leijuvasta tunnelmasta. Kirja on täydellinen luettavaksi juuri joulunaikaan, sillä välinpitämättömyyttä ja kovuutta vastaan yhden ihmisen hyvyys loistaa kuin tähti ja jättää jälkeensä toivon.

Loppusanoissa Keegan kertoo lyhyesti Irlannin katolisen kirkon 1700-luvulta asti pyörittämistä Magdalena-pesuloista, joista viimeinen suljettiin vuonna 1996. Tuona aikana oli ehkä 10 000-30 000 naimatonta äitiä joutunut tekemään laitoksiin suljettuina raskasta pakkotyötä kurjissa oloissa. Ensikotien liiton vuonna 2020 julkaiseman raportin mukaan 9000 lasta kuoli kahdeksassatoista tutkimuksen kohteena olleessa laitoksessa. IIrlannin hallitus esitti asiasta anteeksipyynnön vuonna 2013.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti