4.12.2023

GUSTAFSSON, LAURA: Mikään ei todella katoa

Kustantaja: Like 2023

Kuolemassa yksilön tie juuri sinä yksilönä päättyy. Mutta luonnossa mikään ei todella katoa. Luonnossa mikään ei pääty. Mennään vain manan maille, kuin lepolomalle. Käännytään sisäänpäin, upotaan, vetäydytään. Muutetaan muotoa, sekoitutaan toisiin, tullaan joksikin uudeksi. Maan alla elämä pitelee itseään, korjaa vaurioita, antaa unen huuhtoa tajunnan kuonat.

Laura Gustafssonin (s. 1983) Mikään ei todella katoa -romaani alkaa luvulla, jonka otsikko on ”Paratiisi, kadotettu”. Lisää samalla otsikolla varustettuja lukuja limittyy varsinaisen kertomuksen lomaan. Ne kertovat pakomatkasta: vuosia aktiivisesti eläinten oikeuksien hyväksi työskennellyt nainen on lähtenyt maailmaa pakoon naapurilta luvatta lainaamansa koiran kanssa ja piiloutunut mökkialueen kesämajaan. Miksi?

Nainen kertoo työstään eläinoikeusjärjestössä. Kuinka hän on kiertänyt valokuvaamassa eläinten elinoloja turkistarhoilla, emakkosikaloissa ja broileritiloilla ja miten hirveitä asioita hän on siellä nähnyt. Miten julmaa ja epäinhimillistä kohtelua! Jo sanallisetkin kuvaukset aiheuttavat pahaa oloa, joten onko ihme, jos nainen kärsii painajaisista ja syömishäiriöstä! Nainen on vakaumuksessaan tinkimätön ja kiihkeä, mutta nyt väsynyt ja masentunut.

   Ajetaan, paimennetaan, pakotetaan, hakataan erilaisin astaloin niitä, jotka joutuvat paniikkiin. Potkitaan niitä, jotka eivät pysty omin jaloin kävelemään kohti mestaajaansa.

   Lävistetään, puhkotaan. Murtuneet hännät jalat mielet.

  Meri kuohuu pimeää energiaa. Vainajat eivät katoa syömällä. Heistä jää jälkiä, jätteitä. He limittyvät elävien kehoihin, nousevat öisin esiin painajaisina, tukkivat suonia, pysäyttävät sydämen. Kaiken valon imevän kärsimyksen, pelon, kivun hyökyaalto peittää meidät.

Valokuvien ja videoiden avulla eläinoikeusjärjestö levittää tietoa, mutta edistystä tapahtuu kovin hitaasti. Turkistarhauskin saa jatkua, koska vedotaan sen työllistävyyteen ja Suomen valtion saamiin verotuloihin. Kysytään: olisiko parempi, että turkiskaupasta alkaisikin hyötyä Kiina? Broilerien kohdalla taas ihmetellään: Ovatko ne edes eläimiä enää. Pelkkiä käveleviä lihakasoja, ei ne mitään tunne tai tajua.

Nuorten aktivistien mielestä keski-ikäiset pyrkivät vierittämään vastuun Suomen eläinsuojelulain puutteista aiemmille sukupolville, jotta voisivat itse jatkaa mukavaa elämäänsä. Kertojan kokeman mukaan taas varsin monet ihmiset suhtautuvat tehotuotantoon kriittisesti puheissaan, mutta eivät ole valmiita luopumaan ruokatottumuksistaan käytännössä.

Raadonsyöjät paheksuvat tehotuotantoa oikein mielellään. Paheksuttuaan julkisesti tuotantoeläinten karuja oloja, suuryritysten hävyttömyyttä tai vinksahtanutta tukipolitiikkaa he palaavat lihapatojen ääreen kevein sydämin. Olo saattaa olla jopa niin helpottunut, että lihaa ja maitoa santsataan ylimääräinenkin annos. Kuluttaja on antanut palautteen, varmasti sitä kuunnellaan. Ja tärkeintä on hyvä fiilis, joka tulee siitä, että oma edistyneisyys ja sivistys on tuotu vertaisryhmän tietoisuuteen. Sillä väin in real life: veitset heiluvat ja veri lentää.

Toki naisella on joitakin rentoutumiskeinoja. On työtoveri, jonka kanssa voi puhua asioista ja joka tasapainottaa rauhallisuudellaan naisen särmikkyyttä. On Esko, joka on sekasyöjä ja jonka kanssa käydään jatkuvaa vääntöä syömistottumuksista, mutta jonka seurassa on yllättävän turvallista olla. On naapurin terhakka ja viisas Epikuros-koira, jonka nainen saa luokseen päivähoitoon tai lenkkikaveriksi.

Jossain vaiheessa nainen pääsee muutaman muun aktivistin kanssa vapaaehtoistyöhön eläinten turvakotiin. Siitä kertovat luvut on otsikoitu matkoiksi Houyhnhnmien maahan, millä viitataan Jonathan Swiftin teokseen Gulliverin matkat. Kirjan neljännessä osassa vieraillaan rationaalisten, vakaiden ja luotettavien hevosolentojen hallitsemassa maassa, jossa ihmiset ovat likaisia ja haisevia kotieläimiä.

Vierailu eläinten turvakodissa johdattaa pohdiskelemaan eläinoikeuksia jälleen uudelta kantilta. Nähdäänkö eläimet pelkkänä raaka-aineena, massana, jolla on oikeus olemassaoloon vain tuottaessaan rahaa? Eikö eläimillä ole oikeus huolenpitoon ja hoivaan enää sen jälkeen, kun niistä ei ole taloudellista hyötyä? 

Mikään ei todella katoa -teoksessa nimetön kertoja vuodattaa vakaumustaan koko sydämestään ja varmasti saa jonkun lukijankin sydämen vavahtamaan. Kirjassa on paljon tietoa, mutta se solmiutuu sujuvasti itse tarinaan, joka sisältää rumuuden lisäksi myös kauniita ja humoristisia hetkiä. Kirjan loppu on hiljaisen toiveikas, vaikka vastauksia suuriin kysymyksiin ei löydykään.  

Gustafssonin teos oli yksi vuoden 2023 Finlandia-palkintoehdokkaista. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti